Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Halla-aho murahtaa kyselytunnin kysymyksistä käynnistyneestä keskustelusta: “Mitäköhän unkarilaiset tuumisivat”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Eduskunnan torstain kyselytunteja seurannut on voinut tällä vaalikaudella todeta, että ensimmäisenä kysyvä suurin oppositioryhmä perussuomalaiset on avannut tunnin joka kerta maahanmuuttoaiheella.

Demokraatti

Demokraatti

Asian on varmistanut pöytäkirjoista Verkkouutiset.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) kertoi tänään Demokraatille, että herrasmiessopimukseen perustuva linjaus kyselytunnin menettelytavoista on jo herättänyt keskustelua.

– Voin sanoa, että se on noussut keskusteluun aivan viime päivinä, ennen tätä viimeistä kyselytuntia. Onko koko vaalikausi niin, että järjestys on sama vai voisiko sitä muuttaa suhteessa puolueiden kokoon? Oppositioryhmät ovat yhden paikan tarkkuudella saman kokoiset. Aikaisemmin oli erot olivat selvemmät, Vanhanen sanoo ja viittaa perussuomalaisten toiseksi suurimman oppositioryhmän kokoomuksen väliseen yhden paikan suuruiseen eroon.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen arvioi, että puhemiesneuvosto käsittelee asiaa.

Mykkänen totesi Demokraatin haastattelussa, että jokaisella eduskuntaryhmällä on vapaus valita mistä aiheesta he kyselytunnilla kysyvät.

– Maahanmuutto on ollut kaikessa eduskuntatyössä perussuomalaisten kantava teema. Se on sitten puhemiehistön arvioitava, että millä tavalla kyselytuntia kehitetään. Viime kaudella oli silloin tällöin niin, että toiseksi suurin ryhmä aloitti, mutta minusta se on puhemiehistön arvioitava. Ei tässä huutoäänestyksillä kannata mennä.

Keskusteluun on osallistunut myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Twitter-tilillään.

– Mitäköhän unkarilaiset tuumisivat, jos tietäisivät, että Suomessa pohditaan, mistä asioista opposition sopii puhua eduskunnassa? Halla-aho kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE