Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EU-maat haluavat heittää hyvästit erityyppisille latausjohdoille – tukevat esitystä yleislaturin käyttöönotosta

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Euroopan unionin jäsenmaat ovat löytäneet yhteisen kannan esitykseen yleislaturin käyttöönotosta unionin alueella.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

EU-komissio esitti viime syksynä, että erityyppisistä latausjohdoista luovuttaisiin ja EU:n yhteiseksi standardiksi elektronisten laitteiden lataukseen tulisi usb-c-liitäntä.

Esityksellä pyritään helpottamaan kuluttajien elämää ja vähentämään elektroniikkajätettä.

Esityksen käsittely on vielä kesken Euroopan parlamentissa. Asia etenee EU-instituutioiden välisiin neuvotteluihin sitten, kun parlamentti on muodostanut kantansa.

Komission esityksen mukaan usb-c-liitäntä pitäisi ottaa käyttöön kaikissa älypuhelimissa, tableteissa, kameroissa, kuulokkeissa, kannettavissa kaiuttimissa ja käsikonsoleissa.

Jatkossa jokaisen uuden laitteen yhteydessä ei enää välttämättä myytäisi uutta laturia.

EU-maita edustava neuvosto ehdottaa, että myyntipakkauksissa tulisi olla kuvake, josta kävisi ilmi, tuleeko laitteen yhteydessä laturi vai ei.

Yleislaturista haaveiltu pitkään

EU on yrittänyt jo vuosikausia kannustaa teknologiayhtiöitä yhdenmukaistamaan latausratkaisujaan, mutta vapaaehtoisilla keinoilla ei ole saavutettu haluttua tulosta. Siksi lainsäädännön päivittämistä on pidetty tarpeellisena.

Nykytilanteessa markkinoilla on tarjolla useita erilaisia latausratkaisuja. Komission mukaan esimerkiksi matkapuhelimiin on myynnissä kolmea erilaista latausratkaisua.

Esimerkiksi teknologiayhtiö Apple käyttää monissa mobiililaitteissaan kehittämäänsä Lightning-liitintä. Sen jotkin uudemmat iPad-tabletit ja tietokoneet latautuvat myös usb-c-liittimellä.

Apple on pitänyt EU:n tavoittelemaa siirtymää yleislaturiin tarpeettomana. Yhtiö on luonnehtinut jyrkän sääntelyn rajoittavan innovointia.

Uutista täydennetty kauttaaltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE