Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus terävöittää koronan vastaista organisaatiotaan eri tavoin – näin toimii uusi operaatiokeskus

Valtiosihteeri Mikko Koskinen (vasemmalla), pääministeri Sanna Marin ja valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen hallituksen koronatilannekatsauksessa Helsingissä 1. huhtikuuta 2020.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi aamupäivällä valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa valtioneuvoston vahvistaneen koronajohtamisorganisaatiotaan.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Niin kutsuttua Covid-19-koordinaatioryhmää laajennetaan ja myös valtioneuvoston kanslian organisoitumista poikkeusolojen johtamisessa on Marinin mukaan vahvistettu.

– Kuten hyvin tiedätte, kaikessa emme ole onnistuneet täydellisesti. Tämän olen aikaisemminkin kertonut. Erityisesti Helsinki-Vantaan lentokentän tapaus on ollut esimerkki, jossa olisi pitänyt pystyä aiemmin parempaan yhteistyöhön eri viranomaisten ja hallinnonalojen välillä. Siellä on ollut useita viranomaisia ja tieto ei ole kulkenut sillä tavalla kuin olisi pitänyt, Marin sanoi.

Hän viittasi käytännössä siihen, että ulkomailta Suomeen palanneiden koronakaranteenia ei heti alkuun saatu toimimaan kunnolla.

Marin muistutti, että sittemmin tilanteeseen on puututtu ja nyt vastaisuuden varalta kartoitetaan myös muita kokonaisuuksia, joissa eri hallinnonaloja ja viranomaisia toimii samassa paikassa.

Marin totesi realistisesti, että varmasti muitakin hankaluuksia tulee eteen.

– Jos vaatimuksena on täydellisyys, emme voi kuin epäonnistua. Voin kuitenkin vakuuttaa, että niin hallitus kuin viranhaltijamme ministeriöissä ja kentällä tekevät parhaansa suojellakseen suomalaisia ihmisiä ja heidän terveyttään, Marin painotti.

Tähän tehtävään Marin pyysi myös kaikkien suomalaisten apua.

Koskinen kertasi tehdyn ja ilmoitti työn vahvistamisesta.

Pääministerin valtiosihteeri Mikko Koskinen kertoi tarkemmin, miten organisaatiota muutetaan.

Koskinen halusi selvästi käydä ensin läpi taustaa, sillä koronaorganisaatiosta on puhuttu viime päivinä tasavallan presidenttiä myöten.

Koskinen kertasi, miten helmikuun lopulla päätettiin perustaa Covid-koordinaatioryhmä, joka piti ensimmäisen kokouksensa 4.3. Kokoonpanossa olivat mukana valtioneuvoston kansalia, sosiaali- ja terveysministeriö, valtiovarainministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä ulkoministeriö – käytännössä näiden ministeriöiden kanslia- ja valmiuspäälliköt. Toisen kokouksensa tämä ryhmä piti 11.3.

Tilanne pandemian osalta kehittyi koko ajan vakavammaksi ja maanantaina 16.3. hallitus linjasi rajoitustoimista epidemian rajoittamiseksi.

– Tuossa tilanteessa katsoin, että on tärkeää saada hallituksen linjaukset mahdollisimman tehokkaasti toteutukseen kaikkialla valtionhallinnossa, Koskinen kertasi.

Foorumin tähän tekemiseen tarjosi Koskisen mukaan kuitenkin nimenomaan kansliapäällikkökokoukset, jossa on läsnä kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköt eli valtionhallinnon ylin virkamiesjohto.

– Kokoonpano oli oleellisesti Covid-koordinaatioryhmää laajempi ja tiedonkulun kannalta tässä tilanteessa paras foorumi, Koskinen painotti.

Kansliapäälliköt ovat kokoontuneet viime viikkojen aikana viikoittain, yhteensä kolme kertaa. Covid-19-ryhmä on ollut koolla myös kolme kertaa ja valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvisen vetämä valmiuspäällikkökokous 10 kertaa.

– Tilanteen edetessä on kuitenkin käynyt selväksi, että eri tahojen yhteistyön koordinaatiota täytyy edelleen vahvistaa, Koskinen lisäsi ja meni varsinaiseen pihviin.

Kaikki ministeriöt jatkossa ryhmään mukaan.

Valtioneuvosto on päättänyt maanantaina neuvottelussaan Covid-19-koordinaatioryhmän laajentamisesta sekä koronakriisin johtamisen uudesta organisoimisesta valtioneuvoston kansliassa.

Covid-19-koordinaatioryhmä koostuu jatkossa kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköistä.

Mukana ryhmässä ovat jatkossa myös valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen, valtioneuvoston kanslian viestintäjohtaja Päivi Anttikoski, yksikön päällikkö, tila- ja virastopalveluista vastaava Heikki Hovi sekä asiantuntijana THL:n johtaja Mika Salminen. Koskinen itse on työryhmän puheenjohtaja.

– Covid-19-koordinaatioryhmän tehtävänä on siis aiemmin todetusti viedä toteutukseen valtioneuvoston tekemät päätökset koronavirusepidemian hillitsemiseksi.

Ryhmä koordinoi ministeriöiden yhteistyötä ja purkaa siilomaista valmistelua. Koordinaatioryhmän tukena toimivat ministeriöiden valmiuspäälliköt, jotka vastaavat operatiivisesta toiminnasta ja yhteistyöstä, sekä ministeriöiden valmiussihteerit.

Myös valtioneuvoston kanslian organisoitumista ja johtamista uudistetaan.

– Valtioneuvoston kanslian operaatiokeskus seuraa ja havainnoi tehtyjä toimenpiteitä ja keskittyy raportoimaan mahdollisesti havaituista puutteista. Valtioneuvoston tilannekeskus on pysyvä toiminta valtioneuvoston kansliassa, mutta nyt senkin tilannekuvaseuranta on valjastettu isolta osaltaan koronavirustilanteen seuraamiseen. Viestinnän koordinaatiota olemme vahvistaneet keskittämällä koronavirukseen liittyvän viestinnän valtioneuvoston kansliaan, Koskinen tiivisti.

Uusi operaatiokeskus.

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen selvensi mistä on kyse valtioneuvoston tilannekeskuksessa sekä nyt perustettavassa uudessa operaatiokeskuksessa.

Tilannekeskus tärkeimpinä tehtävinä on koota ja analysoida tietoa turvallisuustilanteesta ja sellaisista häiriöistä ja uhkista, jotka vaarantavat yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Tilannekeskus jakaa tietoa valtioneuvostolle, tasavallan presidentille ja muille viranomaisille. Tällä hetkellä tilannekeskuksen toiminnan painopiste on Covid-19-tilanteen seuranta ja siitä tehtävä nopea analyysi. Tilannekeskuksen henkilöstöä on täydennetty lisähenkilöillä.

Valtioneuvoston kansliaan perustettava Covid-19 operaatiokeskus perustetaan Kurvisen mukaan siksi, että sillä kyetään seuraamaan hallitusten päätösten seurannaisvaikutuksia ja paratamaan tilannekuvaa.

– Näin kyetään ennakoimaan tulevia päätöksenteon ja viestinnän tarpeita sekä käynnistämään tarvittava poikkihallinnollinen suunnittelu ajoissa.

Operaatiokeskuksen tehtävänä on siis tuottaa tilannekuva hallituksen päättämistä toimista, niiden etenemisestä ja vaikutuksista. Tieto välitetään  erityisesti Covid-19-koordinaatioryhmälle. Lisäksi operaatiokeskus tuottaa analyysitietoa sekä sovittaa yhteen ministeriöiden koronatyöryhmien työtä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE