Nämä ovatkin järkeviä valtteja pelattavaksi tilanteessa, jossa ilmastosta, markkinoiden läheisyydestä tai sen koosta ei ole mainittavissa määrin talouden rakentajiksi. Periaate on tuttu jo markkinatalouden teoriasta ja “kansakuntien suhteellisesta edusta”.

Sitä erikoisemmalta tuntuu, että politikointi ja oletukset ovat korvanneet rationaaliset laskelmat työmarkkinoilla. Aikaansaatu kaaos on maksanut meille runsaasti aivan silkkana rahana, mutta ehkä sitäkin enemmän luottamuksen rapautumisena.

Työnantajat ja hallitus perustelevat tiukkaa linjaa sopimisen tuomien tulosten “riittämättömyydellä”. Jostain syystä Sipilän hallituksen kilpailukykysopimus, eläkeuudistukset – jotka toteutettiin ilman traktoreita moottoriteillä poikittain – tai useat maltillisia palkkaratkaisuja raamittaneet sopimukset eivät enää olleetkaan “mitään”.

HALLITUS voi luonnollisesti viedä muutokset enemmistöllään läpi, mutta mitä tästä seuraa?

Ensinnäkin seuraa työmarkkinoiden politisoituminen ja vallan siirtyminen entistä enemmän eduskunnalle ja hallitukselle. Koska sopimusteitse kehittäminen vähenee tai ei ainakaan enää ratkaise, siirtyy edunvalvonta lainsäädännön kehittämiseen.

Ottaen huomioon miten poliittinen järjestelmä suoriutui soten uudistamisesta, en ole täysin vakuuttunut tämän olevan se “joustavampi” tapa toimia.

Jos ja kun paikallinen sopiminen tuottaa paikoin myös laskevaa palkkakehitystä, ottanevat ainakin vasemmistopuolueet listoilleen minimipalkkalainsäädännön ja erilaiset lakihankkeet, joilla työehtoja säädeltäisiin nykyistä tiukemmin. Tämä antaa ainakin sosialidemokraateille myös vaalivaltteja työpaikkojen arkisiin keskusteluihin.

Ammattiyhdistysliikkeelle tämä voi tarkoittaa renessanssia – jos tilaisuus osataan käyttää. Ammattimaisen edunvalvonnan tarve paikallistasolla kasvaa rajusti, kuten myös riitatilanteet. Työpaikoille jalkautuvalle liiton asiantuntemukselle tulee olemaan valtavasti enemmän käyttöä. Tämä toki tarkoittaa nykyisten toimintatapojen ja painopisteiden muuttamista.

JOKA tapauksessa alkuun on odotettavissa palkkahajonnan kasvua, sopimuskustannusten rajua nousua ja lisää paikallisia kahakoita, jotka vaikuttavat arvoketjuihin.

Tien päässä voi kuitenkin olla myös aidosti aktiivisempi ja asioihin kiinnittyvämpi ruohonjuuritaso. Tämä ilmiö saattaa myös – aikanaan – tuoda työnantajat takaisin pöytään. Sitten kysymys on enää siitä kannattaako palkansaajien hyväksyä moinen tarjous.