Kansallisteatterissa on vuodesta 2019 toiminut Lähettiläät/Ambassadors -hanke, jonka tarkoitus on tehdä teatterista nuorille saavutettavampaa ja osallistavampaa. Hankkeeseen kuuluu työpajoja maahanmuuttajataustaisten nuorten yhteisöissä sekä esitysten valmistamista Kansallisteatterin näyttämöille.

Mieleni on peto on hankkeen ensimmäinen tuotanto.

Omapohjan näyttämön vasemmassa nurkassa on lipunmyyntikoju, seinällä tyylitelty Suomen kartta, joka kuvaa mutkittelevien reittien verkostoa.

Vähitellen bussiasema alkaa täyttyä matkustavaisista, jotka valtava viima heittää ovesta sisälle. Ulkona on selvästikin kunnon talvimyrsky.

Olemme jossain pohjois-Suomen pikkukaupungissa. Sitten Adnan ilmoittaa, että odotettu bussivuoro ei kuljekaan, seuraava lähtee tuntien päästä. Lopulta selviää, että mikään ei lähde minnekään ennen aamua.

Seuraa yleistä tyytymättömyyttä.

Asemalla kohtaa kovin sekalainen ja kuitenkin kovin samanoloinen porukka, maailman eri kolkista kotoisin olevia nuoria ihmisiä yrittämässä pikkuhiljaa luoda jonkinlaista kontaktia toisiinsa, kun oikein muutakaan tekemistä ei ole.

Tunnustelua, vedätystä, lesoilua, vetäytymistä.

Vähitellen kuitenkin otetaan varovasti kontaktia ja kerrotaan toisille myös isoja asioita: ajatuksia kohtalosta, lapsista, elämästä, tarinoita kurditaistelijoista.

Löytyy myös yhteisymmärrystä ja kipeitä tunnustuksia. Afganistanista tullut nuori toteaa, että Taliban on peto, joka nielee ihmisiä.

“Nyt se peto on minun mielessäni.”

MIELENI ON PETO -ESITYKSEN käsikirjoitus on syntynyt työpajoista Nuorten Kansallisteatteriin kutsuttujen 12 jäsenen tuottaman materiaalin pohjalta.

Mukana ryhmässä on kantasuomalaisia ja maahanmuuttajanuoria. Yhteisinä kielinä ovat suomi ja englanti. Monet eivät ole koskaan olleet näyttämöllä, mutta kaikista loistaa tekemisen halu ja yhteisen päämäärän ilo.

Moniäänisen esityksen ovat ohjanneet Jussi Lehtonen ja Tamara Searle. Näyttelijä-ohjaaja Lehtonen johtaa Kansallisteatterin yhteisö- ja osallisuustyötä.

Australialainen ohjaaja ja teatterintekijä Tamara Searle on teatterin yhteisötoiminnan taiteellinen suunnittelija. Hänellä on vahva tausta yhteisöllisen taiteen parissa, australialaisessa Back to Back -teatterissa.

On hienoa – ja varmaankin välttämätöntä -, että tämänkaltaista hanketta johtavat yhteisötyöskentelyn ammattilaiset. Osalla nuorista saattaa olla takanaan vaikeita kokemuksia, eikä kaikkien kulttuuritaustassa suhtauduta teatteriin samoin kuin meillä.

Tekijät kertovatkin, että esitys kysyy, kuinka tuntemattomien välille voi muodostua yhteys julkisessa tilassa. Ja esitys näyttää, että yhteys syntyy, jos niin halutaan.

Afganistanista kotoisin oleva Hanif on löytänyt monia ammattilaisiakin roolityössä motivoivan asian:

“On kiehtovaa näytellä hahmoa, joka ei muistuta minua, sillä jokaisessa roolissa löydän uudelleen osan ihmisyyttä.”