Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Haussa on 4 700 aloituspaikkaa yhteensä 265 eri koulutukseen – korkeakoulujen uudistetun yhteishaun ensimmäinen kierros alkaa

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kevään ensimmäinen yhteishaku alkaa tänään. Ensimmäisessä yhteishaussa haetaan korkeakoulujen syksyllä alkaviin vieraskielisiin koulutuksiin ja Taideyliopiston koulutuksiin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Opetushallituksen mukaan haussa on 4 700 aloituspaikkaa yhteensä 265 eri koulutukseen. Yhteishaku kestää kaksi viikkoa ja päättyy 22.1. kello 15. Koulutuksiin haetaan opintopolku.fi-palvelussa.

Aiemmasta poiketen ensimmäisessä yhteishaussa hakijan ei tarvitse asettaa hakutoiveitaan mieluisuusjärjestykseen, jos hän pyrkii useampaan koulutukseen. Hän voi tulla valituksi useampaan koulutukseen, mutta yhteishaussa voi vastaanottaa vain yhden korkeakoulupaikan kerralla.

Ensimmäisen haun tuloksia julkaistaan helmikuun lopusta alkaen, ja kaikki tulokset ovat julki viimeistään 5. kesäkuuta.

Yhteishaku muuttui vuoden alussa

Yhteishaku muuttui vuoden alusta kaksiosaiseksi. Tavoitteena porrastuksessa on opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan, että ulkomaalaiset hakijat saavat tiedon valintojen tuloksista nykyistä aiemmin.

Kevään myöhempi haku vastaa aiempaa yhteishakua, ja sen piirissä ovat suomen- ja ruotsinkieliset koulutukset. Toinen yhteishaku järjestetään 18.3.–1.4.

Myös korkeakoulujen sisäänottoperusteita uudistettiin vuoden alussa. Opiskelupaikoista yli puolet täytetään ensi vuodesta alkaen ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon arvosanojen perusteella.

Pelkkään valintakokeeseen perustuvia valintoja järjestetään aiempaan tapaan, mutta valintakokeiden ja todistusarvosanojen yhteispisteisiin perustuvasta opiskelijavalinnasta luovutaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE