ehdokasmainos

Kolumni

Antti Koskela

Kirjoittaja on Helsingin SDP:n varapuheenjohtaja.

https://twitter.com/Antti_Koskela

Hallitus hyydytti hallintarekisterihankkeen

“Me emme valmistele hallintarekisteriä uudestaan missään muodossa. Hallintarekisteri on haudattu ja kuopattu. Sitä ei tuoda tämän hallituskauden aikana.”

Näin vakuutti valtiovarainministeri Alexander Stubb viime joulukuussa, kun lakihanke osakeomistusten piilottamisen mahdollistamiseksi karahti kiville.

Nyt hallitus ja valtiovarainministeriö edistävät hanketta taas, vähän eri perustein kuin viimeksi. Vielä viime syksynä ja edellisellä hallituskaudella ministeriön virkamiehet ja Kokoomus olivat sitä mieltä, että EU:n lainsäädäntö edellyttää hallintarekisterin sallimista.

Kun paljastui ettei näin ole, heillä on uusi käärme pyssyssä. Nyt ministeriö ja Stubb vetoavat siihen, että suomalainen toimija saa käyttää minkä tahansa EU-maan arvopaperikeskusta (clearing) kaupoissaan.

On tehtävä selväksi, ettei tälläinen peli vetele.

Koska muutamissa EU-maissa hallintarekisteri on laillinen, voisi suomalainen sijoittaja piilottaa omistuksensa rekisteriin käyttämällä ulkomaisen arvopaperikeskuksen palveluita. Omistusten piilottaminen uteliailta silmiltä ja myös verokarhulta olisi näin askeleen lähempänä.

Hallintarekisteri on hämmästyttävän sitkeä hanke. Alun perin se haudattiin jo edellisen hallituskauden lopulla. Sen jälkeen se nousi esiin viime syksynä. Nyt hallitus ja valtiovarainministeriö yrittäviät edistää hanketta kolmatta kertaa.

Hallintarekistereiden sallimista vastustavat niin kansan enemmistö, verohallinto kuin poliisikin. Sen koetaan lisäävän osakeomistusten hämärtymistä ja edesauttavan veronvälttelyä.

Kokoomukselle, Stubbille ja myös valtiovarainministeriön virkamiehille on osoitettava, ettei useaan kertaa torpattua hanketta kuulu edistää uudestaan ja uudestaan. Ilmeisesti heillä on ajatuksissa, että kun tarpeeksi monta kertaa yrittää, hanke lopulta etenee kun vastapuoli väsyy.

On tehtävä selväksi, ettei tälläinen peli vetele. Stubbia ja valtiovarainministeriön virkamiehiä koskevat samat pelisäännöt kuin muitakin.

https://twitter.com/Antti_Koskela Antti Koskela

Kirjoittaja on Helsingin SDP:n varapuheenjohtaja.

Kolumni

Jermu Laine Kirjoittaja on entinen SDP:n kansanedustaja ja kolminkertainen ministeri.

Jermu Laine
Kirjoittaja on entinen SDP:n kansanedustaja ja kolminkertainen ministeri.

Venäjän motiivit eivät välttämättä ole aina aggres­siivisia, mutta lännen taipumus on nähdä ne mahdollisimman vallanhaluisessa valossa

Francis Fukuyama – Yhdysvaltain historiallisen todellisuuden strateginen ammattiarvioija – eritteli poikkeuksellisella syvällisyydellä ja tarkkanäköisyydellä kylmän sodan päättymisen todellisuutta kirjoituksessaan jo vuonna 1994.

Fukuyama kirjoitti, että USA:n haukat ja kyyhkyt olivat saavuttanet yhteisymmärryksen siitä, että oli ollut naivia odottaa kommunismin konkurssin merkitsevän maailman kääntymistä demokratiaan. Vain neljä vuotta kylmän sodan päättymisestä unelma ”maailmankylästä” pakeni horisontin taakse; näköpiiriin tulivat polarisoitumisen elpymysilmiöt.

Räikeyksiä alkoi levitä etnisinä puhdistuksina ja atavistisina kansalliskiihkoina. Balkanista oli tullut jälleen ruutitynnyri, jota se oli ollut ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Fukuyama käsitteli 1994 muun ohella Ukrainan tilannetta hätkähdyttävän kaukonäköisesti.

Kansallistunnon voimistumiseen perustuva kiihko on herännyt uudelleen henkiin laajalti Itä-Euroopassa eli Neuvostoliiton entisissä lähinaapureissa ja selvästi myös itse Venäjällä. Kulttuuriasiantuntijat osoittavat, että ennakkoluuloihin ja kansallisen itsetunnon paineisiin perustuvat vihanpurkaukset eivät ole suinkaan tuntemattomia Länsi-Euroopassakaan.

Fukuyaman mielestä presidentti George Bushin profetoimaa ”uutta maailmanjärjestystä” ei ole tullut, sen sijaan maailma on nyt paljon vaarallisempi ja epävarmempi kuin kylmän sodan vallitessa. Mutta Fukuyama ei täysin yhdy pessimistien epätoivoon.

Fukuyama käsitteli 1994 muun ohella Ukrainan tilannetta hätkähdyttävän kaukonäköisesti ja siihen liittyvää Venäjän ongelmaa luovalla tuoreudella. Hän näki, että Jugoslavian tapahtumat ovat jonkinlainen ennakkotapaus. Entisessä Neuvostoliitossa ja sen lähinaapureissa orastavat tulevaisuusodotukset ja hallitsemattomat kansallistunnot luovat ristiriitoja, jotka kehittyvät konflikteiksi.

Fukuyama ennakoi profeetallisesti, että ainoan todella vakavan uhan Euroopan turvallisuudelle tulee muodostamaan Venäjän ja Ukrainan keskinäisen tilanteen kehitys. Tätä jatkuvasti ajankohtaista kysymystä ei pidä jättää huomiotta. Näin Fukuyama jo 1994.

Venäjän motiivit eivät aina näyttäydy yksiselitteisinä

Joulukuussa 1991 enemmistön muodostamat kymmenen miljoonaa Ukrainassa asuvaa etnistä venäläistä äänesti riippumattoman Ukrainan puolesta, nimenomaan sillä perusteella, että itsenäisellä Ukrainalla olisi paremmat mahdollisuudet talou­dellisten reformien toteuttamiseen kuin Venäjään sidottuna olevalla maalla.

Fukuyama kirjoittaa: ”Näitä odotuksia kyvyttömät entiset kommunistit eivät pystyneet toteuttamaan. On vain ajan kysymys, milloin Ukrainan etniset venäläiset päättävät, että olisi parempi liittyä takaisin Venäjään.” Tällaisessa tapauksessa Venäjä joutuisi pahempaan kuin kiusalliseen tilanteeseen: selän kääntäminen näille venäläisille ei olisi ajateltavissa.

Suorasukaisena realistina Fukuyama sanoo sen, mitä kliseemäisessä Ukraina-keskustelussa on meidän päiviimme asti jätetty selkokielellä sanomatta. ”Ukrainan hajoaminen olisi helpompaa käsitellä, jos Venäjästä kehittyisi autoritäärinen ja aggressiivinen. Yhdysvallat yksinkertaisesti vastustaisi Venäjän voimakkaita pyrkimyksiä vetää Ukraina uudelleen puoleensa; näin tietenkin palaisimme onnettomaan mutta meille tuttuun Eur-Aasian polarisoitumiseen. Tämä synnyttäisi nykyistä paljon suurempaa ymmärtämystä sille, että Unkari, Puola ja muut uhanalaiset Itä-Euroopan maat otettaisiin Naton jäseniksi.”

Fukuyaman mukaan USA:n ulkopoliittinen ”uhka” olisikin siinä, että Venäjä ei sittenkään välttämättä tule olemaan kyllin aggressiivinen, vaan uudistushakuinen reformivaltio. Yhdysvaltalaista yleistä mielipidettä olisi mahdotonta saada tukemaan vaihtoehtoa, jonka päätepisteenä olisi tasavahvan, vakaan ja demokratiaan sitoutuvan eur-aasialaisen rinnakkaisimperiumin syntyminen. Historian viekkautta vai ironiaa: mieluummin heikko ja epäluuloja herättävä Venäjä kuin nopeaa talouskasvua toteuttava ja demokraattisia instituutioita vankistava kilpaileva suurvalta?

Venäjän motiivit eivät aina näyttäydy yksiselitteisinä. Ne eivät välttämättä ole aina aggres­siivisia, mutta lännen taipumus on nähdä ne mahdollisimman vallanhaluisessa valossa. Näiden asenteiden paineessa on erittäin hankalaa osoittaa Venäjää kohtaan pehmeyttä ja suostuvaisuutta, jotta se voisi saavuttaa takaisin entisen imperiuminsa.

”Tällaisessa tilanteessa USA saattaisi joutua ajetuksi rikkomaan välit kömpelön mutta kuitenkin modernisoituvan Venäjän kanssa. Vetäisiköhän Yhdysvallat silloin hätäisesti ja tarpeettomastikin maton Venäjän demokraattisen kokeilun polulta”, Fukuyama kirjoitti.
Mutta siirtymäkauden rauhattomuutta ei pidä nähdä pysyvänä ilmiönä. Ääritapaukset on taltutettavissa ajan kanssa. Maailmassa on kaiken aikaa myös paljon ja yleisesti järjestystä ja kehitystä eteenpäin vieviä voimia.

Jermu Laine
Kirjoittaja on entinen SDP:n kansanedustaja ja kolminkertainen ministeri.

Jermu Laine Kirjoittaja on entinen SDP:n kansanedustaja ja kolminkertainen ministeri.

Kolumni

Harry Wallin

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Jatkossa taksiasiakkaan tulee tarkkaan katsoa auton sivuikkunassa olevaa hinnastoa

Hallituspuolueet pääsivät lopulta sopimukseen taksiliikenteen tulevaisuudesta. Ministeri Anne Bernerin ja liikenneministeriön kokoomuslaisten virkamiesten tavoite oli vapauttaa taksiliikenne täysin vapaalle kilpailulle, jolloin taksiluvista olisi luovuttu.

Yhtenä esityksenä oli myös, että kuka tahansa olisi voinut kuljettaa matkustajia taksinomaisesti 10 000 euroon saakka ilman lupaa, kuitteja, arvonlisäveroa ja kirjanpitovelvollisuutta. Se olisi sekoittanut markkinat täysin ja luonut kahdet eri pelisäännöt. Tästä olisi seurannut täydellisesti harmaan talouden taksimarkkinat.

Pitkään liikenne- ja viestintävaliokunnassa jäsenenä olleena tiedän, että tämä asia on ollut monesti esillä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti keväällä, ettei perussuomalaiset tule hyväksymään täyttä vapaata kilpailua taksialalle. Tämän viisaan kannanoton taustalla oli ”ruohonjuuren” tasolta tullut palaute sekä taksiyrittäjiltä että asiakkailta. Keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät olisivat olleet valmiita hyväksymään Bernerin alkuperäisen esityksen.

Edessä on Ruotsin ja Viron kaltainen tilanne, jossa asiakkaan tulee tarkkaan katsoa auton sivuikkunassa olevaa hinnastoa.

Jatkossa taksiyrittäjä tarvitsee taksiluvan. Yrityksellä myös pitää olla suomalainen y-tunnus ja auton pitää olla rekisteröitynä Suomessa. Esitykseen lisättiin vaatimus taksikuskin riittävästä kielitaidosta ja rikostaustan tarkistaminen. Hallituksen esityksellä tavoitellaan merkittäviä säästöjä yhdistämällä henkilöiden, postin, tavaroiden sekä koulu- ja erityispalvelukyytejä. Kelan vuosittaiset säästöt voivat olla jopa sata miljoonaa euroa ja kunnilta kulut vähenevät lähes kolmanneksella, arvioi Berner.

Jatkossa Trafi myöntää taksiluvat ja valvoo hinnoittelua. Luvissa ei ole enää tarveharkintaa. Taksimatkojen hinnoittelu vapautuu kilpailulle ja edessä on Ruotsin ja Viron kaltainen tilanne, jossa asiakkaan tulee tarkkaan katsoa auton sivuikkunassa olevaa hinnastoa. Uudistus tulee siirtymäajalla.

Helsingin hovioikeus tuomitsi kaksi Uber-kuljettajaa sakkoihin luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta. Kuljetuksista saadut 2 800 ja 12 250 euron palkkiot tuomittiin valtiolle menetetyiksi. Hovioikeus piti ratkaisevana, että kyse oli ammattimaisesta henkilöiden kuljettamisesta ja taksilupaa edellyttäneestä toiminnasta.

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.). Harry Wallin

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Pertti Paasio

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

Pertti Paasio: Äärioikeisto pääsee kohtuuttoman helpolla — “Jotakin on jäänyt tekemättä, lukematta ja ymmärtämättä”

”Kaikki konfliktit aiheutuvat pohjimmiltaan siitä, että erilaisuus koetaan uhkana.”  Näin puhui Pohjois-Irlannin sosialidemokraattien johtaja John Hume vuonna 1998 kiittäessään Euroopan parlamenttia Nobelin rauhanpalkinnon johdosta saamistaan onnitteluista.

Ajatus ansaitsee paikkansa historiassa, samassa historiassa, joka taas on näyttämässä koko kuvaansa niillekin, jotka ovat valmistautuneet vastuuseen rauhallisesta me nosta vaikkapa omassa Euroopassamme. Jotakin on jäänyt tekemättä, lukematta ja ymmärtämättä.

Äärioikeiston paisuminen merkittäväksi poliittiseksi tekijäksi on tärkein ja myös pelottavin eurooppalaisen ajankuvan tekijöistä. Tärkeyttä se on saanut pienuutensa turvin. Suuren tulevaisuuden pikku inisijöitä ei aikanaan otettu vakavasti.

Vastarintaa on kehittynyt kiitettävällä tavalla mm. suurten rasismin vastaisten mielenosoitusten muodossa. Vaarana on kuitekin, että rasismia ja sen lieveilmiöitä käsitellään kepeästi, jopa viihteellisesti asian vakavuuden häiritsemättä esimerkiksi leppoisaa jutustelua median foorumeilla. Vastaukseksi hyväksytään lähes mitä vain. Suhtautuminen avoimesti natsitunnuksin esiintyviin järjestöihin jää pinnalliseksi. Konkreettisia tapauksia käsitellään kertaluonteisina ja vanhentuneina, ei poliittisen ajattelun tuloksina. Haastattelutilanteissa hyväksytään vastauksia, jotka eivät lainkaan liity kysymyksiin.

Kaiken kaikkiaan äärioikeisto pääsee kohtuuttoman helpolla.

Ylimalkaisuus voi liittyä myös kysymyksiin. Kun esimerkiksi perussuomalaisten johtohenkilöiltä kysytään suhtautumista äärioikeistoon ja rasismiin, vastaukseksi yleensä kelpaa vakuutus henkilökohtaisella tasolla, että hän itse vastustaa väkivaltaa. Harvemmin sen sijaan kysytään, miksi puolue antaa tuulensuojan sellaisille, jotka ovat avoimesti ja provokatiivisesti rasisteja. Juuri tästä polusta löytyisivät reitit asian ytimiin. Näiden annetaan kuitenkin ruohottua.

Kun puolueen kansanedustaja kutsuu vieraakseen tunnetun fasistin, joka tekee natsitervehdyksen eduskuntatalossa, asiaa ei pidetä tärkeänä. Se sivuutetaan ylimalkaisuuksilla, lähes huumorilla. Puolueen johtohenkilöistä tulee yhtäkkiä yksityishenkilöitä, jotka eivät vastaa mistään. Luetteloa voisi jatkaa. Kaiken kaikkiaan äärioikeisto pääsee kohtuuttoman helpolla.

Ajan mittaan kauhukertomuksista tulee helposti sankaritarinoita, ellei historiaa tunneta. Rasismi on tunnettava ja tunnistettava, kun se vastaan tulee – ja tuleehan se itse kullekin, joskus omallakin olkapäällä istuen.

Kun Eurooppa maailmansodan raunioille rakennettiin, jäikö jokin sisäinen raunio raivaamatta? On tärkeää arvioida, missä ollaan. Vieläkin tärkeämpää, mihin ollaan menossa.

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja. Pertti Paasio

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

Kolumni

Ville Jalovaara

Kirjoittaja on SDP:n puoluevaltuuston jäsen Helsingistä.

Kirjoittaja on SDP:n puoluevaltuuston jäsen Helsingistä.

Jäsenäänestys puheenjohtajasta olisi SDP:ltä rohkea veto

SDP kokoontuu ensi vuoden helmikuussa Lahteen puoluekokoukseen valitsemaan puolueellemme johdon aina vuoteen 2020 asti. Näihin kolmeen edessä olevaan vuoteen osuvat kaikki vanhat vaalit ja lisänä vielä uudet maakuntavaalit. Suomen ja Euroopan tulevaisuuden kannalta tullaan tekemään kauaskantoisia päätöksiä. Kotimaassa meidän on vihdoin kyettävä ratkaisemaan kestävällä tavalla talouteemme ja työllisyyteen liittyvät ongelmat.

Tehtävää riittää myös turvallisuuspolitiikan alalla. Euroopan tilanne on vakautettava ja jo usean vuoden ajan jatkuneesta jännittyneestä tilanteesta olisi meidän lähialueillamme päästävä kohti vakaampia aikoja.

Henkilövalintojen ohella Lahden puoluekokouksessa linjataan suuntaviivat SDP:n tulevalle politiikalle aloitteiden ja uuden periaateohjelman muodossa. Keskustelu puoluekokouksen teemoista on tärkeä käydä rakentavassa ja hyvässä hengessä. Kaksi kuukautta puoluekokouksen jälkeen ovat kunnallisvaalit, joihon SDP:n on mentävä vahvana ja yhtenäisenä: SDP:n tavoite ei voi olla enempää tai vähempää kuin ykkössija.

SDP:n johtopaikoille ei ole vielä ilmoittanut yhtään varmaa ehdokasta lukuun ottamatta puoluesihteerikisaan lähtenyttä yhteiskuntasuhteiden päällikkö Hanna Kuntsia. Nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne on luvannut kertoa marraskuun puoluevaltuustossa aikooko hän hakea jatkokautta puheenjohtajana. Tämän jälkeen todennäköisesti muut kisaan lähtöä pohtivat tekevät ratkaisunsa.

Vaali voitaisiin kuitenkin hyvin toimittaa nettiäänestyksen ja uurnavaalin yhdistelmänä, joka ei vaatisi suuria järjestelyjä.

Jos puoluekokoukseen ilmoittautuu enemmän kuin yksi puheenjohtajaehdokas, SDP voisi järjestää nyt ensimmäistä kertaa puheenjohtajasta neuvoa-antavan jäsenäänestyksen. Tätä on pohdittu aiemminkin. Nykyinen SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin teki siitä ehdotuksen Salossa syksyllä 2012 järjestetyssä puoluevaltuustossa, mutta ehdotus ei saanut silloin riittävää kannatusta.

Kielteisessä kannassa on usein vedottu postitse järjestettävän jäsenvaalin kuluihin. Vaali voitaisiin kuitenkin hyvin toimittaa nettiäänestyksen ja uurnavaalin yhdistelmänä, joka ei vaatisi suuria järjestelyjä. Jokainen SDP:n tulevaisuudesta kiinnostunut varmasti olisi valmis näkemään pientä vaivaa, jotta voisi vaikuttaa näin tärkeään päätökseen.

Jäsenäänestyksen kautta tapahtuva uudenlainen aktivointi voisi tehdä hyvää puolueemme kentälle ja myös saada suuren yleisön uudella tavalla kiinnostumaan SDP:stä ja sen politiikasta. Jäsenäänestys olisi tarpeen myös sen vuoksi, että ainakin Helsingissä meillä valitaan jo lokakuussa puoluekokousedustajat äänestyksellä ilman, että tiedossa on keitä on ehdolla puolueen johtotehtäviin. Niin sanotusti sammutetuin lyhdyin käytävä vaali on demokratian kannalta hieman ongelmallinen asetelma, jos vaalien yhteydessä ei voi ottaa kantaa puoluekokousedustajan mandaatin kannalta keskeiseen kysymykseen, että ketä kannattaa puolueen johtoon.

Lahden puoluekokoukseen on aikaa enää reilut neljä kuukautta. Jos ajatusta jäsenäänestyksestä pidetään puolueen johdossa kannatettavana, tarve ottaa koppi tästä ajatuksesta on nyt ja päätös siitä olisi tehtävä viimeistään marraskuun puoluevaltuustossa. Politiikassa rohkeus ja uudet avaukset usein palkitaan. Nyt SDP:ssä on niiden aika.

Kirjoittaja on SDP:n puoluevaltuuston jäsen Helsingistä. Ville Jalovaara

Kirjoittaja on SDP:n puoluevaltuuston jäsen Helsingistä.

Kolumni

Niko Simola

Kirjoittaja on palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja.

Kirjoittaja on palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja.

Kävikö Sipilän hallituksella mielessäkään? Samalla rahalla olisi voitu palkata TE-toimistoihin reilut 300 henkilöä

Suomessa on viimeisen 15 vuoden aikana ollut käynnissä erityisesti valtionhallinnossa järjestelmällinen tehtävien ja toimintojen siirto yksityiselle sektorille. Tätä politiikkaa on noudatettu useiden eri hallitusten ja hallituskoalitioiden aikana.

Perustellusti voi väittää, että noudatetun politiikan kantava oletus on, että yksityinen sektori hoitaa tehtävät laadukkaammin ja tehokkaammin kuin julkinen sektori. Kokonaisselvitystä yksityistämisen hyödyistä ei ole tehty, vaan yhä toimitaan saman oletuksen perusteella.

Viimeisimpänä esimerkkinä noudatetusta linjasta on Juha Sipilän hallituksen budjettiesityksessä esitetty 17 miljoonan euron lisämääräraha TE-palvelujen hoitamiseen. Lisämääräraha on tarkoitettu käytettäväksi ostopalveluiden hankintaan henkilöstöpalveluyrityksiltä. TE-toimistojen asiantuntijoiden osaamisalueen palveluita ostetaan yrityksiltä ilman mitään selvityksiä heidän osaamisestaan.

Tällainen vaihtoehto tuskin kävi edes hallituksen mielessä budjettiriihessä.

Vaihtoehtoisesti lisärahalla olisi voitu palkata TE-toimistoihin reilut 300 henkilöä ja samalla hyödyntää jo aiemmin työllistämisvaroin ja määräaikaisina toimineita, tehtäviin perehdytettyjä osaajia. Tällainen vaihtoehto tuskin kävi edes hallituksen mielessä budjettiriihessä.

Suomessa TE-toimistojen määrärahoja ja työvoimaa on systemaattisesti vähennetty vuosikymmenen aikana. Meillä työttömiä palvelee noin 2 200 virkailijaa, kun Ruotsissa samaa työttömien määrää hoitaa yli 14 000 työntekijää.

Kansan tai poliitikkojen suussa julkinen sektori ja sen työntekijät eivät ole tänä päivänä suuressa huudossa. Ei valtionhallinnossa kuitenkaan niin huonosti mene, jos katsotaan tutkimuksia, lukuja ja tilastoja. Euroopan komission kilpailukykyraportin (2014) mukaan Suomessa on koko Euroopan tehokkain valtionhallinto. Meillä on Eurofoundin selvityksen mukaan vähiten valtionhallinnon henkilöstöä suhteessa väkilukuun koko Euroopassa.

Euroopan komission kilpailukykyraportin (2014) mukaan Suomessa on koko Euroopan tehokkain valtionhallinto.

Suomessa olisi syytä käynnistää kunnollinen keskustelu siitä, mitkä tehtävät on syytä hoitaa julkisella sektorilla virkavastuulla. En väitä, etteikö yksityiselläkin sektorilla tehtäisi asioita huolellisesti ja hyvin. Ei kuitenkaan ole merkityksetöntä, hoidetaanko tehtävät yleisen hyödyn nimissä vai perimmältään taloudellista voittoa tavoitellen.

Etukäteislaskelmia on esitetty ja niiden perusteella osoitettu yksityistämisen ja ulkoistamisen hyötyjä. Nyt vihdoin olisi tehtävä kokonaisselvitys, kunnollinen analyysi siitä, onko yksityistämistoimilla todellisuudessa saavutettu niitä tehokkuus-, laatu- ja kustannushyötyjä, joilla yksityistämistä on kulloinkin perusteltu.

Julkinen sektori kaipaisi myös poliitikkoja ja puolueita puolustajakseen. Mistähän löytyisivät ne rohkeat?

Kirjoittaja on palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja. Niko Simola

Kirjoittaja on palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja.