Nyt on puhe hallituspolitiikasta ja Suomen suunnasta. Kansalaisilla on mahdollisuus sanoa sanansa harjoitetusta politiikasta. Täytyy toivoa, että vaaleihin osallistutaan aktiivisemmin kuin edellisellä kerralla, siitä huolimatta, että keskusta-oikeistolainen hallitus on väen väkisin viemässä kunnilta elintärkeitä tehtäviä nimenomaan lähidemokratian kannalta. Meneillään oleva maakuntaintoilu vie yhteiskuntamme kansanvallan kannalta aivan väärään suuntaan. Tulee syntymään demokratiavajetta.

Miksi näin pääsi tapahtumaan, on minulle vielä arvoitus. Miten muut puolueet ovat antaneet keskustan viedä kehitystä suuntaan, joka on ristiriidassa useimpien rakenteellisten kehitysilmiöiden kanssa? Byrokratiaa piti vähentää, sitä tulee nyt lisää.

Sote-uudistuksesta, josta on tulossa keskustan maakuntakokeilu ja kokoomuksen yksityistämisharjoitus, on kovaa vauhtia menossa kiville. Tällä hetkellä näyttää siltä, että aikalisä on ainoa järkevä lopputulos siitä lainsäädäntösotkusta, josta asiantuntijat toinen toisensa jälkeen ovat kriittiset lausuntonsa antaneet. Jos hallituksen arvovalta ei salli tosiasioiden tunnustamista tältä osin, hallitus saa mennä.

Meillä alkaa olla turhan paljon epäonnistuneita kokeiluhankkeita, joista vähävaraisimmat, viattomat kansalaiset joutuvat kärsimään. Kansaneläkelaitoksen surkea epäonnistuminen toimeentulotukien maksatuksissa on tuorein esimerkki asioiden surkeasta hoidosta. Olisi pitänyt olla aikaa valmistautua kunnolla lakisääteiseen muutokseen mutta pieleen meni.

Nyt Kelan entinen pääjohtaja jakelee viisauksia niin kuin ei hän olisi ollutkaan missään vastuuasemassa. Se on väärin.

Muita esimerkkejä huonosta valmistelusta ja ”kaappauksenomaisista” yrityksistä löytyy runsaasti. Matti Louekoski viittasi tärkeässä kolumnissaan muutama viikko sitten uuteen kelvottomaan valmistelu-kulttuuriin, johon oikeuskansleria myöten on jouduttu puuttumaan. On oikein sanottu, että se on jo useamman vuoden kehityksen tulos, mutta nyt istuvan hallituksen syntilista alkaa kyllä tältä osin olla ennätyksiä hipova.

Vuosi sitten aikaansaatu laaja kilpailukykysopimus oli oivallinen osoitus siitä, että Suomen neuvotteluperinne oli vahva ja sopimusyhteiskunnan rakenteet kestävät. Ammattiyhdistysliike ja poliittinen oppositio olivat vahvasti mukana edistämässä laajan sopimuksen syntymistä. Tavoitteena oli varmistaa yhteiskunnan vakautta, edistää talouskasvua ja myönteistä työllisyyskehitystä.

Suomen talouskehityksen suunta on muuttunut, kasvuluvut alkavat olla myönteiset ja työllisyydessäkin on orastavaa nousua. Mutta nyt EK luopuu kaikesta vastuusta työehtopolitiikan osalta ja johtajat ilmoittavat tavoitteekseen koko neuvottelujärjestelmän viralta panon. Tämäkö on nyt oikea tapa huolehtia tasapuolisesta ja tuloksellisesta työllisyys- ja talouspolitiikasta. Tämäkö on se tapa, jolla palataan kasvun ja vientimenestyksen tielle?

Nämä ovat tulevien kunnallisvaalien keskeisiä teemoja. Näistä sosialidemokraatit puhuvat.

Lopuksi en malta olla kiinnittämättä huomiota siihen, että Suomen hallituksen varapääministerin ja ulkoministerin, Timo Soini, johtaman puolueen ensimmäinen puheenjohtajaehdokas liputtaa sekä kiristyvän maahanmuuttopolitiikan että uuden Eurooppa-politiikan puolesta, mikäli hänet valitaan puheenjohtajaksi. Mahtaako vaatimus uudesta kansanäänestyksestä EU-jäsenyydestä ja eurosta olla sopusoinnussa Juha Sipilän hallituksen ohjelman kanssa? Se nyt vielä puuttuisi, että Suomen hallitus rupeaa kompastelemaan Eurooppalinjauksissaan.

Yllättävän vähän on tähänastisissa kommenteissa kannettu huolta Sampo Terhon linjasta. Jussi Halla-ahon vielä selkeämmästä muukalaisvastaisuudesta ja EU-fobiasta on sanottu, että se hajottaa hallituksen. Näyttää siltä, että tie vie perussuomalaiset ulos hallituskammareista, oli kumpi tahansa puheenjohtaja kesän jälkeen.