Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kolumnit

7.9.2022 11:23 ・ Päivitetty: 7.9.2022 11:23

EU-komission ehdotus herätti Suomessa, toivottavasti, Miapetra Kumpula-Natri sanoo ja kehottaa katsomaan tosiasioita

Komission ehdotus Suomen raideleveyden muuttamisesta eurooppalaiseen standardiin herätti Suomessa. Toivottavasti.

Miapetra Kumpula-Natri

Suomen raideleveys, 1 524 millimetriä, ei ole yhteensopiva eurooppalaisen, 1 435 millimetriä, kanssa. Pieni mutta merkittävä ero, kun raideverkoston pituutta on 6 000 kilometriä.

Ensireaktio ehdotukseen oli jyrkän negatiivinen ja naureskelevakin. Toki raideverkoston uudelleenrakentaminen olisi asia, joka vaatii pitkää pohdintaa ja selvitystä.

Jotain kuitenkin kertoo se, jos tyrmäämme uudet ehdotukset heti tuoreeltaan. Komission esitys on osa Euroopan laajuisen raideverkoston kehittämistä. Mutta me emme olekaan osa eurooppalaista raideverkostoa. Meidän raiteemme vievät Moskovaan.

EU KEHITTÄÄ liikenneverkostoa liikkumisen helpottamiseksi, ihmisten ja tavaroiden. Sodan myötä esimerkiksi viljakuljetusten ongelmat ovat tulleet esiin. Raideverkostomme on joka tapauksessa ison korjausurakan tarpeessa (Yle: Korjausvelkaa 1,3 miljardin edestä). Bensan hinnannousu on kasvattanut matkustajamääriä junissa ja joukkoliikenteessä.

Joudumme pohtimaan, kuinka jatkossa ylläpidämme sekä maan sisäisiä julkisen liikenteen yhteyksiä ja laatua, että kehitämme parempia yhteyksiä muualle Eurooppaan. Mahtuuko tähän mietintään ison kuvan muuttuminen? Minne meidän (henkiset ja strategiset) raiteemme vievät?

Pöydällä on valintoja Suomen yhteyksistä muualle maailmaan. Finnair on joutunut heikentämään yhteyksiään Aasiaan ja junayhteydet Suomesta Eurooppaan ovat heikot. Onko luvassa tunneli Tallinnaan? Rail Baltica tulee eurooppalaisella leveydellä Tallinnaan, vaikka Baltiassakin on idän raideleveys.

SOTA HERÄTTI myös siihen tosiasiaan, että yhteytemme itänaapuriin on katkennut todennäköisesti tuleviksi vuosikymmeniksi. Millä korvaamme tämän talous-, turismi-, energia- ja tutkimusyhteistyön, kaupan ja sosiaalisen kanssakäymisen jatkossa? Suomen menestyminen vaatii monta uudistusta, kun ihmis- ja tavaravirrat kulkevat jatkossa uusissa geopoliittisissa suunnissa.

Uusien ehdotuksien kohdal­la voi itse kukin pohtia, mihin joukkoon kuuluu. Siihen, joka kaipaa vanhaan ja uskoo idänsuhteiden paluuseen pian? Toisilla voi soida levy eristäytymisen ihanuudesta: tuetko vahvempaa itsenäistä (ja yksinäistä) Suomea? Vai kuulutko niihin, jotka uskovat, että saamme enemmän aikaan EU:n kanssa, länsi-integroitumisella ja omien heikkouksien vahvistamisella myös reiluin tulevaisuusinvestoinnein?

Tähän viimeiseen ei voi kuulua vain EU-rusinat pullasta -ajattelu, vaan myös EU:n vahvistaminen.

SUOMEN YKSI yhteys ei tee järkeväksi koko verkon muuttamista, mutta olemme tuhansien kilometrien päässä muista EU-kumppaneistamme. Se on ongelma, johon tarvitsemme määrätietoisia ratkaisuja. Kiireellisimpiä on jo hoidettu, kuten talvimerenkulun huomioiminen laivojen päästökaupassa.

Raiteet ja nopea moottoritie Pietariin eivät riitä, kun olemme geopoliittisesti yhä enemmän saari. Suomen on nyt katsottava tosiasioita silmiin rakentaessamme saaresta niin fyysiset kuin poliittisetkin yhteydet muihin demokratioihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU