Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitusohjelmakirjaus syynissä – juppiskootteriverosta taitetaan peistä hallituksen sisällä

Muutamia kokoomuskansanedustaja on ilmoittanut julkisuudessa kärkevästikin, ettei pidä hallitusohjelmaan kirjattua moottoripyöräveroa järkevänä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini (ps.) on puolestaan aiemmin riemuinnut suurena saavutuksena “huvikuunarien ja juppiskootterien” panemista verolle.

– Tällä hetkellä ollaan hallitusryhmien välillä edelleenkin keskustelemassa, voitaisiinko hallitusohjelmakirjaus kenties, yhtenä vaihtoehtona, että täytyykö sitä noudattaa. Mutta sehän vaatii kaikkien hallituspuolueiden hyväksynnän ja toinen näkökulma, että voitaisiinko sitä verotusta tehdä samalla tavalla kuin esimerkiksi auton verotuksen osalta. Yksi vaihtoehto olisi, että katsottaisiin, paljonko esimerkiksi moottoripyörä päästää, kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskari kommentoi tänään Demokraatille eduskunnassa.

– Toinen asia on, voisiko myöskin promotoida siirtymistä uusiin moottoripyöriin, jotka ovat selkeästi vähäpäästöisempiä, turvallisempia, mikä merkitsisi moottoripyörän oston verotuksen alentamista ja sitä kautta katsottaisiin sitä, että myöskin valtiolle tulee tuloja, koska moottoripyöräkauppa todennäköisesti elpyisi, hän jatkaa vaihtoehtojen pohdintaa.

Uudella verolla tavoitellaan veneveron kanssa 50 miljoonan euron vuotuisia tuloja.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on kuvanut moottoripyöriäveroa sudeksi jo syntyessään. Hänen mukaansa se lopettaisi uusien pyörien myynnin ja laskisi muitakin verotuottoja. Valtiovarainministeri Petteri Orpo on aiemmin todennut Demokraatille, että kaavailtu vero on hallitusohjelman mukainen.

– Me valmistelemme sitä ja katsomme nyt erilaisia malleja, hän kuitenkin lausui.

Lisää aiheesta

Jaskarin mukaan on helppo laskea staattisesti, millaisen rahasumman tietty moottoripyörälle lätkäisty vero kerryttäisi. Tämä ei kuitenkaan huomioi kerrannaisvaikutuksia, esimerkiksi matkailun mahdollista vähenemistä.

– Meillä on toivomuksena, että nähtäisiin kokonaisuus. Voi olla, että jostakin tuntuu, että täältä tulee muutamia kymmeniä miljoonia euroja lisää, mutta toisesta päästä se vähenee huomattavasti. Minun mielestä on kysymys myöskin tasapuolisuudesta sillä tavalla, että jos on tehty tietynlainen autoverosysteemi, joka liittyy vähäpäästöisyyteen. Onko, että meillä on aina joku toinen, vaikka moottoripyöräily sitten se, jossa teemmekin toisenlaisen mallin, Jaskari sanoo.

Jos vero toteutuu nyt kaavaillussa muodossa, Jaskari pitää todennäköisenä, että moottoripyöräkauppoja kuolee, millä on myös työllisyysvaikutuksia.

– Yksi keskustelu on siitä, että maksaisi veroa niiltä päiviltä, kun moottoripyörä käyttää. Minulla on itselläni ollut pyörä 20 vuotta. Oli 2–3 vuotta, etten käyttänyt ollenkaan. Sitten taas rupesin ajamaan noin 5 000 kilometriä vuodessa, joka merkitsee kenties, että käytän 2–3 viikkoa mutta maksan sitten siitä, että se on paikalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE