Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Harkimo kritisoi hallitusta ryhmäpuheenvuorossaan – nosti esimerkiksi keittiöremontin tehneen kaverinsa

Harry Harkimo.

Liike nytin kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo käytti myös ryhmäpuheenvuoron eduskunnan tiedonantokeskustelusta hallitusohjelmasta.

Demokraatti

Demokraatti

Hän aloitti kehulla hallitusohjelmalle mutta löysi siitä myös paljon kritiikkiä. Yksi kritiikki kohdistui siihen, että hallitus suunnittelee myyvänsä valtion omaisuutta.

Harkimo kertoi, että hänellä oli 1990-luvulla keittiöremontin tehnyt kaveri, joka rahoitti keittiöremonttinsa myymällä Koneen osakkeita.

– Tuli maailman kaunein keittiö, Harkimo sanoi.

Tarinan opetus oli se, että valtionyhtiöiden myynti on hyväksyttävää vain jos se on tuottavaa. 

Harkimo painotti esimerkiksi Nesteen tuovan valtiolle isoja osinkotuottoja.

Harry Harkimo ilmoitti puheensa päätteeksi tukevansa hallitusohjelmaa ja hallitusta.

– Aikamoinen järjenääni poistui kokoomuksesta, kuului tämän jälkeen SDP:n kansanedustajan Jukka Gustafssonin välihuuto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE