Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EU haluaa pienentää pakkausjätteiden kasvavaa vuorta – tätä se tarkoittaa

LEHTIKUVA / TROND H. TROSDAHL

EU-parlamentti päätti keskiviikkona puoltaa pakkausjätettä suitsivan sääntelyn hyväksymistä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asetuksen tarkoituksena on torjua kasvavaa jätemäärää, yhdenmukaistaa sisämarkkinan sääntöjä ja edistää kiertotaloutta.

Suomen metsä- ja pakkausteollisuudella on ollut sääntelyhankkeen aiemmissa vaiheissa pelkoja muun muassa kartonkipakkausten kohtalosta, mutta lopulta pahimmat pelot muuttuivat aiheettomiksi.

Sen sijaan useat suomalaiset europarlamentaarikot arvioivat perjantaina täysistuntoviikon alla pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että asetuksen eteneminen maaliin nykyisessä muodossa tarkoittanee Suomelle tarvetta kehittää rinnakkainen järjestelmä nykyiselle palautuspullojen ja -tölkkien järjestelmälle.

Ennen kuin asetus voi tulla voimaan, myös jäsenmaiden on vielä hyväksyttävä se virallisesti.

KULUTTAJAT näkevät aikanaan kaupoissa ja ravintoloissa myös konkreettisia muutoksia siinä, kuinka elintarvikkeet on pakattu.

Esimerkiksi jalostamattomien tuoreiden hedelmien ja vihannesten kertakäyttöiset muovipakkaukset ollaan kieltämässä vuodesta 2030 alkaen. Sama koskee ravintolassa nautittavan ruuan ja juoman kertakäyttöisiä muovipakkauksia.

Kieltolistalle tulevat myös erittäin kevyet muoviset kantokassit sekä yksittäiset annospakkaukset esimerkiksi mausteille, kastikkeille, kermalle ja sokerille.

Haitallisten terveysvaikutuksen ehkäisemiseksi asetus kieltää erittäin hitaasti hajoavien kemikaalien käytön pakkauksissa, jotka joutuvat kosketuksiin elintarvikkeiden kanssa.

Asetukseen sisältyy myös yleisiä tavoitteita siitä, kuinka pakkausjätettä pitäisi vähentää eri tavoitevuosiin mennessä. Pakkauksia tulisi vähentää viisi prosenttia vuoteen 2030 mennessä, 10 prosenttia vuoteen 2035 mennessä ja 15 prosenttia vuoteen 2040 mennessä.

ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITON mielestä asetus kohtelee kohtuuttomalla tavalla suomalaista juomia valmistavaa teollisuutta.

– Meillä on jo huippuunsa hiottu juomapakkausten palautusjärjestelmä, jossa pakkaukset kiertävät tehokkaasti materiaalina. Nyt järjestelmään investoineet yritykset joutuvat rakentamaan sen rinnalle uudelleenkäytettävien juomapakkausten palautusjärjestelmän, Elintarviketeollisuusliiton vastuullisuusjohtaja Satumaija Levón sanoo tiedotteessa.

Asetus tarjoaa jäsenmaille mahdollisuuden poiketa uudelleenkäyttötavoitteista, jos pakkausten kierrätystavoitteet ylittyvät viidellä prosentilla vuoteen 2025 mennessä.

– Juomapakkausten kierrätysaste on Suomessa yli 90 prosenttia. Asetuksessa poikkeamisen mahdollisuus on kuitenkin sidottu kaikkien pakkausten kierrätystavoitteiden ylittymiseen eli juomia valmistava teollisuus joutuu nyt kärsimään yleisesti heikosta pakkausten kierrätysasteesta.

Uutista päivitetty Elintarviketeollisuusliiton tiedotteella klo 15.47

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE