Politiikka
18.4.2024 12:47 ・ Päivitetty: 18.4.2024 12:47
”Hallitus ei tunnu ymmärtävän kulttuurin merkitystä hyvinvoinnillemme ja taloudelle” – kansanedustaja tyrmistyi leikkauksista
Hallituksen leikkaukset kulttuuriin saavat sapiskaa kansanedustaja Pia Hiltuselta (sd.). Hän näkee, että kulttuuri on erittäin tärkeää henkisen huoltovarmuutemme ja alueellisen elinvoiman kannalta.
Hallitus on päättänyt 75 miljoonan euron leikkauksista opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle ensi vuodelle. Hiltunen on pettynyt leikkauksiin, joiden myötä kulttuurin käytettävät resurssit vähenevät merkittävästi.
– Tämän mittaluokan säästöt eivät ole kestäviä. Ne vaikuttavat merkittävästi koko rahoitukseen ja uhkaavat kulttuurin saavutettavuutta. Kulttuuri on erinomainen esimerkki siitä, miten pienelläkin panostuksella voidaan saada aikaan paljon hyvää. Nyt nämä säästöt vaarantavat tämän mahdollisuuden. Erityisesti tällaisina aikoina tarvitsemme kulttuurin tarjoamaa henkistä huoltovarmuutta, Hiltunen sanoo tiedotteessa.
Eduskunnan sivistysvaliokunnassakin vaikuttava Hiltunen muistuttaa Orpon hallitusohjelman lupauksesta tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Hän huomauttaa, että kulttuuriharrastukset ovat suosittuja lasten ja nuorten keskuudessa. Hiltusen mukaan huolena onkin, että leikkausten myötä kaupungeilla ei ole käytettävissä samankaltaisia resursseja kulttuuriharrastusten tukemiseen, kuin ennen.
– Hallitus ei tunnu ymmärtävän kulttuurin merkitystä hyvinvoinnillemme ja taloudelle. Kulttuuriharrastuksilla on merkittävä rooli ihmisten elämässä. Sen avulla luodaan elämänmittaisia suhteita, ehkäistään syrjäytymistä ja koetaan merkityksellisyyttä.
Hiltusta huolettaa myös se, miten eri alueiden asukkailla on tulevaisuudessa aidosti mahdollisuus päästä kulttuurin äärelle. Hän muistuttaa, että juuri julkisella rahoituksella on ollut merkittävä rooli tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
– Kulttuurin merkitys korostuu alueellisesti monin tavoin. Se tarjoaa arvokasta henkistä pääomaa koko yhteiskunnalle ja tuottaa merkittäviä veroeuroja elinkeinona. Kulttuurin taloudellinen hyöty ulottuu sivullisesti myös matkailuun, ravintoloihin ja muille aloille. Vaikutukset ovat olennainen osa alueellista elinvoimaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.