Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

EU ratkaisi erikoisen tuontiriidan deaktivoiduista aseista – poliisi tulkitsi direktiivejä liian tiukasti

Havainnekuva
Maahantuodut dekoaseet olivat vanhoja rynnäkkökivääreitä Itävallasta. Havainnekuva ei liity oikeustapaukseen.

EU:n tuomioistuin on tehnyt Suomen pyytämän ennakkoratkaisun deaktivoitujen aseiden maahantuontia koskevassa kiistassa. Sen mukaan Suomen tulisi kelpuuttaa muussa EU-maassa esineille tehdyt viralliset hyväksynnät.

Petri Korhonen

Demokraatti

Suomalainen militaria-alan yrittäjä oli tuonut syksyllä 2017 Itävallasta kolme deaktivoitua, keräilyesineeksi luokiteltua rynnäkkökivääriä ja toimittanut ne poliisille tarkastamista varten.

Aseet oli dekottu Itävallassa silloisten EU-sääntöjen mukaisesti. Helsingin poliisilaitos ei silti pitänyt niitä teknisesti riittävän toimintakunnottomina eikä itävaltalaista deaktivointitodistusta Suomen aselainsäädännölle riittävänä dokumenttina. Siksi poliisi takavarikoi aseet.

Poliisilaitoksen mielestä todistuspaperi ei kelvannut, koska sen oli allekirjoittanut valtion viranomaisen sijaan kaupallinen yritys.

Suomalaisyrittäjän mukaan Itävallan viranomaiset ovat valtuuttaneet kyseisen tunnetun aseseppäyhtiön tekemään vastaavia virallisia asiakirjoja. Tämän vahvisti myös lupaprosesseja hallinnoiva Itävallan puolustusministeriö.

YRITTÄJÄ VALITTI poliisin päätöksestä hallinto-oikeuteen, ja hävisi siellä ensimmäisen käsittelyn. Seuraava aste, KHO pyysi vuonna 2021 EU:n tuomioistuimelta kantaa asiaan.

Monissa teollisuustuotteissa kun on käytäntönä, että yhdessä EU-maassa tehty viranomaisen valtuuttama tarkastus riittää niiden myymiseen unionin alueella.

Nyt yli vuoden ajan asiaa pohdittuaan EU:n tuomioistuin sanoo tulkitsevansa asiaa yrittäjän hyväksi. Tuomioistuin julkisti päätöksensä 24. marraskuuta.

Mikäli entinen ampuma-ase on tehty pysyvästi toimintakunnottomaksi Suomessakin noudatettujen tiukimpien EU-säädösten mukaisesti, ja muutostyön todetaan täällä olevan kunnossa, myös sitä koskevan todistuspaperin on kelvattava Suomessa.

Se, että tarkastuksen oli Itävallassa tehnyt kaupallinen yritys, ei ole tuomioistuimen mielestä tässä asiassa olennaista. Viranomaisilla on oikeus ulkoistaa eri sertifiointien ja tyyppihyväksymisten antamisia virallisille alihankkijoilleen tai tutkimuslaitoksilleen.

PÄÄASIA on, että entinen ase, nykyinen koriste- tai keräilyesine ei ole vaaraksi ympäristölleen ja täyttää alan lainsäädännön ehdot.

KHO saa nyt pohtia, miten se ratkaisee viitisen vuotta jatkuneen kiistan. Poliisillakin on yhä mahdollisuus osoittaa lisätodisteita siitä, että esineiden deaktivoinnissa on teknisiä puutteita. Tällöin esineitä ei tarvitse palauttaa yrittäjälle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE