Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallituksen on opetettava komission jäseniä ja muita EU-herroja” – Pekkarinen arvostelee Suomelle asetettuja päästötavoitteita

Mauri Pekkarisen mukaan komission esitys ei saa johtaa Suomen talouden kustannustason kasvuun.

Euroopan unionin komissio linjasi eri maille erilaiset päästötavoitteet, joiden mukaan varakkaat maat maksavat enemmän. EU-tavoitteiden mukaan Suomi joutuu vähentämään kasvihuonepäästöjään päästökauppaan kuulumattomilla sektoreilla 39 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Vertailukohtana on vuoden 2005 taso.

– Se on tiukempi kuin odotimme, sillä valmistauduimme 37–38 prosentin tavoitteeseen, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) totesi eilen.

Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, Tiilikaisen puoluetoveri Mauri Pekkarinen pitää komission maakohtaista ehdotusta päästökauppajärjestelmän ulkopuolisten päästöjen vähentämisestä vaativana esityksenä Suomelle. Pekkarisen mukaan se velvoittaa hallituksen nopeasti töihin uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseksi.

– Esitys ei saa johtaa Suomen talouden kustannustason kasvuun. Oikein toimittaessa velvoitteen tavoittelu voi antaa Suomelle kilpailuedun modernin, päästöttömän yhteiskunnan rakentamisessa, hän kommentoi omassa kannanotossaan tänään.

“Esitys osoittaa, etteivät komission herrat ymmärrä metsätaloutta ja sitä, millaisten toimien ansiosta hiilidioksidia syövät nielut syntyvät.”

Aivan erityisen tärkeässä roolissa tavoitteiden saavuttamiseksi on Pekkarisen mukaan liikenteen muuttaminen päästöttömäksi. Liikenne tuottaa tällä hetkellä 12-14 miljoonaa CO2-tonnia vuodessa. Se on noin 40 prosenttia nyt kyseessä olevista päästökaupan ulkopuolisista päästöistä.

– Suomessa on puhtaiden liikennepolttoaineiden tuottamiseen raaka-aineita yllin kyllin. Meillä on myös maailman paras alan teknologinen osaaminen ja yksi maailman merkittävimmistä valmistajista Neste Oyj ja joukko muita alan yrityksiä.

Lisää aiheesta

Puhdistuva liikenne pystyy Pekakrisen arvion mukaan vastaamaan runsaasti yli puolesta Suomen nyt saamista velvoitteista.

Maatalouden, rakentamisen, asumisen ja jätehuollon mahdollisuudet merkittäviin päästöjen vähentäminen ovat sen sijaan liikenteeseen verrattuna vaatimattomat, huomauttaa Pekkarinen.

– Komission esitys maankäytön muutosten ja metsän kasvun tuottamien nielujen huomioimisesta osoittaa, etteivät komission herrat ymmärrä metsätaloutta ja sitä, millaisten toimien ansiosta hiilidioksidia syövät nielut syntyvät. Suomen hallituksen on opetettava komission jäseniä ja muita EU-herroja asiassa ja saatava näiltä osin huojennusta esitettyihin velvoitteisiin.

Komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan Suomi ei ole ainoa maa, jota esitys on harmittanut.

– Kun 28 hallitusta on yhtä pettyneitä, suurusluokat ovat kohdallaan, Katainen totesi Helsingin Sanomille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE