On totta, että nyt Ukrainan itsenäisyyspäivänä 2024 ajatus Venäjän kanssa rauhanneuvotteluihin pääsemisestä näyttää vielä kaukaiselta.

Kesäkuussa Sveitsissä järjestettiin rauhankonferenssi, jonka voi jälkikäteen todeta olleen lähinnä tunnustelua siihen, onko rauhalle ylipäätään edellytyksiä.

Eipä näytä olevan – mutta toisaalta kukaan ei pysty ennustamaan miten nopeasti tilanteet muuttuvat. Venäjän elokuussa kokema imagotappio Kurskissa voi sysätä kehitystä johonkin suuntaan.

Ukraina taas haluaa Venäjän vetäytyvän kaikilta miehittämiltään alueilta, myös niistä osista itäistä Ukrainaa missä on Kremlin johdolla ”kapinoitu” jo vuodesta 2014 asti.

Mutta eri asiantuntija-arvioiden mukaan seuraavista elementeistä neuvotteluissa voitaisiin jo vähitellen keskustella, jos osapuolet jostain syystä – vaikka Kurskin takia – ottavat askeleen toisiaan kohti ulkopuolisten rauhanvälittäjien kautta.

PERUSPULMA ON, mitä Venäjä saisi neuvotteluissa saavuttaa, ilman että roistovaltio vahingoittaisi Ukrainaa enempää kuin mitä se on jo tehnyt.

Rauhanteossa Venäjä todennäköisesti jäisi hallitsemaan osia Ukrainalle aiemmin kuuluneista alueista. Kuitenkaan Kremlin vaatimusta vielä valtaamattomien alueiden liitoksista Venäjään ei tulla hyväksymään.

Harkovan alue pysyisi kokonaan Ukrainalla, samoin Zaporižžjan ydinvoimala.

Krimin kohtalo olisi todennäköisesti helpointa jättää alkuvaiheessa auki. Luultavasti sen hallinnasta päätettäisiin myöhemmin molempien osapuolten hyväksymän, aidosti riippumattoman kansainvälisen ”välitystuomioistuimen” valvonnassa.

UKRAINAN on yleisen oikeustajunkin mukaan saatava hyvitystä ja vahingonkorvauksia rikollisen sodan sille aiheuttamista tuhoista.

Venäjän on kustannettava Ukrainan jälleenrakentamista – ja tähän sille voidaan antaa liekaa purkamalla lännen talouspakotteita.

Ukrainan on saatava myös mahdollisuus liittyä Euroopan unioniin ja Natoon, jos kansa tätä demokraattisesti haluaa. Voi olla että Venäjä myöntyisi lopulta tähän, koska Kremlissäkin tiedetään että Ukrainan jäsenyyskriteerien täyttymiseen on kummassakin organisaatiossa vielä vuosikausien matka.

Ukrainalle on joka tapauksessa tärkeää saada henkiset turvatakuut Natolta heti rauhansopimuksen allekirjoittamisesta lähtien.

RAUHANHALUSTA ei Venäjän osalta voi edelleenkään puhua. Enemmänkin on kyse toiveesta, että Venäjän johto järkiintyisi ja tajuaisi muuttuneen nykytilanteen vaarat itselleen.

Kremliä ei ole tähän asti haitannut, että Venäjä on sotarikoksineen joutunut eristyksiin hylkiövaltioiden joukkoon. Sen on vielä voinut selittää omalle kansalle parhain päin.

Sodan valtavat ihmistappiotkaan eivät ole eliitin ja keskiluokan arkea heilautelleet, koska kaatuneet ja vammautuneet sotilaat ovat olleet valtaosin vähempiosaisten tai vähemmistökansallisuuksien poikia.

Ukrainan yllätyshyökkäys Kurskiin Venäjän puolelle oli kuitenkin repäisy, joka voi sekoittaa tähänastisen hyvin staattisen tilan myös Venäjän sisäpolitiikassa.

Monille venäläisille paljastui nimittäin vasta nyt, ettei sotilaallinen tilanne olekaan kaikkialla maan johdon hallinnassa.

KURSK-OPERAATION sotilaalliset vaikutukset ja hyödyt saattavat häipyä nopeastikin. Venäjän paine ei välttämättä muilla rintamaosilla hellitä niin paljon kuin ukrainalaiset toivovat.

Tärkeintä Ukrainan kannalta oli silti kyky temmata pitkästä aikaa rintamalla aloite itselleen, ja varmistaa onnistumisellaan että myös länsi sai uutta motivaatiota sotilaallisen tuen jatkamiseen.

Sodassakin on aina mietittävä, miten päästään ulos siitä todellisuuden ahdistavasta boksista.

Ukrainalaiset tekivät sen, mitä ei heiltä odotettu – ja näin se joka tapauksessa paransi asemiaan tuleviin rauhanneuvotteluihin.

Valitettavasti ennen kuin sinne asti päästään, sotatoimet jatkuvat ja jatkuvat. Sotilaita ja siviilejä kuolee, infraa tuhoutuu, luonto kärsii. Tästäkään sodasta ei ole sen osapuolille mitään hyötyä.