Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Harkimo kertoo nyt, miksi nosti Sputnikin esiin – Halla-aho ottaa kantaa ulkopolitiikkaan: “Pidän tätä vaarallisena tilanteena”

LEHTIKUVA / AFP / RYAD KRAMDI
Arvostetussa läntisessä lääketieteen tutkimusjulkaisussa Lancetissa Sputnikia on kehuttu erinomaiseksi rokotteeksi. Euroopan lääkevirasto arvioi paraikaa rokotetta.

Liike nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo toi eilen vipinää suomalaiseen rokotekeskusteluun kysymällä eduskunnan kyselytunnilla venäläisestä Sputnik V -koronarokotteesta.

Demokraatti

Demokraatti

Rokotukset viivästyvät, koska Johnson & Johnson on otettu pois markkinoilta ja AstraZenecaa annetaan vain yli 65-vuotiaalle. Euroopan lääkevirasto tulee todennäköisesti kesäkuussa antamaan lausuntonsa Sputnik-rokotteesta. Mikäli rokote hyväksytään, tulevat kaikki haluamaan sitä. Saksa on tehnyt varauksen jo tästä rokotteesta. Tämä rokote ei kuulu EU:n yhteishankintaan, joten jokainen maa saa itse tehdä varauksensa. Meinaako Suomi tehdä varauksen tästä rokotteesta?”, Harkimo kysyi täysistunnossa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi, että sosiaali- ja terveysministeriön ja ulkoministeriön välillä tehneet nyt yhteistä työnjakoa siinä, että Sputnik-rokotteen osalta lähestyttäisiin Venäjää ja käytäisiin neuvotteluja.

Hallituksesta on kerrottu, että tällä hetkellä neuvottelut eivät ole käynnissä Venäjän kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriöstä todettiin Helsingin Sanomille, että Suomi ei ole tekemässä Sputnik-hankintojen suhteen mitään ratkaisuja ennen kuin Euroopan lääkevirasto EMA on päättänyt Sputnikin mahdollisesta käyttöluvasta EU:ssa.

Demokraatti kysyi Harry Harkimolta, miksi hän toi asiaa eduskunnassa esiin.

Harkimo nostaa esiin Saksan, jonka hallitus on kertonut aikovansa neuvotella Venäjän kanssa Sputnik V -rokotteen ostamisesta ehtona se, että Euroopan lääkevirasto (EMA) antaa hyväksyntänsä rokotteen käytölle.

Harkimo kiirehtii Suomea tekemään varauksen Sputnikista Venäjällä rokotetta myyvän tahon kanssa parin viikon sisällä.

Lisää aiheesta

– Sinne pitäisi tehdä varaus nyt, että meillä on mahdollisuus saada sitä, jos se hyväksytään EMAssa. Sitten voidaan päättää, halutaanko sitä vai ei. Jos emme tee varausta nyt, emme tule saamaan sitä. Sitten kun se hyväksytään, kaikki haluavat sitä. Nyt Saksa on tehnyt varauksen, voisimme tehdä sen heti. Varaus ei kuitenkaan velvoita meitä mihinkään, Harkimo sanoo.

Sputnikin osalta on ollut myös puhetta, että sitä voisi alkaa valmistaa lisenssillä Suomessa. Tässä yhteydessä Harkimo viittaa mediatietoihin, joiden mukaan valmistusta olisi suunniteltu Turkuun. Harkimo vaikuttaa näkevän, että näin saattaisi tulevaisuudessa käydä.

– Minulla on sellainen käsitys, että on tehtaat, jotka harkitsevat valmistamista

Suomessa on ollut kehitteillä myös oma nenäsumutteena annettava koronarokote. Harkimonkin listalla tämä on kärjessä.

– Olisi tärkeää, että Suomi saisi omasta rokotteesta oman tuotannon, sen pitäisi olla prioriteetti yksi, Harkimo opastaa hallituksen suuntaan.

Harkimo kertoo, että Venäjältä hänelle ei ollut lobattu Sputnikia. Hän toteaa, ettei hänellä ole sinne enää yhteyksiä.

– Ei minulla ole mitään Venäjän kanssa tekemistä tässä asiassa.

Jokerit-ajoilta Harkimon tiedetään tuntevan erittäin korkealla venäläisessä hierarkiassa olevia henkilöitä.

Harkimo sanoo, että hänen mieleensä tuli kysyä kyselytunnilla Sputnikista, koska tiettyjen muiden rokotteiden ja niiden toimitusten kanssa on ollut ongelmia.

Suomessakaan hän ei ollut asiasta yhteyksissä ulkopoliittiseen johtoon.

– Tämä oli ihan rokoteasia vain, Harkimo sanoo.

Eurooppalaisessa keskustelussa Sputnikista on ollut myös vahvasti ulko- ja turvallisuuspoliittisia vivahteita. Venäjän on nähty käyttävän rokotetta oman politiikkansa välineenä. Euroopassa on haettu tasapainoa siinä, millainen paino tällaisessa tilanteessa pitäisi laittaa terveydellisille syille.

“On hyvin vaikea kuvitella, että Venäjä ei hyödyntäisi.”

Muista oppositiopuolueista perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo, että EU ei ole ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla riittävän rokotemäärän turvaamisessa eivätkä jäsenmaatkaan ole siinä onnistuneet kovin hyvin.

– On surkuhupaisaa, että EU joutuu pyytämään Venäjän kaltaiselta maalta apua, Halla-aho sanoo.

Hänen mielestään asia on väistämättä myös turvallisuuspoliittinen kysymys.

– Euroopan keskeinen ongelma on kasvava riippuvuus Venäjän energiasta, Venäjän kaasusta. Se tekee Euroopasta tietyssä mielessä aika hampaattoman. On hyvin vaikea kuvitella, että Venäjä ei hyödyntäisi tätä Euroopan riippuvuutta omassa etupiiriajattelussaan.

– Jos Eurooppa tulee riippuvaiseksi venäläisten hyvästä tahdosta ja venäläisestä rokotteesta, syntyy tilanne, jossa Venäjä voi kokea, että sillä on enemmän liikkumavaraa esimerkiksi Ukrainassa, johon EU:n on vaikea lähteä muuten kuin symbolisesti puuttumaan. Pidän tätä vaarallisena tilanteena.

Pitäiskö Suomen ostaa rokotetta, jos EU:ssa jätettäisiin poliittisista syistä ostamatta Sputnikia?

– Se riippuu siitä minkälaisia asioita priorisoidaan, minkälaisten asioiden suhteen halutaan säilyttää vapaat kädet toimia. On aivan selvää, että jos lähtee rokotusyhteistyöhön on turha odottaa painavia lausuntoja Venäjän toimista Ukrainassa. Jos sitä ei pidä tärkeänä, silloin voi lähteä, Halla-aho näkee.

Itse Sputnik-rokotteen toimivuudesta Halla-aholla ei ole erityistä sanottavaa. Hän pitää mahdollisena, että se on hyvä.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo lähestyvänsä kaikkia koronahoitoon liittyviä asioita siitä näkökulmasta, että ne eivät ole poliittisia vaan ensisijaisesti terveydellisiä kysymyksiä.

– Onpa rokote tullut mistä tahansa tullut, minusta ne kaikki pitää EMAn tutkia, kuten on tehnyt tähänkin asti. Jos rokote on toimiva ja turvallinen, silloin sen käyttöä voidaan harkita. Sen jälkeen tulee vasta kysymys, missä se on tehty, Orpo sanoo.

Samanlainen pohdinnan järjestys koskee hänen mukaansa venäläistä Sputnik V -koronarokotetta.

– Jos se läpäisee EMAn tutkimuksen, sen jälkeen sitä voi harkita, mutta en menisi asioiden edelle, Orpo kuitenkin toppuuttelee.

Orpo painottaa, että Suomessa pitää tutkia joka tapauksessa tulevaisuutta varten, voiko Suomella olla oma kyky tuottaa kotimaista rokotetta.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on kertonut suhtautuvansa avoimesti kahdenvälisiin neuvotteluihin Venäjän valtion kanssa Sputnik V -rokotteen mahdollisista hankinnoista tai tuotannosta.

STM toivoo, että ulkoministeriö hoitaa mahdolliset neuvottelut. STM:n mukaan Suomi ei voi neuvotella rokotteen hankinnasta, mikäli EU aloittaa sen osalta yhteisneuvottelut. Lisäksi Suomi voisi hankkia vain rokotteita, joille Euroopan lääkevirasto on myöntänyt myyntiluvan.

Toimittajat: Simo Alastalo, Johannes Ijäs

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE