Toinen esityksistä oli suurimuotoinen ja siinä oikeastaan kaikki lähti ja riippui visuaalisuudesta, toisen ulkoisessa pienimuotoisuudessa pääasiana oli ihmisen liikkuva keho. Ne tulivat osoittaneeksi, kuinka hyvin erilaisista lähtökohdista syntyy vaikuttavia esityksiä.

Kun yleisö esityksen päätyttyä taputtaa seisaallaan, se on esiintyjille erityinen kunnianosoitus ja merkki siitä, että katsojat ovat juuri päässeet näkemään ja osallisiksi jostain harvinaislaatuisesta.

En välttämättä aina ole ollut muun yleisön kanssa samaa mieltä näkemästäni, mutta belgialaisen Not Standing ryhmän esityksen kohdalla olin sitä ehdottomasti. Through the Grapevine oli suosionsa ansainnut. Se saattoi jopa olla tämän vuotisen festivaalin paras esitys.

Not Standing: Through the Grapevine

Konsepti ja koreografia Alexander Vantournhout Luomistyö ja esiintyminen Axel Guér ja Alexander Vantournhout – Säveltäjä Andrea Belfi – Valot Caroline Mathieu – Puvut Anne-Catherine Kunz – Lavastus Bjorn Verlinde

Prototype Status: Lumen

Konsepti ja koreografia Jasmine Morand – Taiteellinen yhteistyö Fabio Bergamaschi ja Claire Dessimoz – Lavastus Neda Loncarevic – Musiikki Dragos Tara- Valot Rainer Ludwig – Puvut Toni Teixeira

Through the Grapevine on kahden miehen, Alexander Vantournhoutin ja Axel Guérin, välinen duetto tyhjällä näyttämöllä, jota jonkin verran elävöittävät vain Caroline Mathieun valot. Myös äänimaailma on minimaalinen. Suurin osa esityksestä tapahtuu hiljaisuudessa, vain muutamin kohdin mukaan tulevat Andrea Belfin säveltämät rytmiosuudet.

Koko huomio kiinnittyy esiintyjiin. En tarkoituksella sano tanssijoihin, sillä teos ei mielestäni ollut varsinaisesti tanssiesitys, vaikka perustuikin täysin liikkeeseen ja liikkuvaan kehoon.

Esityksen alussa kaksi vain urheilushortseihin pukeutunutta miestä alkaa periaatteessa perimiehisesti, mutta pilke silmäkulmassa vertailla toisiaan. He ovat hiukan eri kokoisia, joten kädet ja jalatkin ovat eri mittaisia. Tästä ja muistakin kehollisista eroavaisuuksista syntyy sekä komiikkaa että jännitteitä ja vähitellen yhä kekseliäimmiksi ja hämmästyttävimmiksi käyviä liikekokonaisuuksia.

Through the Grapevine on aivan huikeaa leikkiä keholla ja sen mahdollisuuksilla. Se on akrobaattista ja vaativaa, mutta ei itsetarkoituksellisesti. Vantournhoutilla ja Guérilla on uskomaton liikemielikuvitus ja taitoa toteuttaa keksimänsä. Lisäkierrettä tekemiseen antaa myös se, että esiintyjät ovat koko ajan enemmän tai vähemmän kosketuksissa toisiinsa.

Tällainen teos vaatii aukotonta keskinäistä luottamusta. Ja se esiintyjien välillä on. Keskinäinen kontakti on luonteva, tiivis ja koko ajan itsen lisäksi toisen huomioiva. Esitys on fyysisesti raskas, ja sen annetaan näkyä. Hetkittäin pysähdytään pyyhkäisemään hikeä ja vetämään henkeä, ennen kuin jatketaan jopa entistä hurjemmin.

Through the Grapevine on loistava ylistys liikkuvan kehon mahdollisuuksille samalla kun se on kurinalaista mutta leikittelevää viihdettä. Niin ja nimi, Through the Grapevine, tulee paitsi yhdysvaltalaisen soul- ja r & b laulajan Marvin Gayen biisistä, myös siitä, että esitys on kuin huhu, jonka alkuperää ei pystytä tarkasti määrittelemään.

ON AINA ongelmallista, kun koreografi rakastuu omaan ideaansa. Silloin hän ei malta päästää siitä ajoissa irti, vaan jatkaa vielä silloinkin, kun teos vaatisi eteenpäin menoa.

Näin näyttää jonkin verran käyneen sveitsiläisen Prototype Status -ryhmän perustajalle ja koreografille Jasmine Morandille teoksen Lumen kohdalla.

Sveitsissä palkittu esitys on visuaalisesti upea ja idealtaan lumoava. Mutta kun katsoja on päässyt selville, miten näyttämölle syntyvä, jatkuvasti mosaiikkimaisesti muuntuva liikkumisen illuusio toteutetaan, hän jonkin ajan kuluttua alkaa odottaa teoksen ja koreografian kehittymistä eteenpäin. Sitä ei kuitenkaan tapahdu. Pelkkä valon lisääntyminen ei siihen oikein riitä ja kokonaisuudesta alkaa tulla tylsä. Toisaalta loputon toisteisuus pienine muunnoksineen voi olla Morandin tarkoituskin.

Tanssijat eivät tässä teoksessa ole varsinaisesti yksilöitä, vaan kuin 13-osaisen jatkuvasti eri tavoin rakentuvan molekyylin palasia tai kaleidoskoopin muuttuvien kuvioiden osia. He ryömivät, kiipeävät, liukuvat, ja lopussa myös kävelevät pystyssä liittyen yhteen ja eroten erilaisiksi muodostelmiksi kaltevalla esityspinnalla, joka puolestaan heijastuu toiseen suuntaan kaltevasta, katosta riippuvasta peilistä.

Compagnie Prototype Status: Lumen. (Kuva: Celine Michel)

Varsinainen illuusio syntyy valoilla ja koko esitys onkin oikeastaan valojen suunnittelija Rainer Ludwigin suurta juhlaa. Lähes täydestä pimeydestä aloittaen valot vähitellen poimivat ensin yksityiskohtia ja sitten yhä isompia kokonaisuuksia. Hienon valotyöskentelyn hiukan latistavat loppukuvan suoraan katsomoon suunnatut kirkkaat valonheittimet. Idea kun ei suinkaan ole uusi, vaan erilaisissa teoksissa eri syistä lähes kyllästymiseen asti käytetty.

Lumenin teema, niin kuvaannollisesti kuin konkreettisestikin eli matka pimeydestä valoon, toteutuu myös Dragos Taran musiikissa. Jo yleisön tullessa saliin näyttämön verhojen takaa kuuluu hiljaisesti uhkaavan oloinen musiikki. Itse esityksen alkaessa musiikki, jota minä kuvailisin elektroniseksi nykymusiikiksi nk. avaruusmusiikin vivahtein, täyttää vähitellen koko kaupunginteatterin näyttämö- ja katsomotilan. Äänentoistomahdollisuuksia käytetään täysillä hyväksi ja sekä erilaisia luonnonääniä että monenmoisia liikkumisen tavoin toisteisia naksahduksia, kirskahduksia, rahinaa ja viiltäviä ääniä sisältävä äänimaailma on välillä jopa vaarassa peitota kiinnostavuudessaan näyttämön tapahtumat.

Koska esitys tapahtuu suurimmaksi osaksi pimeydessä ja siitä on tarkoitus vuorollaan näkyä vain tarkoin harkittuja palasia, ovat Toni Teixeran suunnittelemat puvut mustia kokohaalareita, joiden alta toki löytyy lopulta myös ”valoa” eli yläosien valkoiset t-paidat.

Lumen on esitys, jonka pääpaino on oikeastaan kaikessa muussa kuin liikekielessä. Se on visuaalinen näky, joka taidokkaasti käyttää illuusiota hyväkseen. Siinä on kekseliäisyyttä ja nerokkaita ratkaisuja, jotka ovat ehkä lumonneet myös tekijänsä niin, ettei alkuideasta ole edetty kovin pitkälle.