Toimituksen kommentit
21.2.2020 09:40 ・ Päivitetty: 21.2.2020 10:21
Hallituksen sisällä kuohuu – onko vihreät ajamassa jälleen omaan miinaansa?
Vihreiden ja keskustan odotetut jännitteet hallituksen sisällä ovat kasvaneet lehtijutun kokoisiksi. Perjantain Helsingin Sanomat kertoo ilmastopolitiikkaan liittyvistä ristiriidoista Suomen johtavan turve- ja hakkuupuolueen (kesk.) ja ympäristöidealistisena liikkeenä aloittaneen Vihreät rp:n välillä.
Riitelyssä ei ole mitään poikkeavaa. On normaalia, että puolueet, joiden ohjelmat ja äänestäjät ovat ilmastoasioissa kaukana toisistaan, ottavat samassa hallituksessa yhteen rajusti. Sellaista on demokratia. Poliittinen agenda millä pärjätään vaaleissa, täytyy sovittaa hallituskumppaneiden erilaiseen agendaan.
Matkan varrella aitaa kaatuu, lopulta kaikki saavat jotakin. Kukaan ei saa kaikkea.
Helsingin Sanomien jutussa ei ollut hämmästyttävää riitely. Erikoista oli déjà vu -kokemuksen vahvuus.
Vihreissä oli HS:n mukaan väläytelty hallitusyhteistyön lopettamista kompromisseissa vesittyvien ilmastotavoitteiden vuoksi.
Vihreiden poliittiseen historiaan kuuluu kiukuttelevaa ovien paiskomista. Jos ette tee niin kuin me haluamme, jätämme leikin kesken. Luulin tämän jo jääneen historiaan nuoren puolueen lastentautina.
Lapsena useimmille meistä opetettiin, että tärkeätkin omat tavoitteet on joskus sovitettava yhteen sen kanssa mitä muut ihmiset haluavat. Toiset eivät ole olemassa sitä varten, että he tanssivat minun pillini mukaan. Yksinkertainen elämän perusasia.
”On mahdollista, että kenelläkään ei ole koskaan ollut otetta vihreistä.”
Olen vilpittömästi samaa mieltä ilmastotavoitteiden tärkeydestä. Olen varma siitä, että maailma ei pelastu eivätkä vihreät tavoitteet etene, jos vihreät lähtevät hallituksesta.
Edellisen kerran (vuonna 2014) vihreät hyppäsivät hallitusjunasta ydinvoiman lisärakentamisen vuoksi. Päätös oli ilmastopoliittinen virhe, mutta vihreät olivat silloinkin varmoja oikeassaolostaan.
Turpeen verotuen poistamisessa vihreät ovat oikeassa. Keskustalle se ei vaikuta käyvän, joten minkäs teet.
Hakkuumääristä kiistelyssä on sen sijaan absurdit piirteensä. Sellun globaali kysyntä ei vähene, jos Suomi hakkaa vähemmän. Puut hakataan jostakin muualta eikä tilalle välttämättä istuteta uutta metsää. Hiilinieluja ei pidä ajatella nationalistisesti, koska ilmasto on globaali. Omat haasteensa liittyy myös nielujen laskemiseen.
Miksi hirttää itsensä totuuteen asioissa, jotka ovat epäselviä? Miksi ampua itseään jalkaan itsekeskeisellä politiikalla?
Kaikki sympatiani ovat puheenjohtaja Maria Ohisalon puolella. Kiertävien juttujen mukaan Ohisalolla ei ole otetta puolueestaan. Se voi olla totta. On myös mahdollista, että kenelläkään ei ole koskaan ollut otetta vihreistä. Päätösten tekeminen keskenkasvuisten idealistien kanssa on vaativa kasvatustehtävä. Puoluejohtajalle se on painajainen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.