Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Hätähuuto ammattiliitosta: ”Julkisia palveluja ei voi laskea vain euroissa”

Arja Jokiaho

STTK:lainen Ammattiliitto Jyty tyrmää hallitusneuvotteluissa esitetyt rajut säästötoimet, jotka kohdistuisivat julkiseen sektoriin.

Demokraatti

Demokraatti

Liittovaltuuston mielestä rahoitus ei riitä tälläkään hetkellä turvaamaan kansalaisille tärkeitä julkisia palveluja.

– Leikkaukset vaarantavat toteutuessaan yhdenvertaiset julkiset palvelut, työpaikat, henkilöstön työhyvinvoinnin ja ihmisten luottamuksen suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, Jyty toteaa tiedotteessa.

Liittovaltuusto pitää valitettavana, että julkisen sektorin laaja-alaista merkitystä ei ymmärretä, vaan se nähdään julkisessa keskustelussa herkästi vain kulueränä.

– Julkinen sektori luo edellytykset yhteiskunnan toiminnalle ja tuottaa kaikkia kansalaisia tasapuolisesti hyödyntäviä palveluja. Julkisia palveluja ei voi laskea vain euroissa, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.

HYVÄT julkiset palvelut tarvitsevat toimiakseen osaavia ja motivoituneita työntekijöitä, liitto muistuttaa. Sen mielestä leikkausten sijaan huomiota on kiinnitettävä henkilöstöresursseihin, johtamiseen, koulutukseen, henkilöstön työhyvinvointiin, työssäjaksamiseen ja oikeudenmukaiseen palkkaukseen.

– Monilla aloilla julkisia palveluita tuottava henkilöstö uupuu työtaakkansa alle. Tämä koskee myös yksityisen sektorin toimijoita, jotka tuottavat julkisia palveluita. Samalla työvoimapula vain pahenee. Sen sijaan, että mietitään leikkauksia, pitäisi huolehtia siitä, että palvelut saadaan toimimaan, Jytyn liittovaltuuston puheenjohtaja Seija Hovi-Kuikko korostaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa työvoimapulasta kärsivien alojen ongelma on useimmiten työn vaativuuden ja palkkauksen välinen epäsuhta. Hyvinkin vaativaa ja raskasta työtä tehdään suhteellisen pienellä palkalla.

TYÖHYVINVOINNIN ongelmista kertoo esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja sosiaalialan tilanne, jossa alalle koulutetut ihmiset eivät enää jaksa tehdä koulutustaan vastaavaa työtä, koska kokevat työn liian raskaaksi.

– Ratkaisuksi työvoimapulaan on esitetty koulutusmäärien ja työperäisen maahanmuuton lisäämistä, mutta nämäkään toimet eivät auta, jos työntekijät eivät pysy alalla työn kuormittavuuden takia, Voima huomauttaa.

Henkilöstön työhyvinvoinnin ongelmat koskevat monia Jytyn edustamia aloja, kuten hallinto- ja asiantuntijatyötä, maatalouslomitusta, varhaiskasvatusta, ICT-alaa, sosiaalialaa, koulunkäynninohjausta, hoivatyötä, nuorisotyötä ja kirjastoalaa.

Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto on koolla kevätkokouksessaan Helsingissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE