Yhdysvaltain kiitospäivän viikolla Ukrainan rauhansuunnitelmista on vuodettu, puhuttu ja väännetty ehkä enemmän kuin kuukausiin, vaikka huhumylly alkoi jo Donald Trumpin astuttua Yhdysvaltain presidentiksi.

Euroopan ja Suomen näkökulmasta puhe ja ehdotukset ovat menneet aivan käsittämättömän väärään suuntaan – eikä Ukrainan mielipidettä asiaan ole usein kysytty.

Kuka voittaa ja mitä voittaa. Ehkä sodan voittamisesta puhuminen olisikin jo syytä lopettaa? Voimme toki pohtia saavutuksia, torjuntavoittoja, tappioita, ehkä erävoittojakin. Näitä termejä sotatieteilijät voivat aikanaan määritellä tulevaisuuden tappiin asti.

LIENEE SELVÄÄ, että Trump haluaa Ukrainaan rauhan, pystyäkseen keskittymään maailmanpolitiikassa hänelle ja tukijoilleen kiinnostavampiin ilmansuuntiin.

Trumpille helpoimmin ymmärrettävän sabloonan rauhansopimukseen tarjoavat Venäjän ehdotukset, koska ne ovat yksinkertaisia ja suoraviivaisia. Alueita minulle, diilejä sinulle, määräävä markkina-asema Ukrainasta meille, rahaa Yhdysvaltain yrityksille.

Muun lännen ja Euroopan sopimusehdotukset ovat monimutkaisempia, koska konfliktikin on ollut kaikkea muuta kuin yksinkertainen jo vuodesta 2014 asti. Tästä olen kirjoittanut Demokraatinkin kolumneissani puolenkymmentä kertaa.

Lisäksi moraalia ja oikeutta kunnioittavissa länsisopimuksissa ei todennäköisesti tarjota niin härskisti suoria liiketoimintaetuja Yhdysvaltain presidentin omalle bisnesimperiumille, kuten Venäjä luultavasti on tehnyt tai vihjaa tekevänsä.

NYT ADVENTIN alkaessa Euroopan maiden ja Yhdysvaltain johtajat soittelevat toisilleen varmasti moneen kertaan ja hiovat ratkaisua. Luultavasti myös Venäjä taluttaa Yhdysvaltoja haluamaansa suuntaan, ja se on riski kuten ennenkin.

Mediatietojen mukaan halukkaiden koalitio, EU ja Nato ovat saaneet karsittua venäläis-amerikkalaisen 28 kohdan sanelulistan vähän pienempään, enemmän joulukalenteria muistuttavaan parinkymmenen luukun muotoon.

Tältä pohjalta tehty neuvotteluluonnos voisi olla Ukrainallekin helpompi hyväksyä, hampaita kiristellen. Kelpaako se lopullisesti Yhdysvalloille tai Kremlille, on arvoitus.

Tulitauko joulun alla voisi olla symbolisesti ja poliittisesti monia miellyttävä ratkaisu. Alkava pakkastalvi uhkaa muuten tuoda Ukrainan siviiliväestölle yhä kovempia koettelemuksia, drooni- ja ohjushyökkäysten rikkoessa lämpö- ja energiaverkkoja.

Venäjällä ei ole kiire lopettaa tätä: se on käyttänyt kaikki lännen antamat viivytykset hyväkseen ja jatkanut siviilien tappamista. Se on myös edennyt rintamalla koko ajan pikkuhiljaa, suurista tappioistaan huolimatta. Rintamatilanne ei ole ukrainalaisille niin toivoton kuin mitä Trumpin hallinto on alkanut ymmärtää, mutta vakava se silti on.

Yhdysvaltain viimeisimmät öljyteollisuuspakotteet Lukoiliin ja Rosneftiin näyttävät kuitenkin purreen yllättävän hyvin Venäjän rahavirtoihin, joten tämän linjan jyrkentäminen voisi edistää Kremlin neuvotteluhaluja.

VENÄJÄN itse itselleen rakentama ongelma on, ettei se voi helpolla lopettaa sotimista, ennen kuin se on saanut voitoksi selitettäviä saavutuksia.

Naapurimaan täyteen valloittamiseen tähdännyt operaatio ei ole menestys, mikäli se jää satojen tuhansien sotilasuhrien jälkeenkin puolitiehen, eikä Ukraina päädy Venäjän vasalliksi.

Pahin imagotappio Venäjälle on, jos Ukraina pystyy rauhanteon jälkeenkin määräämään itse asioistaan ja poliittisista liittoutumisistaan. Tämän rinnalla pienet ”Kiovan fasistihallinnolta” pelastetut Itä-Ukrainan alueet olisivat laiha lohtu.

Nuorelle Vladimir Putinille oli aikoinaan tragedia, että Neuvostoliitto romahti ja lähes kaikki itäblokin maat siirtyivät heti EU:n ja Naton suojiin.

Jos Ukrainakin pääsee yhä tekemään saman, eikä etupiiristä ole edelleenkään jäljellä enää kuin Valko-Venäjä, yli kolmen vuoden sotimista ei voi vanhakaan Putin selitellä onnistumiseksi.

SIKSI EN USKO, että rauhansopimus toteutuu täysin eurooppalaisten muotoilujen pohjalta, vaikka se ei nöyryytäkään Putinia esimerkiksi sotasyyllisyyskysymyksillä.

Sellainen sopimus, jonka voitaisiin otaksua takaavan vuosikymmeniksi rauhan Eurooppaan, on vielä todella kaukana. Todennäköisesti nyt muokataan pikemminkin välirauhaa, johon kaikki osapuolet ovat enemmän tai vähemmän tyytymättömiä.

Sen aikana Ukraina joutuu vähentämään mahdollisuuksiaan puolustautua seuraavalta mahdolliselta Venäjän hyökkäykseltä, tai voimannäytöiltä.

Sinä aikana Euroopan täytyy oikeasti ottaa itsestään niskasta kiinni. Vihdoin pitäisi saada oma puolustustarviketuotanto nousuun ja lunastettua Ukrainalle annettu lupaus tuesta ”niin kauan kuin siellä on tarve”.

Silti todennäköisesti monessa maassa poliittiset toimijat katsovat rauhansopimuksen jälkeen, että Ukrainan kriisihän on jo loppuun taputeltu, ja puolustusbudjetteja voi alkaa karsia muiden tarpeiden tieltä.

Välirauhan aikana Natonkin pitää määritellä itselleen uudet pelisäännöt modernien konfliktien nopeista ja vahvoista pysäytystoimista, ilman jatkuvaa jäsenmaiden vinkumista ”eskalaation välttämisestä”.

Näimme 2022-2025 hyvin, mihin sellainen johtaa: sota ei laajentunut länsitankkien, ohjusten tai lentokoneiden myymisestä Ukrainalle – mutta hyökkääjä osti eskalaatiovaroituksillaan aikaa omien julmuuksiensa jatkamiseen.

VÄLIRAUHASSAKIN, jos se kestää, on Ukrainalle paljon voitettavaa: järjetön tappaminen taukoaa, kansakunta saa toipua ja jälleenrakennus pääsee alkamaan.

Lisäksi kello käy nopeasti vanhenevaa Putinia vastaan. Muutaman vuoden sisällä Venäjän kotimaiset ongelmat alkavat konkretisoitua niin taloudessa, sodasta palaavien miesten riskitekijöissä kuin sisäpolitiikassakin.

Niistä riittää ikääntyville Kremlin johtajille yhä enemmän päänvaivaa.