Ukrainan sota on tuonut suomalaisillekin tutuksi sanan drone tai sen fingelska-muodon drooni. Kautta aikain asevoimien kalustoon on kuulunut lennokkeja, mutta parin viime vuoden aikana niiden käyttö on muuttunut – ja muuttanut sodankäyntiä.

Aiemmin puhuttiin yleisesti lennokeista, koska ne olivat pääsääntöisesti hieman kookkaampia kiinteäsiipisiä lentolaitteita. Usein ne vaativat erillisen lähetysalustan tai katapultin ilmaan päästäkseen. Niitä käytettiin enimmäkseen tiedusteluun ja ilmasta tehtävään valvontaan.

Suomessakin puolustusvoimilla oli vuosikymmenien ajan radio-ohjattavia, pienen lentokoneen näköisiä lennokkeja ilmatorjunnan ampumaharjoituksissa.

Mutta niitäkin ohjataan samalla periaatteella kuin pienempiä lennokkeja, etänä jostain kauempaa.

Kun Venäjän suurhyökkäys alkoi pysähtyä Ukrainassa, molemmin puolin rintamaa yleistyi suurten lennokkien ja pienten nelikoptereiden massamainen käyttö.

Kopterimaisilla laitteilla operoidaan pääasiassa rintamalinjan läheisyydessä. Aluksi niistä pudoteltiin pieniä räjähteitä vastustajan niskaan, myöhemmin niitä alettiin myös ohjata räjähdelastissa itsemurhatyyliin päin vastustajan kohteita.

Erilaisilla itsemurhadrooneilla on tehty iskuja myös tuhansien kilometrien päähän vihollismaan selustaan. Onpa tapahtunut niinkin, että lyhyemmän kantaman kopteridrooneja on saatu ”salakuljetettua” Venäjälle, ja niitä on sitten etänä ohjattu siellä maaleihinsa.

JO YKSI merkittävä sukupolvikehitys on sodan aikana tapahtunut. Aluksi droonit lensivät langattoman ohjauksen avulla, ja sitä opittiin äkkiä häiritsemään elektronisesti.

Sille vastavetona drooneihin kehitettiin pian kuituohjaus. Härveli lentää kilometrien mittainen ongensiiman kaltainen piuha perässään ja saa ohjauskomennot suojattuna lankaa pitkin. Kiihkeimmillä sota-alueilla on jo nähtävissä lennokkien jäljiltä järkyttävä piuhaviidakko puissa ja sähköpylväissä.

Isoja lennokkeja on hankala torjua perinteisin keinoin: ne ovat nopeita ja vaikeasti osuttavia kohteita, ja usein niitä tulee kerralla kimppuun liian monta. Pienempiä, lähellä pöriseviä ja kuitua vetäviä nelikoptereita pystyy pudottamaan haulikollakin, mutta siinäkin vaaditaan taitoa ja välineitä joita rintamaoloissa ei aina ole.

Droonit vievät pörinällään sotilailta levon ja rauhan takalinjoillakin, joten ne ovat monessa mielessä tehokkaita aseita – ja vieläpä suhteellisen halpoja kiusankappaleita.

SOTAKÄYTTÖ on yksi asia, mutta meidän kannaltamme vielä huolestuttavampia ovat droonien tarjoamat mahdollisuudet valtiolliselle ilkeilylle – jo ennen kuin mikään konflikti on täällä alkanut.

Haulikko ja suojaverkot tepsivät pieniä nelikoptereita vastaan – mutta Ukrainaltakaan ei haulikkoampujia riitä joka paikkaan. Kuva on Donetskin alueelta heinäkuun alusta. AFP/Lehtikuva

Suomenkin pitää puolustusratkaisuissaan huomioida sodan muuttunut kuva, ja alkaa myös kehittää omaa drooniteollisuutta sekä vastamenetelmiä. Näinhän patisti muun muassa kansanedustaja Jarno Limnell (kok) Helsingin Sanomien vieraskynässä 25.7.

Silti jo sitä ennen, juuri nyt, olemme alttiina monenlaisille lennokkien avulla tehdyille kataluuksille, joihin viranomaisten ja kansalaistenkin pitää henkisesti varautua.

Tunnukseton ja nimetön drooni on oivallinen hybridisodan väline. Mitä jos yhtäkkiä Narvan tai Lappeenrannan luona putoilee drooneja kriittisen infran kohteisiin? Muutama räjähdys, ei välttämättä edes kuolonuhreja tai haavoittuneita – mutta kaaosta, kohuotsikoita ja pelkoa. Miten kohdevaltio voi todentaa, mistä laitteet ovat tulleet ja kuka ne on lähettänyt?

Kaiken voi kiistää, kuten Venäjä toki tekee muutenkin. Lennokeista voi aina sanoa, että ne ovat terroristien, islamistien tai omien tyytymättömien kansalaisten rakentamia – tai sitten Naton tai Ukrainan lavastama salajuoni Venäjän mustamaalaamiseksi.

Johan Venäjä aiemmin vihjaili, että Murmanskin alueelle iskeneet ukrainalaiset droonit olisi lähetetty Suomesta, joten samaa tarinaa voi toistaa myöhemminkin.

Härdelli on jo valmiina, nyt vain odottelemme käynnistyykö se meidän vai jonkun muun Nato-maan taivaalta.