Kotimaa
10.11.2025 11:55 ・ Päivitetty: 10.11.2025 11:55
Hallitus loisi poliisille omat reservijoukot: mukaan eläkeläisiä ja opiskelijoita
Poliisille esitetään noin 500 ihmisen kokoisen reservijoukon perustamista. Siihen koottaisiin vapaaehtoisia ex-poliiseja ja alan opiskelijoita poikkeustilanteita varten.
Sisäministeriö lähetti hallituksen esitysluonnoksen asiasta maanantaina lausuntokierrokselle.
- Poliisin toimintaa täydentävää reserviä voitaisiin käyttää normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa, poikkeusoloissa ja puolustustilassa, ministeriön tiedotteessa kerrotaan.
Käyttökynnys olisi kuitenkin korkea, ja päätöksen käyttöönotosta tekisi sisäministeri.
RESERVIPOLIISIEN joukko muodostuisi tietyssä opintojen vaiheessa olevista poliisiopiskelijoista ja poliisikoulutuksen saaneista henkilöistä, jotka eivät enää työskentele poliisina.
Esimerkiksi eläkkeelle jääneet tai muihin tehtäviin siirtyneet voisivat olla reservissä.
- Poliisin reserviin nimitettävä henkilö voidaan nimittää vain sellaisia toimivaltuuksia edellyttävään tehtävään, johon hänellä on riittävä koulutus.
Reserviin kuuluisi noin 400-500 henkilöä, ja siihen ilmoittautuminen olisi esitysluonnoksen mukaan vapaaehtoista.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
