Venäjä on vuoden 2022 suurhyökkäyksen alusta asti vihjannut, ettei länsimaiden pidä eskaloida Ukrainan sotaa antamalla hyökkäyksen uhrille liian eskaloivaa tukea.

(Tästä ajattelutavasta kirjoitin ensimmäisen kerran jo runsaat pari vuotta sitten Demokraatissa näin.)

Eskalaatio-sanaa ei juuri normaalissa ihmisten kanssakäymisessä kuule. Sehän tarkoittaa yksinkertaisuudessaan tilanteen, kriisin tai konfliktin laajentumista tai kärjistymistä.

Termi on yhtä aikaa passiivinen ja aktiivinen. Joku tekee tai on aktiivisesti tekemättä jotain, mikä taas sysää liikkeelle kuin luonnonvoimana passiivisesti eteneviä tapahtumaketjuja.

PASSIIVISEN ja aktiivisen toiminnan rajat määrittelee Euroopassa pelko.

Päättäjämme pelkäävät, että jokin länsimaa tekee jotain, jonka Venäjä kokee ja julistaa eskalaatioksi. Edelleenkin pohdimme keinoja, joilla Ukrainaa voisi tukea ilman, että Venäjä suuttuu.

Ettei vaan Venäjä missään tapauksessa luulisi lännen pyrkivän
eskaloimaan sotaa.

Sotaa, jonka Venäjä on aloittanut.

Sotaa, jossa Venäjä pyrkii tuhoamaan Ukrainan yhteiskunnan ja sen kulttuurin.

Sotaa, jossa Venäjä surutta pommittaa siviiliasutuksia.

Sotaa, jossa Venäjä tylysti kidutti ja murhasi siviilejä, kuten Butšassa.

Sotaa, jossa Venäjä heikentää ukrainalaisten elinmahdollisuuksia tuhoamalla muun muassa energiaverkkoja.

Sotaa, jossa Venäjä on riistänyt ukrainalaisia lapsia uudelleensijoitettavaksi Venäjälle.

Sotaa, jota Venäjä edistää länsimaissakin innostamalla täällä rikollisia tihutöihin, tai antamalla suoraa ja epäsuoraa tukea läntisiä yhteiskuntia hajottaville ääriryhmille.

Luetteloon ei ole vaikeuksia keksiä lisää aiheita.

LÄNSIMAISSA on viidettä vuotta spekuloitu Venäjän asettamista ”punaisista viivoista” tai ”linjoista” joiden ylittäminen olisi se viimeinen niitti.

Venäjän ei aina ole edes tarvinnut rajojaan kertoa, olemme tehneet sen itse yrittämällä ennakoida mistä koulukiusaaja tällä kertaa suuttuisi.

Siksi Ukrainalle ei aluksi voinut antaa panssarivaunuja, ei hävittäjiä, ei ohjuksia, ei ”liian” pitkälle yltäviä aseita.

Tätä kukaan ei ole pystynyt selittämään selkeästi, paitsi vetoamalla eskalaatiopelkoon.

Viivyttely on johtanut siihen, että Ukraina sai taistelupanssareita ja kauaskantoista aseistusta liian myöhään, kun taistelukentän kuva droonivyöhykkeineen oli jo muuttunut siten, ettei niistä ole enää samanlaista hyötyä kuin 2022 olisi ollut.

SAMAAN AIKAAN Venäjä kokeilee, emmekö tosiaan pane hanttiin heidän vihamieliselle operoinnilleen täällä.

Tällä viikolla Saksan viranomaiset nimesivät Leipzig-Hallen lentoasemalta elokuussa löytyneet räjähdedroonit venäläisiksi.

Tanskakin varoitti alkuviikosta sikäläisiin puolustusyrityksiin kohdistuvasta Venäjän sabotaasiuhasta.

Miten reagoi länsi? Lyömme nyrkkiä pöytään ja kutsumme Venäjän suurlähettiläitä puhutteluun.

Berliinistä sentään suljetaan tiedusteluasemaksi pitkään epäilty Venäjän kulttuurikeskus ja Bonnista konsulaatti.

No, meikäläisissä oikeusvaltioissa päätökset tehdään demokraattisessa järjestyksessä, hitaasti. Vastapuolella tätä rajoitetta ei ole.

SUOMESSAKIN, Maarianhaminassa on edelleen Venäjän konsulaatti. Suomi voisi hyvin todeta Saksan tavoin sen toimintaedellytysten muuttuneen Venäjän epädiplomaattisen toiminnan takia.

Uskoisin, että valtaosa suomalaisista hyväksyisi konsulaatin häädön.

Miten muuten Venäjä reagoi saksalaisten tämänviikkoiseen, Vladimir Putinin perättömäksi syyttämään provokaatioon? Alkoiko pelätty eskalaatio?

Aika vähäiseltä toistaiseksi vaikuttaa: Kreml ilmoitti sulkevansa Venäjällä vielä toimineet saksalaiset Goethe-instituutin tilat Moskovassa, Pietarissa ja Jekaterinburgissa.