Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Eurooppa maksaa kaasusta jopa kolme kertaa enemmän kuin Aasia ja kymmenen kertaa enemmän kuin Yhdysvallat

Kolumnit

Miapetra Kumpula-Natri

Kirjoittaja on EU-parlamentaarikko (sd.)

EU ja sen jäsenmaat ovat tarttuneet energiakriisin haasteisiin päättäväisesti ja ripeästi.

Miapetra Kumpula-Natri

Monimutkaisen kriisin keskellä voi kuitenkin helposti sortua kapeakatseisuuteen: kiirehtiä tekemään lyhyen aikavälin ratkaisuja ottamatta pidemmän aikavälin vaikutuksia huomioon. Tai keskittyä liialti seurauksien hoitamiseen syyt unohtaen.

Kriisin ratkaisuja on siksi tarkasteltava useammalla eri aikavälillä.

Energian järkevä käyttö on välttämätöntä hintaheilahteluiden hillitsemiseksi.

LYHYELLÄ aikavälillä ovat sähkönkysynnän vähentämiseen tähtäävät toimenpiteet keskiössä. Kun tarjontaa ei ole mahdollista lisätä vaaditussa aikataulussa, on kysynnän vähentäminen ensisijainen keino korkeiden energianhintojen hillitsemiseksi.

Tästä syystä jäsenmaat hyväksyivät syyskuussa komission esityksen sitovasta 10 prosentin tavoitteesta sähkön kulutuksen vähentämiseksi tänä talvena. Lisäksi kuukausittaisille kulutushuipuille asetettiin erillinen viiden prosentin vähennystavoite hintapiikkien tasaamiseksi.

Sähkönkulutusta rajoittavien toimenpiteiden ohella jäsenmaat hyväksyivät jo kesällä 15 prosentin vapaaehtoisen vähennystavoitteen kaasun kulutukselle.

Energian järkevä käyttö on välttämätöntä hintaheilahteluiden hillitsemiseksi. Nyt hyväksyttyjen toimenpiteiden lopullista vaikutusta on kuitenkin tässä vaiheessa vaikea arvioida, sillä yksityiskohdat vähennyksiin kannustamiseksi ja kulutushuippujen määrittelemiseksi on jätetty lähtökohtaisesti jäsenmaiden päätettäväksi.

ENSI talvea ajatellen on olennaista vaikuttaa EU:n energiantuonnin monipuolistamiseen ja yhteishankintojen vahvistamiseen, jotta olisimme riippumattomampia fossiilisen energian hintaheilahteluista sekä lopettaisimme hyökkäyssotaa käyvän Venäjän rahoittamisen fossiilisen tuontienergian ostamisella.

Yhteishankintojen toteuttaminen ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Sitä ennen EU:n olisi asetettava fossiilikaasun tuonnille väliaikainen hintakatto, sillä Eurooppa maksaa jo nyt kaasusta jopa kolme kertaa enemmän kuin Aasia ja kymmenen kertaa enemmän kuin Yhdysvallat.

TOIMENPITEET energianhintojen hillitsemiseksi eivät kuitenkaan saa kasvattaa maakaasun kysyntää. On ensisijaisen tärkeää, että sekä EU-tasolla että jäsenmaissa päätetyt toimenpiteet tukevat siirtymää puhtaisiin energialähteisiin eivätkä vaaranna energian kulutuksen vähentämiselle asetettuja tavoitteita.

Siksi onkin tärkeintä varmistaa, että vihreän siirtymän edellytykset ovat sekä sääntelyn että tukien näkökulmasta kunnossa erityisesti investointien ja lupaprosessien vauhdittamiseksi, sillä pitkällä aikavälillä tehokkain keino Euroopan tuontiriippuvuuden vähentämiseksi on päästöttömiin energialähteisiin siirtyminen.

Tämän eteen teemme Euroopan parlamentissa nyt työtä uusiutuvan energian direktiivin ja REPowerEU-suunnitelman kautta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE