Juha Sipilän tultua pääministeriksi ihailtiin erityisesti hänen yrittäjätaustaansa ja toivottiin, että nyt tyyli muuttuu. Poliitikkojen ja etujärjestöjen hitaus ja ikuinen neuvottelutyyli heitetään romukoppaan ja ryhdytään tekemään päätöksiä tyyliin: ”tosta poikki ja tohon jengat”.

Pääministeri ja koko kolmen porvaripuolueen hallitus on joutunut toteamaan, että valtion ja demokraattisen yhteiskunnan johtaminen lakeja noudattavalla tavalla ei ole samaa kuin yksityisen liikeyrityksen johtaminen. Itse asiassa paljastui, että sekä Sipilä että muut oikeistojohtajat olivat täysin ulkona kansalaisten ja moniarvoisen yhteiskunnan toimintaperiaatteista.

Kokoomuksen puheenjohtajakamppailu on ainakin osittain seurausta siitä, että ay-liikkeen ja vasemmiston nujertaminen ei ollutkaan läpihuutojuttu. Ei huomattu että demokraattisessa järjestelmässä myös kansalaisilla ja heidän järjestöillään on vahva asema.

Nykyinen bisnesajattelu ylisuurine bonusjärjestelmineen ja johtajapalkkioineen sekä työntekijöiden irtisanomisineen ei ole osoittautunut myöskään menestykseksi yrityksille. Investointien välttäminen ja tutkimus ja tuotekehitysmenojen karsiminen on osoittautunut kilpailukyvyn kannalta tuhoisaksi. Vielä selvempää on se, että yritysjohtamisen periaatteet eivät sovi valtion tai muiden julkisyhteisöjen johtamisperiaatteiksi.

Valtio ja kunta ovat pakkoyhteisöjä, joihin jokaisen kansalaisen on kuuluttava. Tuossa yhteisössä tärkein on kansalaisuus ja siihen yksilölle kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet. Jokaisella on oltava samat kansalaisoikeudet, jotka eivät perustu osakeomistukseen.

Viime aikoina on yritetty bisnesajattelua soveltaa kaikkiin ihmiselämän alueisiin aina kehdosta hautaan. Kaikkia arvoja ja asioita mitataan taloudellisella tuottavuudella ja voittoprosenteilla. Valtion ja kuntien toiminnot määritellään taloudellisilla arvoilla. Tämä näkyy mm. ympäristöministeriön metsähallintoa ja vesialueita koskevassa lainsäädännössä. Toiminnat pyritään organisoimaan osakeyhtiölain perusteella, jonka ainoa määritelmä on tuottaa voittoa omistajille.

Kunnan asukkaat ja valtion kansalaiset määritellään asiakkaiksi ikään kuin he olisivat supermarketin kassalla. Jopa päiväkodissa käyvät lapsetkin yritetään määritellä ”asiakkaiksi”.

Osakeyhtiöissä päätösvalta perustuu osakeomistukseen. Suomessa päätösvallan on perustuttava kansalaisuuteen ja yhteisön jäsenyyteen. Siinä ei omistusoikeudella pidä olla mitään merkitystä. Valtiota johdetaan vaalien kautta, joissa jokaisella on äänioikeus. Yritystä johdetaan kvartaalikapitalismin periaatteilla lyhyen tähtäimen voiton maksimoimiseksi. Sen toimiala on kapea, tehtävä yksinkertainen.

Valtiota johdetaan kansalaisten antamalla valtakirjalla, joka tarkistetaan säännöllisesti. Vaikka valtio ja kunnatkin tekevät tulevaisuusstrategioita, niissä tavoite on ikuinen, ei kvartaali. Yrityksen mennessä huonosti, se voidaan lakkauttaa tai myydä. Kansakunnan tulevaisuutta pitää suunnitella useiden sukupolvien perspektiivillä ja koko kansan hyvinvointia ajatellen.

Sipilän hallituksen suuri ongelma on hosuminen, asioiden valmistelemattomuus ja piittaamattomuus laillisuusperiaatteista. Tätä todistaa poukkoilu ja esitysten pikaiset muuttelut.  Silmiinpistävää on päätösten kohdentuminen epäoikeudenmukaisesti.

Talouden korjauskuorma kasataan pienituloisille, lapsille, opiskelijoille ja työttömille. Sen sijaan varallisuutta omaavat pääsevät vapaamatkustajiksi. Esimerkiksi useimmat asiantuntijat, jopa Etla ovat sitä mieltä, että yritystukia voitaisiin vähentää 800–900 miljoonaa euroa ilman, että se vaikuttaisi heikentävästi työllisyyteen. Ennen kaikkea päätösten vaikuttavuuden arviointi ja niiden kohdistuminen eri kansalaisiin jää hallitukselta selvittämättä.

Viime aikojen yhtiöittämisvillitys siirtää monia sellaisia toimintoja osakeyhtiölain piiriin, jotka eivät sinne kuulu. Koulutus, sosiaali- ja terveydenhoito ovat kansalaisten perusoikeuksia eikä niitä voida antaa markkinavoimien ohjattavaksi: ne ovat poliittisen johtajuuden alle kuuluvia toimintoja.

Kummallinen oli ministeri Juha Rehulan väite kun hän sanoi, että palvelutuotannon saaminen läpinäkyväksi edellyttää maakunnallisten tuotantoyksiköiden osakeyhtiöittämistä. Julkinen tuotanto on aina läpinäkyvämpää kuin yhtiömallinen. Se on demokratian ja kansalaisten valvonnan alaisena paljon läpinäkyvämpää kuin yksityiset yhtiöt ja niiden kytkökset veroparatiiseihin.

Bisnes-ajattelua on levitetty tehokkaasti myös koulutuksen piiriin. Yliopistoista yritetään saada osakeyhtiöitä ja niiden toimialoja yritetään keskittää liiketaloustieteeseen ja koviin teknisiin ja luonnontieteellisiin aloihin. Humanistiset ja taideaineet saavat väistyä sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa. Historian oppitunteja yritetään vähentää jo kouluasteella vaikka muutoin uhotaan isänmaalisuudesta ja maanpuolustuksesta.

Maastamme ollaan tekemässä ”uusbarbaarista” bisnesyhteiskuntaa, jossa itse ihminen alistetaan bisnekselle ja finanssikapitalismille. Euroopan ja USA:n vapaakauppasopimuksenkin keskeisin ongelma on siinä, että ollaan antamassa päätösvaltaa demokraattisesti johdetuilta kansakunnilta ylikansallisille yrityksille.

Ylikansallisetkin yritykset on alistettava demokraattiselle päätöksenteolle eikä niille voida antaa päätösvaltaa ohi kansalaisten ja demokraattisen päätöksenteon. Tästä Euroopan unioninkin on pidettävä kiinni.