Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

18.10.2024 05:28 ・ Päivitetty: 18.10.2024 05:45

Ex-suurlähettiläs Hautala sai johtajan pestin Nokiasta

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Verkkoyhtiö Nokia on nimittänyt Suomen entisen Yhdysvaltain-suurlähettilään Mikko Hautalan yhtiön geopolitiikasta ja yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hän aloittaa uudessa tehtävässään marraskuun alussa.

Hautala toimi Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläänä vuosina 2020-2024. Sitä ennen hän oli Suomen Venäjän-suurlähettiläs vuosina 2016-2020.

Lisäksi Hautala on toiminut useissa valtionhallinnon tehtävissä, muun muassa presidentti Sauli Niinistön ulkopoliittisena neuvonantajana.

HAUTALAN tehtävä Nokiassa on uusi, ja se on yhtiön mukaan perustettu, koska geopolitiikan merkitys on kasvattanut painoarvoaan Nokian liiketoiminnassa.

-  Olen erittäin iloinen voidessani liittyä Nokian johtoryhmään hetkellä, jolloin geopoliittinen näkemys ja strateginen analyysi ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Ratkaisuiden löytäminen tässä ympäristössä ei ole aina helppoa, mutta ne ovat edellytys liiketoiminnan kannattavalle kasvulle, Hautala sanoo Nokian tiedotteessa.

Hautalan asemapaikka on Espoo, ja hän raportoi toimitusjohtaja Pekka Lundmarkille.

Lisää aiheesta

-  Mikon laaja kokemus, erinomaiset verkostot ja syvä ymmärrys kansainvälisestä diplomatiasta ovat Nokialle erittäin arvokkaita, kun geopoliittiset tekijät ja politiikka muokkaavat toimintaympäristöämme yhä enemmän. Hänen ainutlaatuinen strateginen näkemyksensä auttaa meitä vahvistamaan asemaamme avainmarkkinoillamme, Lundmark sanoo tiedotteessa.

SAMASSA yhteydessä Nokia kertoi jakavansa aiemman viestinnästä, yhteiskuntasuhteista, brändistä ja vastuullisuudesta vastanneen toimintonsa kahdeksi erilliseksi toiminnoksi, jotka ovat geopolitiikka ja yhteiskuntasuhteet sekä viestintä.

Louise Fisk ylennettiin samalla viestintäjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Muutos astuu voimaan välittömästi.

Hänen asemapaikkansa pysyy Lontoossa, ja hän raportoi Lundmarkille.

Aikaisemmin Fisk on toiminut Nokialla viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana.

Aiempi viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Melissa Schoeb jättää Nokian vuoden lopussa ja eroaa konsernin johtoryhmästä.

Uutista päivitetty klo 8.45 muun muassa Hautalan ja Lundmarkin kommenteilla

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU