Ulkomaat
30.4.2024 04:52 ・ Päivitetty: 30.4.2024 04:52
Hamasin vastausta aselepotarjoukseen odotetaan yhä
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kehottanut Egyptiä ja Qataria tekemään kaikkensa, jotta äärijärjestö Hamasin viime lokakuussa ottamat panttivangit saadaan vapautettua.
Valkoisen talon mukaan ainoa este Israelin ja Hamasin välisen aselevon saavuttamiseksi on tällä hetkellä edelleen käynnissä oleva panttivankitilanne. Hamasille on Britannian mukaan tarjottu 40 päivän aselepoa. Valkoisen talon mukaan Biden peräänkuulutti, että aselevon myötä Gazassa olevien ihmisten tilannetta saataisiin helpotettua.
Aselepoehdotukseen kuuluu myös mahdollisesti tuhansien palestiinalaisvankien vapauttaminen vastineeksi Gazassa olevien panttivankien vapauttamisesta. Egypti ja Qatar ovat Yhdysvaltain ohella olleet pääneuvottelijoita mahdollisen aselevon saavuttamiseksi. Hamasin on määrä antaa vastauksensa ehdotukseen mahdollisimman pian.
Jo aiemmin kerrottiin, että Hamasin jäsenet olivat poistuneet Egyptistä takaisin Qatariin neuvottelemaan sopimusehdotuksen sisällöstä ja että järjestö pyrkisi niin pian kuin mahdollista antamaan vastauksensa ehdotukseen. Ajankohdasta ei ollut heti selvyyttä. Egyptin, Qatarin ja äärijärjestön neuvottelijat tapasivat maanantaina Kairossa.
Bidenin kerrotaan keskustelleen maanantaina puhelimessa erikseen Egyptin presidentin Abdel Fattah al-Sisin ja Qatarin johtajan, emiiri Tamim bin Hamad al-Thanin kanssa pöydällä olevasta ehdotuksesta.
Viime vuoden lokakuussa kärjistyneen konfliktin jälkeen osapuolet ovat saaneet neuvoteltua aselevosta ainoastaan yhdeksi viikoksi, joka oli viime vuoden marraskuussa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.