Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Filatov: Nyt ei myydä kansalaistoimintaa sotessa

Kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) sanoo, ettei vapaaehtoistoimintaa voi ostaa, eikä myydä.

“Ystävyys ei ole trendi, se ei seuraa muotia, siitä ei saa korkoa, eikä eläkettä. Silti se on elämän paras sijoitus”, SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov toteaa. Hän puhui Reumaviikon avajaisissa sunnuntaina Iisalmessa.

– Samalla logiikalla toimii vapaaehtoistoiminta. Siinä saa ystäviä, hyvää mieltä ja rakennetaan yhteiskunnallista yhteistä hyvää.

Filatovin mukaan vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki tarjoavat mahdollisuuden auttaa ja tulla autetuksi.

– Se mahdollistaa rinnalla kulkemisen, jota mikään laki tai raha ei voi korvata.

Filatov muistuttaa, että järjestötoimintaan panostettu julkinen veroeuro tulee monin verroin takaisin. Kansalaisjärjestöt edistävät hyvinvointia ja tuottavat yhteiskunnallista hyötyä.

– Osallistuminen lisää sekä vapaaehtoisten itsensä että vapaaehtoistoiminnan kohteena olevien hyvinvointia, terveyttä ja yhteisöllisyyden kokemusta.

– On tärkeää, että yhteiskunta aktiivisesti edistää vapaaehtoistoiminnalle suotuisien toimintaympäristöjen rakentumista, Filatov sanoo.

Lisää aiheesta

SOTE-uudistus vaatii yhtiöittämään palvelun tuottajat, mutta vapaaehtoistoimintaa ei voi yhtiöittää, sitä ei voi kilpailuttaa eikä tilata.

– Kunnissa ja tulevassa maakuntahallinnossa on välttämätöntä tunnistaa paremmin järjestöjen erityispiirteet, Filatov vaatii.

Tilaaja-tuottajamalli ei vapaaehtoistoiminnassa toimi.

Julkinen ja yksityinen sektori sekä järjestöt voivat toimia yhteistyössä erilaisten sosiaali- ja terveysalan ongelmien ratkaisemiseksi. Järjestötoiminta on Filatovin mukaan tehokasta ennaltaehkäisyä myös sote-uudistuksen näkökulmasta.

– Tilaaja-tuottajamalli ei vapaaehtoistoiminnassa toimi. On löydettävä uusia kumppanuuden malleja, hän toteaa.

Suomessa yli kolmasosa suomalaisista aikuisista osallistuu johonkin vapaaehtoistoimintaan. Filatov korostaa, että järjestöjen arvokasta työtä ei saa hukata markkinoille sote-uudistuksessa.

– Järjestöt tekevät työtään lähellä kansalaisten arkea. Puolustavat ihmisten palveluiden saatavuutta ja ehkäisevät eriarvoistumista. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnassa painottuu kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tarpeet.

Terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamisessa ammattiavun rinnalla vertaistuki on tarpeen.

– Toiminnan, vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden kautta syntyy sosiaalista pääomaa, joka kantaa vaikeissa tilanteissa.

Sote-uudistuksen yksi tavoite on kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen.

– Kannattaa muistaa, että järjestötoiminta lisää yhteiskunnallisia vaikuttamismahdollisuuksia myös niille kansalaisille, joiden ääni tulee muutoin heikosti kuulluksi, Filatov huomauttaa

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE