Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitukselle lyttäys TNS Gallupin kyselyssä: Lähes 70% arvioi suorituksen huonoksi tai melko huonoksi

TNS Gallupin kyselyn mukaan vain joka viides katsoo hallituksen onnistuneen tehtävissään. 69 prosenttia vastaajista arvioi suorituksen huonoksi tai melko huonoksi.

Arvosanat ovat olleet heikompia vain 1990-luvun lamavuosina.

Oppositio ei menesty juuri paremmin. Vastaajista 66 prosenttia arvioi suorituksen huonoksi tai melko huonoksi.

Suomalaiset suhtautuvat myönteisimmin vihreisiin, SDP:hen ja keskustaan. Vihreisiin suhtautuu erittäin tai melko myönteisesti 41 prosenttia. SDP:n ja keskustan (molemmilla 38 %) nauttima kansalaisluottamus kuitenkin on lähes yhtä suurta. Kaikkiaan 29 prosenttia suhtautuu kokoomukseen myönteisesti, vasemmistoliiton jäädessä siitä vain prosenttiyksikön (28 %). Perussuomalaiset on tällä hetkellä suomalaisissa vähiten myönteisiä ajatuksia (21 %) herättävä poliittinen puolue.

Kokoomuksen myönteisesti suhtautuvien osuus on vähentynyt seitsemän prosenttiyksikköä viime syksystä, Perussuomalaista positiivisesti ajattelevien viisi prosenttiyksikköä. Keskustaan myönteisesti suhtautuvia on nyt kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin puoli vuotta sitten. Vasemmistoliiton luku on muuttunut kaksi prosenttiyksikköä positiivisemmaksi. SDP:hen myönteisesti suhtautuvia on nyt kolme prosenttiyksikköä enemmän kuin aiemmin. Suhtautuminen vihreisiin ei ole muuttunut.

TNS Gallup Oy on toteuttanut tutkimuksen 8. – 14.4.2016. Tutkimus on toteutettu GallupKanavalla. Haastateltu joukko edustaa maamme 15 – 74 vuotta täyttänyttä väestöä (pl. ahvenanmaalaiset).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE