Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Harkimo: “Alexander Stubb ei ymmärrä mistä puhuu”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kansanedustaja, nyt liikkeen presidenttiehdokas Harry Harkimo vaatii Ahvenanmaan demilitarisoimista ja Venäjän Maarianhaminen konsulaatin sulkemista.

Demokraatti

Demokraatti

Alexander Stubb ei ymmärrä mistä puhuu. Suomen on luovuttava Ahvenanmaan demilitarisoinnista. Suomi on nyt liittoutunut maa ja Venäjä on tehnyt omat ratkaisunsa hyökkäämällä Ukrainaan. Vuonna 1940 solmittu sopimus ei ole enää tätä päivää. Sopimuskumppania Neuvostoliittoa ei enää ole olemassa. Suomen kokonaisturvallisuuden kannalta meidän pitää vastata myös Ahvenanmaan turvallisuudesta, Harkimo sanoo.

KOKOOMUKSEN presidenttiehdokas Stubb kertoi Ahvenanmaan vierailunsa yhteydessä, että kokonaisturvallisuutemme on hyvä myös siitä syystä, että Ahvenanmaa on demilitarisoitu.

– Olen täysin eri mieltä. Suomen pitää irtautua demilitarisointisopimuksesta ja myös Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa pitää sulkea, Harkimo toteaa tiedotteessaan.

Harkimon mukaan kokonaisturvallisuudessa on kysymys Lapin, itärajan, pääkaupunkiseudun ja koko Itämeren rannikkoseudun puolustamisesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE