4.10.2023 12:02 ・ Päivitetty: 4.10.2023 12:02
Hallituksen leikkaustoimet ovat moraalittomia ja lyhytnäköisiä
Hallitus on päättänyt ensi vuoden budjetista, jossa rajuimmat leikkaustoimet on kohdistettu juuri heille, joilla on jo muutenkin vähiten.
Leikkauksista huolimatta ensi vuonna otetaan edelleen uutta velkaa 11,5 miljardia euroa, mikä on jopa enemmän kuin kuluvana vuonna. Samaan aikaan kaikkein suurituloisimmat saavat merkittävät veronalennukset.
Hallitus on selvästi valinnut puolensa, eikä se ole pienituloisen palkansaajan, yksinhuoltajan tai omaishoitajan puoli. Kuten SOSTE:n tuoreet laskelmat osoittavat, hallituksen suunnittelemien säästötoimien vuoksi Suomessa on ensi vuonna 40 000 pienituloista enemmän kuin nyt. Heistä lähes 13 000 on lapsia. Myös toimeentulotuen saajien määrät tulevat nousemaan merkittävästi nykyisestä.
SOSTE:n lisäksi useat asiantuntijat ovat todenneet, että leikkaukset vaikuttavat kasautuvan samoille perheille. Siksi ne lisäävät eriarvoisuutta. Esimerkiksi yhä useampi lapsi joutuu elämään köyhyydessä, minkä seuraukset näkyvät pahimmillaan koko elämänkaaren ajan erilaisina sosiaalisina ongelmina. Tutkimukset ovat osoittaneet lapsena koetun köyhyyden olevan yhteydessä myöhempään työttömyyteen, mielenterveysongelmiin, heikkoon koulumenestykseen sekä ylivelkaantumiseen.
Hallitus on selvästi valinnut puolensa, eikä se ole pienituloisen palkansaajan, yksinhuoltajan tai omaishoitajan puoli.
Hallitus perustelee eri tukimuotojen leikkauksia yleisen taloustilanteen lisäksi sillä, että ihmiset tulee saada töihin. Esimerkiksi asumistuen saajista huomattavan suuri osa on kuitenkin pienituloisia työssäkäyviä. Osa
on töissä matalapalkka-aloilla ja osa on esimerkiksi osa-aikatöissä vastentahtoisesti tai perhetilanteen niin vaatiessa. Kyse ei ole siitä, että ihmiset eläisivät laiskuuttaan tukien varassa. Kyse on siitä, että etenkin nykyisessä taloustilanteessa, jossa ihmisten ostovoima heikkenee, työssäkäyvänkään tulot eivät välttämättä riitä elinkustannusten kattamiseen.
Välittömästi vaalien jälkeen hallitus lupasi suomalaisille, että kenenkään ei tarvitse olla huolissaan. Keneltäkään ei vaadita kohtuuttomia. Nyt kuitenkin näyttää vahvasti siltä, että nämä lupaukset olivat katteettomia.
Hyvinvointivaltion tehtävä on kannatella ihmistä, kun omat voimat eivät riitä. Sosiaaliturvalla olemme pitäneet huolta siitä, että jokaisella on mahdollisuus parempaan elämään. Tämän romuttaminen on paitsi lyhytnäköistä politiikkaa myös moraalisesti vastuutonta.
kansanedustaja (sd.), Lappeenranta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.