Viime viikolla Alaska-kokouksessa kestitetty Vladimir Putin sai käytännössä Euroopan – varsinkin Ukrainan – omaksi temmellyskentäkseen. Hänen hyvä kaverinsa Donald Trump ei oikeasti aio pilata bisnestavoitteitaan meidän vuoksemme, vaikka Kremlissä junailtaisiin mitä tahansa siirtoja.

Etukäteispuheiden mukaan Venäjälle ja siltä öljyä ostaville maille piti tulla lisäpakotteita, jos Kreml ei suostu tulitaukoon Ukrainassa. Ei tullut kumpaakaan, vaan Venäjä sai taas lisäaikaa sotimiselleen.

Putinin lähdettyä Euroopan valtioiden joukko riensi turhaan Washingtoniin antamaan ”neuvoja” Ukrainan sodan ratkaisuun. Ne eivät Trumpia näytä kiinnostavan.

Voin kuvitella, miten herrat puhuttelisivat toisiaan:

Putin: Olet natsi, fasisti ja ikävä ihminen muutenkin.

Zelenskyi: Putin huilo ja itte oot.

Itse en näe mitään saavutettavaa – saati järkeä – hyökkääjän ja uhrin tapaamisessa, varsinkaan hyökkääjän parhaan kaverin isännöidessä palaveria. Pahimmillaan siitä tulisi turha propagandanöyryytys vääryyttä kärsineelle Ukrainalle.

HALUKKAIDEN koalition eurooppalaismaat haluaisivat puhua Ukrainan tulevaisuuden askelista, kuten turvatakuista, tulitauosta ja rauhanneuvotteluista.

On puhuttu ansalankajoukoista Ukrainassa. Median jutuissa on spekuloitu jopa kymmenien tuhansien sotilaiden vahvuisesta rauhanturvaoperaatiosta.

Ja kaiken takana jyskyttää tieto siitä, ettei lännen suurin sotilasmahti Yhdysvallat anna siihen omia sotilaitaan, eikä Venäjä salli Nato-joukkojen tuloa Ukrainaan. Kreml on ollut tälläkin viikolla asiasta hiilenä, vaikka sillä ei ole veto-oikeutta naapurimaidensa turvallisuusasioihin.

Päästäisiinkö kompromissiin sillä, että Ukrainaan tulisi nimellisesti vain yksittäisten maiden eli Ranskan, Iso-Britannian ja Viron sotilaita? Kukaan ei tiedä, ja Euroopan suurvaltioiden hyvin rajallisilla maavoimamäärillä ajatus voi jäädä utopistiseksi.

Konkreettisinta pelotetta olisi Kiinan mukaantulo Ukrainan rauhan valvontaan, mutta sitä tuskin nähdään.

Suomen osallistumisesta Ukraina-operaatioon kirjoitin jo keväällä: meidän pitäisi mielestäni olla mukana. Poisjääminen antaisi nimittäin meistä ihan vääränlaisen signaalin.

Nyt kun puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola matkusti ”yllätysvierailulle” Yhdysvaltoihin, voi arvioida että Suomella lienee hieman kokoaan suurempi rooli tulevissa ratkaisuissa.

HAJANAISILLA ja sotilaallisesti hyvin eritasoisilla Euroopan mailla on joka tapauksessa edessään suuria linjapäätöksiä – mieluiten jo lähipäivinä.

Tappaminen pitää saada loppumaan Ukrainassa tulitauolla, joka luodaan alun alkaen kestävällä tavalla.

Suuremmat päätökset liittyvät Euroopan demokratioiden tarpeeseen padota Venäjän laajentumishalu yhtä kestävällä tavalla, kansalaisiaan suojellen.

Venäjä ei usko muuhun kuin voimaan. Ja sitä Euroopan on oltava valmis rakentamaan itsensä turvaksi, vaikka tulitauko alkaisi heti.

Ei voi käydä (taas) niin, että jos aselepo saadaan pikaisesti joillain pelimerkeillä aikaiseksi Ukrainaan, Euroopan valtiot alkavat heti kiitoksena purkaa pakotteita ja luoda jälleen bisneksiä idän kehittyville markkinoille.

On suurta naiiviutta, jos yli kolmen vuoden takaisesta suurhyökkäyksestä ja vuosikymmenen kestäneestä valloitussodasta Ukrainassa ei olisi opittu Euroopassa mitään.

Katsokaa vaikka mitä tapahtuu nyt, kun Trumpin uusien pakotteiden uhka väistyi Kremlin yltä. Kun pelote haihtui, Venäjä jatkoi naapurimaansa siviilien tappamista drooni- ja ohjusiskuillaan.

Tämä jatkuu niin pitkään kuin Euroopan maat vain näpertelevät keskenään mahdollisia toimintamallejaan ja välttelevät konkreettisia päätöksiä oman voimansa osoittamisesta.