Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallinto-oikeudet panivat suden metsästysluvat jäihin – näin kommentoivat Luonnonsuojeluliitto ja Metsästäjäliitto

iStock
Suden kannanhoidollisen metsästyksen poikkeusluvat pantiin jäihin. Kuvituskuva.

Hallinto-oikeudet ovat määränneet kaikki suden metsästysluvat toimeenpanokieltoon, kunnes niitä koskevat valitukset on käsitelty. Asiaa kommentoivat Suomen luonnonsuojeluliitto ja Metsästäjäliitto tiedotteissaan.

Demokraatti

Demokraatti

Luonnonsuojeluliitto kertoo, että nyt jäihin pannuista luvista valittivat muun muassa monet liiton piirit ja yhdistykset.

“Suden kannanhoidollisen metsästyksen tulisi vähentää ristiriitoja ja suden pihakäyntejä, ehkäistä vahinkoja sekä ennen kaikkea toteuttaa järkiperäistä kannanhoitoa, kuten suden hoitosuunnitelmassa linjataan. Näyttää kuitenkin siltä, että lupia on myönnetty myös aivan muilla perusteilla”, Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä sanoo tiedotteessa.

Luonnonsuojeluliitto taustoittaa, että suden kannanhoidollisen metsästyksen pohjustamista varten perustettiin maa- ja metsätalousministeriön vetämä työryhmä. Sen tehtävänä oli valmistella pelisääntöjä suden kannanhoidolliselle metsästykselle sitten, kun suden suojelutaso on noussut suotuisalle tasolle. Luonnonsuojeluliitto oli mukana valmistelussa.

Liiton mukaan huolimatta työryhmän edustajien eriävistä näkemyksistä koskien susikannan hoitoa ja metsästystä, onnistuttiin ryhmässä löytämään yhteisiä linjauksia niin, että myös susialueilla elävien ihmisten huolet ja elinkeinot huomioidaan.

Työryhmän kesäkuussa julkaistussa loppuraportissa todetaan: “Kannanhoidollisessa metsästyksessä ja sen avaamisessa keskeinen kriteeri on suotuisan suojelutason viitearvo.” Luonnonvarakeskus julkaisee viitearvon vasta syyskuussa 2022.

“Suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittaminen on vastoin työryhmän loppupäätelmää ja ennenaikaista. Suden kannanhoidollista metsästystä kiirehdettiin aloittamaan, vaikka raportin muste ei vielä ole edes kuivunut”, liiton va. toiminnanjohtaja Tapani Veistola sanoo tiedotteessa.

Lisää aiheesta

Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan seuraavissa hallitusneuvotteluissa pitäisi keskustella siitä, onko maa- ja metsätalousministeriö oikea taho huolehtimaan sudesta.

”Ministeriön poukkoileva toiminta näyttää aiheuttavan enemmän ristiriitoja kuin vähentävän niitä susikannan hoidossa”, Harri Hölttä sanoo.

Metsästäjäliitto on äärimmäisen pettynyt.

”Metsästäjäliitto on äärettömän pettynyt siihen, että hallinto-oikeudet täytäntöönpanokielloin näyttävät estävän suden kannanhoidollisen metsästyksen tänä talvena”, Metsästäjäliitto puolestaan toteaa tiedotteessaan.

Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg kuvaa tilannetta mahdottomaksi. Hän kertoo tiedotteessa liiton esittäneen metsästysaikaa tammi-maaliskuulle, mutta luvat myönnettiin vain 15 vuorokauden mittaisiksi.

”Kun hallinto-oikeudet ovat nyt evänneet kaikkien myönnettyjen poikkeuslupien täytäntöönpanon, ja vasta sitten tutkivat lupien oikeusperusteita, metsästys käytännössä estetään”, Hallenberg sanoo.

”Hallinnolla ja asiasta erityisesti vastaavalla lupaviranomaisella ei vaikuta olevan riittäviä keinoja suden metsästyksen mahdollistamiseen. Sataan vuoteen suurimmillaan oleva susikanta jatkaa kasvuaan. Koirilla tapahtuvan metsästyksen harjoittaminen yhä useammissa maakunnissa käy mahdottomaksi samalla kun suden totaalisuojelu jatkuu.”

Riistakeskus myönsi neljä poikkeuslupaa 18 suden metsästykseen. Metsästäjäliitto arvioi, ettei myönnetyillä luvilla olisi ”missään tapauksessa ollut minkäänlaista oleellista vaikutusta Suomen susikannan suotuisan suojelun tasoon”.

Metsästäjäliitto patistaa eduskuntaa tekemään tilannearvion, kun sutta koskeva kansalaisaloite on ollut eduskunnan käsiteltävänä jo yli vuoden.

”Metsästäjäliitto katsoo, että vain useilla muutoksilla susikannan hallinta on mahdollista. Suomen tulee susiasiassa voida toimia vapaammin ilman EU:n asettamia tiukkoja rajoitteita, mikä edellyttää, että susi tulee saada siirrettyä pois luontodirektiivin IV liitteestä liitteeseen V, kuten tilanne on Suomen poronhoitoalueella ja Virossa.”

Metsästäjäliiton mielestä lupaviranomaisten toimintamahdollisuuksia on parannettava määrittelemällä selvemmin ne oikeusperusteet, joihin perustuen pyyntiluvat voidaan myöntää. Liiton mukaan suden kannanhoidollisen metsästyksen poikkeuslupien voimassaoloa pitää muuttaa määrämittaisesta 15 vuorokauden ajasta asetuksella määrätyksi metsästysajaksi, joka alkaa joulukuun alussa ja kestää maaliskuun loppuun. Poikkeusluvista tehtävät valitukset on hallinto-oikeuksissa käsiteltävä määräajassa, jotta päätöksen jälkeen metsästysaikaa on vielä jäljellä, liitto vaatii.

”Tilanne on nyt kriittinen. Ensi talven suden kannanhoidollista metsästystä koskevat päätökset on tehtävä pian, jotta niiden toimeenpanoon jää riittävä aika”, Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola vaatii tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE