Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EU-parlamentista selkeä viesti: Valvotuille ja johdetuille ruokaläheteille kuuluu asema työntekijänä

Arja Jokiaho

Euroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkona selvin luvuin uutta sääntelyä alustatyöntekijöiden oikeuksista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Alustayhtiöitä ovat muun muassa ruokalähetti- tai kyytipalveluita tarjoavat yhtiöt, joiden työsuorituksia tekevien asemasta yrittäjinä tai työntekijöinä on kiistelty vuosia.

Tuoreen direktiivin ajatuksena olisi parantaa työntekijöiden työoloja pyrkimällä varmistamaan, että alustayhtiöille työsuorituksia tekevien ihmisten asema määritellään oikein.

Direktiivin mukaan työtä välittävän digitaalisen alustan ja sen työtä tekevän ihmisen välinen sopimussuhde on oikeudellisesti oletettava työsuhteeksi, kun havaitaan valvontaa ja johtamista osoittavia tosiseikkoja. Tämän määrittelyssä on huomioitava jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädäntö, työehtosopimukset ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö.

Myös unionin jäsenmaita edustavan neuvoston on yhä hyväksyttävä sääntely ennen kuin se voi tulla voimaan.

ON HÄMÄRÄN peitossa, kuinka paljon tuore sääntely lopulta yhtenäistää Euroopan maissa tulkintoja alustataloudelle työsuoritteita tekevien asemasta. Tämä johtuu muun muassa siitä, että direktiivissä ei suoraan määritellä mittareita valvonnalle ja johtamiselle.

Kansallisten lainsäätäjien pitäisi siis kuitenkin huolehtia siitä, että työsuhteen olettava velvoite löytyy niiden omasta laista.

Direktiiveillä säädetään jo lähtökohtaisesti EU-maita koskevista velvoittavista tavoitteista. Maat saavat itse päättää, miten ja millaisella lainsäädännöllä tavoitteet toteutetaan.

Parlamentin puoltama sääntely koskee myös algoritmien käyttöä työpaikoilla. Alustojen olisi varmistettava, että ihmiset tekevät lopulliset tärkeät päätökset, jotka vaikuttavat suoraan alustatyöntekijöihin. Alustatyöntekijää ei siis voisi irtisanoa algoritmin tai automaattisen päätöksentekojärjestelmän perusteella.

Alustoja kielletään myös käsittelemästä tietyntyyppisiä henkilötietoja, kuten dataa ihmisen tunnetilasta, psykologisesta tilasta tai henkilökohtaisista uskomuksista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE