Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Gazan terveysministeriö syyttää Israelia rynnäköstä sairaalaan

AFP / LEHTIKUVA / -
Savu nousee Israelin iskujen jälkeen taivaalle Beit Lahiassa lähellä Jabalian pakolaisleiriä 26. lokakuuta.

Äärijärjestö Hamasin alainen Gazan terveysministeriö syytti perjantaina Israelia siitä, että sen sotilaat rynnäköivät Gazan kaistan pohjoisosan ainoaan toimivaan sairaalaan Kamal Adwaniin. Ministeriön mukaan kaksi lasta olisi kuollut, kun Israel tulitti sairaalan happisäiliötä Jabalian pakolaisleirillä sijaitsevassa sairaalassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Israelin asevoimat sanoi uutistoimisto AFP:lle, ettei se tiennyt tulituksesta tai iskuista sairaalan alueella. Sen sijaan asevoimat kertoi sotilaidensa operoivan Kamal Adwanin sairaalan ympäristössä, missä Israel aloitti suuren operaation aiemmin tässä kuussa.

Gazan terveysministeriön mukaan Israelin sotilaat tekivät Kamal Adwanin sairaalassa etsintöjä ja ampuivat sairaalan osastoilla, mikä lisäsi paniikkia ja ahdistusta.

Israelin asevoimat kertoi perjantaina iltapäivällä toteuttavansa sairaalalla sotatoimia. Gazan terveysministeriö kertoi Israelin joukkojen ottaneen kiinni satoja sairaalan henkilökunnan jäseniä ja sairaalaan paenneita ihmisiä.

Ministeriön mukaan sairaalassa on sisällä noin 600 ihmistä, joiden joukossa on potilaita ja hoitohenkilöstöä.

MAAILMAN terveysjärjestö WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kertoi myöhään perjantai-iltana järjestön saaneen yhteyden sairaalan henkilöstöön. Tedroksen mukaan kolme sairaanhoitohenkilöstöön kuuluvaa on loukkaantunut, 44 on pidätetty ja neljä ambulanssia on vaurioitunut.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk sanoi aiemmin perjantaina Israelin asevoimien altistavan koko Pohjois-Gazan väestön pommitusten, piiritysten ja nälkiinnyttämisen riskin alle. Türkin mukaan Israelin asevoimat on käskenyt satojatuhansia ihmisiä siirtymään taisteluiden tieltä, vaikka siirtymään ei pääse turvallisesti.

-  Pommit putoavat edelleen. Israelin asevoimat erottaa perheenjäseniä toisistaan ja ottaa monia kiinni. On kerrottu, että pakenevia ihmisiä kohti on ammuttu, Türk kertoi lausunnossaan.

Türk sanoi Israelin asevoimien toimien voivan täyttää niin sanottujen julmuusrikosten tunnusmerkkejä. Julmuusrikoksiksi lasketaan kansanmurhat, sotarikokset sekä rikokset ihmisyyttä vastaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE