Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Gazan väestönsuojeluviranomaiset: Khan Yunisin sairaalalta on löydetty ainakin 180 ruumista

AFP / LEHTIKUVA / -
Palestiinalaiset terveydenhuollon työntekijät kaivoivat ruumiita joukkohaudasta Nasserin sairaalan alueella Khan Yunisissa 21. huhtikuuta.

Gazassa Khan Yunisin kaupungissa sijaitsevalta sairaalalta on löydetty ainakin 180 ruumista, kertovat Gazan väestönsuojeluviranomaiset qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Palestiinalaiset väestönsuojeluryhmät löysivät sairaalan pihalta joukkohaudan lauantaina.

Israelin asevoimat veti joukkonsa pois kaistan eteläosassa sijaitsevasta kaupungista huhtikuun alussa. Israelilaisjoukot sanoivat tehneensä sairaalalla “täsmällisen ja rajoitetun operaation”.

Palestiinalaiset pelastusviranomaiset sanoivat lauantaisessa lausunnossaan, että ruumiiden etsintöjä jatkettaisiin tulevina päivinä niiden merkittävän määrän vuoksi.

“Joillakin ruumiilla ei ollut vaatteita”

AL-JAZEERAN paikan päällä olleen toimittajan mukaan alueelta on löytynyt ainakin lasten, iäkkäiden naisten sekä nuorten miesten ruumiita.

Uutistoimisto AFP:n valokuvaaja niin ikään näki, kuinka pelastusviranomaiset kaivoivat sairaalan pihalla esiin ruumiita ja surevat sukulaiset noutivat paikalta valkoisin käärein peitettyjä vainajia.

-  Joillakin ruumiilla ei ollut vaatteita, mikä epäilemättä osoittaa (uhrien) kohdanneen kidutusta ja pahoinpitelyä, sanoi Gazan väestönsuojeluviranomaisen edustaja Mahmud Bassal uutistoimisto AFP:lle.

Israelin asevoimat sanoi käyvänsä läpi raportit löydetyistä ruumiista.

AL-SHIFAN sairaalalta niin ikään löydettiin al-Jazeeran mukaan aiemmin tällä viikolla joukkohauta sen jälkeen, kun Israel oli piirittänyt sairaalaa kahden viikon ajan. Al-Shifan sairaalalta on qatarilaismedian mukaan löydetty useita joukkohautoja.

Israel on syyttänyt äärijärjestö Hamasin taistelijoiden käyttävän sairaaloita tukikohtinaan. Hamas on kiistänyt Israelin syytökset.

Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israel on surmannut Gazassa noin puolen vuoden aikana yli 34  000 ihmistä, joista suuri osa on ollut naisia ja lapsia.

Israel aloitti Gazan pommittamisen sen jälkeen kun Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt olivat hyökänneet Israeliin lokakuun alkupuolella. Israelilaisviranomaisten mukaan hyökkäyksessä sai surmansa noin 1  170 ihmistä, pääosin siviilejä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE