Nyt hän on kirjoittanut asiasta kirjan, joka julkaistiin tänään Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjassa. Kirjassaan Saari keskittyy suomalaisen hyvinvointivaltion institutionaaliseen rakenteeseen ja analysoi tämän hallituskauden alkupuolella tehtyjen leikkausten ja uudistusten vaikutuksia suomalaiseen hyvinvointivaltioon.

Saaren mukaan meneillään olevan vaalikauden aikana monet hyvinvointivaltion institutionaaliset rakenteet ovat ”valinkauhassa”. Vaalikausi jää sosiaali- ja terveyspolitiikan historiaan sekä sosiaalimenoaikasarjojen näkökulmasta
että institutionaalisen muutoksen kannalta.

Saari näkee, ettei tilanne ole kuitenkaan ainutkertainen, vaan samankaltaisia kasautuneen rakenteellisen murroksen tuottamia harvinaisia hetkiä on aikaisemmin ollut 1950-luvun lopussa, 1970-luvun puolivälissä ja 1990-luvun alussa.

SAARI toteaa, että Suomen julkisen talouden haasteita ja kilpailukyvyn vahvistamista korostava hallituksen tilannekuva ja siihen perustuva hallitusohjelma ja julkisen talouden suunnitelma vuosiksi 2025-2028 tuovat epävarmuutta hyvinvointivaltion rakenteisiin ja sen tulevaisuudesta käytävään keskusteluun.

Hyvinvointivaltion mahdollisuudet ovat murroksessa eivätkä monet vakiintuneet sosiaali- ja terveyspoliittiset ajattelu- ja toimintatavat resonoi hallitusohjelman tavoitteiden kanssa.

”Sosiaalisten oikeuksien vahvistaminen on muuttunut sosiaaliturvariippuvuuksien poistamiseksi ja palvelujen ja
tulonsiirtojen laajentaminen niiden leikkauksiksi. Päätösperäiset menolisäykset ovat korvaantuneet leikkausten ja uudistusten erilaisilla yhdistelmillä lisääntyvän niukkuuden hallinnassa.”

Saari nimeää tarkastelunsa lähtökohdaksi sen, että keskitettyyn voimavarojen uudelleenjakoon ja sääntelyyn perustuva hyvinvointivaltio oli ”ylivenytetty” julkisen talouden käytettävissä oleviin voimavaroihin ja valtion velanhoito-, turvallisuus- ja investointitarpeisiin nähden vaalikauden alussa. Sosiaalimenot ylittivät selkeästi julkisen vallan niihin kohdistamat sosiaalivakuutus- ja asiakasmaksu- sekä verotulot.

Professorin mukaan hyvinvointivaltio on ”ylivenytetty” myös kuluvan vaalikauden lopussa. Merkittävä osa sen menoista katetaan lainanotolla. Saaren mielestä ylivenytettyyn tilaan on päädytty ennen kaikkea talouskasvun ja julkisen talouden tulojen kasvun pitkäaikaisen hidastumisen eikä niinkään julkisten menojen hallitsemattoman kasvun seurauksena.

MITÄ tarkoittaa hyvinvointivaltion valinkauhassa olo?

Saaren mukaan kielikuva on harkiten valittu mutta moniselitteinen ja viittaa ennen kaikkea leikkaamisen ja uudistamisen tapaan.

”Perinteisesti leikkaukset ja uudistukset on tehty institutionaalisen rakenteen ’pinnalla’ muuttamalla jonkin verran jonkun etuuden määräytymisperusteita tai palvelujen toimintamallia. Muutokset eivät ole ulottuneet tulonsiirtojen ja palvelujen institutionaalisiin ytimiin”, hän selventää.

Saaren mukaan myöskään Orpon hallitus ei pyri muuttamaan hyvinvointivaltion perusperiaatteita. Myös tulevaisuudessa Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikka nojaa yksilöllistettyihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, sukupolvien ja sukupuolten riippumattomuuteen, sosiaali- ja terveyspolitiikan uudistamiseen lainsäädännön kautta ja sosiaalisiin riskeihin (syihin) perustuvaan toimintamalliin.

Saari jatkaa, että hallitus kuitenkin ”leikkaa” ja ”uudistaa” tavanomaista syvemmältä aina hyvinvointivaltion ytimiin saakka, jolloin se ”sulattaa yhteen” ja ”valaa uudestaan” hyvinvointivaltion institutionaalisen rakenteen toimintaperiaatteita. Siksi kielikuva valinkauhasta on Saaren mukaan perusteltu tavalla, jota se ei ole vuosikymmeneen ollut.

SAAREN mukaan mikään hallituspohja olisi välttynyt julkiseen talouteen kohdistuvilta sosiaalimenojen leikkauksilta ja institutionaalisilta uudistuksilta.

”Jos kansallisesti olisi kuitenkin ollut vahvaa valmiutta jättää leikkaukset ja uudistukset tekemättä, luottoluokituksista ja finanssipoliittisesta sopimuksesta aiheutuva ohjaus olisi johtanut niiden toimeenpanoon. Samaten kaikki hallituspohjat olisivat tehneet investointeja sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen sekä kasvun ja työllisyyden tukemiseen tietoisena siitä, että nämä investoinnit syrjäyttäisivät sosiaalimenoja valtiontalouden sisällä.”

Saaren mukaan hallituspohjalla oli kuitenkin merkitystä leikkauksen kohdentumiselle ja uudistamisen välineille.

”Vaalikamppailua ja siten myös hallituspohjan valintaa määrittivät sosiaalidemokraatteja edustaneen pääministerin tammikuussa 2023 linjaama liittoumapolitiikka ja oikeistopuolueiden vasemmistopuolueita uskottavammat esitykset julkisen talouden velkaantumista hillitsevistä leikkauksista. (Valtaan päässeet puolueet ovat toki toistuvasti tehneet myös muita leikkauksia kuin mitä ennen vaaleja esittivät.) Liittoutumiin perustunut vaalikamppailu, kokoomuksen valikoituminen suurimmaksi puolueeksi ja keskikentän puolueiden heikohko menestys eivät jättäneet tilaa kilpaileville vaalipohjille”, Saari kirjoittaa.

Orpon hallituksen toimenpiteet sekä leikkaavat sosiaalimenojen reaalista kasvua että uudistavat hyvinvointivaltion institutionaalisia rakenteita poikkeuksellisessa määrin ja nopeasti.

SAARI ruotii kirjassaan hallituksen strategiaa. Hänen mukaansa hallitus teki alkutaipaleellaan lukuisia tulevien vuosien yhteiskuntapolitiikkaa ohjaavia strategisia päätöksiä. Näitä hän listaa kaiken kaikkiaan neljä.

Saari kirjoittaa, että ensinnäkin se varmisti leikkausten ja uudistusten suunnitelmallisen toteuttamisen rajaamalla voimakkaasti työmarkkinaosapuolten kanssa käytävien neuvottelujen liikkumavaraa.

”Samalla se myös ilmeisesti arvioi, että opposition ja palkansaajajärjestöjen vastustus ei ole kyllin painavaa tai kattavaa, jotta se estäisi leikkaukset ja uudistukset. Tässä se olikin oikeassa. Vallankäyttö toki tuotti jonkin verran tasapainottavaa vastavoimaa, kuten mielenosoituksia ja lakkoja. Vastavoima ei kuitenkaan olennaisin osin
muuttanut leikkausten ja uudistusten suuntaa tai sisältöä”, Saari sanoo.

Toiseksi hallitus suojasi poliittista liikkumavaraansa suhtautumalla varauksellisesti useamman vaalikauden ylitse ulottuvia hankkeita kohtaan. Hallitus hylkäsi ajatuksen useamman vaalikauden ajalle ulottuvista laajapohjaisista komiteoista toimeenpanokelvottomana. Sen käsityksen mukaan laajapohjaiset ryhmät eivät pysty tekemään leikkauksia ja institutionaalisia uudistuksia.

”Edellisen vaalikauden yhteiskuntapoliittisista parlamentaarisista hankkeista sai jatkaa vakiintuneiden turvallisuus- ja yleisradiotoimintaan liittyvien ryhmien ohella sosiaaliturvakomitea”, Saari summaa.

Orpon hallitus jatkaa myös muun muassa perhevapaauudistusta ja työpalvelujen siirtämistä kuntapalveluiksi vuoden 2025 alusta.

KOLMAS Saaren nimeämä strateginen ratkaisu koski valiokuntatyöskentelyä eduskunnassa.

Hallitus pystyi edistämään hankkeitaan tuomalla ne sosiaali- ja terveys- ja perustuslakivaliokuntaan yksi kerrallaan, jolloin tiettyyn sektoriin kohdentuvien leikkauksien ja uudistusten yhteisvaikutuksista ei tehty perustuslaillista kokonaisarviota. Taloudellisiakin kokonaisarvioita tehtiin vain loppuvuodesta 2023 vuodelle 2024 ja loppuvuodesta 2024 vuodelle 2025.

Saari nimeää tämän ”salamitaktiikaksi”, jonka ohella leikkausten ja uudistusten läpivientiä edisti myös perustuslakivaliokunnan ja oikeuskanslerin jakama ymmärrys julkisten menojen kasvuun kohdistuvilla leikkauksilla tehtävästä julkisen talouden vakauttamisesta.

”Eräiden oikeus- ja hallintotieteilijöiden kannanotoissaan ja artikkeleissaan pitkään vaalima käsitys perustuslain 19 §:stä sosiaalisten oikeuksien turvaajana ja perustuslakivaliokunnasta perusoikeuksien heikentämiskiellon toimeenpanevana politiikan lukkona osoittautui virheelliseksi jo loppuvuodesta 2023. Perustuslakia hallituksen esitysten yhteydessä tulkinnut perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri eivät yhtyneet näihin tutkijoiden esittämiin näkemyksiin”, Saari kirjoittaa.

Neljäs strateginen ratkaisu koski leikkausten kohdentamista työikäiseen väestöön ja leikkausten toimeenpanon yksityiskohtaista ohjaamista.

”Säästösyistä leikkaukset ovat vaiheittain ulottuneet lievemmissä muodoissa laajalti myös muualle hyvinvointivaltion rakenteisiin, kuten hyvinvointialueille ja työeläkkeisiin.”

SAAREN mukaan poliittisen johdon antama ohjaus leikkausten ja uudistusten valmistelussa on ollut poikkeuksellisen voimakasta ja systemaattista. Se on ulottunut institutionaalisten rakenteiden ytimissä oleviin teknisiin asioihin, jotka on perinteisesti jätetty virkamiesten joko yksin tai yhteistyössä työmarkkinaosapuolten valmisteltaviksi.

”Sen sijaan, että hallitusohjelma ja kevätriihi olisivat asettaneet määrälliset (euroihin, organisaatioihin ja henkilöihin liittyvät) tavoitteet, ne määrittivät myös leikkausten ja uudistusten välineet tärkeimmissä kohdin. Näin se teki osin, koska hallitus ei tehnyt erillistä hallitusohjelmaa täydentävää toimeenpanosuunnitelmaa, mutta ilmeinen selitys oli myös hallituspuolueiden välinen luottamuspula varsin voimakkaasti kuohuneessa neuvotteluvaiheessa.”

Orpon hallitus argumentoi pelastavansa leikkauksilla ja uudistuksilla hyvinvointiyhteiskunnan.

”Opposition mielestä hallitus vie maata tuhon tielle. Näitä argumentteja suuntaan tai toiseen punnittaessa on hyvä pitää mielessä, että sosiaalimenojen bruttokansantuotesuhde oli keväällä 2024 edelleen maailman korkeimpien joukossa ja sosiaalimenot jatkavat kasvuaan myös leikkausten ja uudistusten jälkeen. Suomi aloittaa julkisen talouden ja hyvinvointivaltion institutionaalisen rakenteen sopeuttamisen maailman huipulta”, Saari kirjoittaa.

Hänen analyysinsa mukaan erityisen haastavia hallituksen leikkaukset ovat siinä kolmanneksessa Suomen kotitalouksista, jotka jo ennen leikkauksia ja uudistuksia joko elivät kädestä suuhun tai eivät kyenneet varautumaan yllättäviin menolisäyksiin.

”Heille kyyti on tulevina vuosina kylmää. He ovat tyypillisesti suorittavaa työtä tekeviä duunariperheitä. THL:n laskelmien mukaan köyhyysrajan alla olevien työntekijöiden määrä kasvaa 31 prosenttia vuoteen 2027 mennessä. Tämä tarkoittaa 27 000 henkilöä. Jäätävää kyyti on niille pienituloisille kotitalouksille, joihin samanaikaisesti kohdistuu useita palvelujen ja tulonsiirtojen leikkauksia ja jotka eivät pysty omilla valinnoillaan varautumaan niihin tai väistämään niitä.”

SAAREN kanta on, että ensimmäisen puolentoista toimintavuoden aikana hallitus pystyi pitämään politiikan asialistan omissa käsissään.

”Oppositio ei kiistänyt leikkauksien julkistaloudellista välttämättömyyttä. Kevääseen 2024 mennessä useimmat oppositiopuolueet olivat esittäneet varjobudjeteissaan saman mittakaavan leikkaukset.”

Saari jatkaa, että oppositio painottaa hallitusta enemmän veronkorotuksia, veropohjien laajentamista, elinkeinotukien poistamista ja ympäristöveroja. Hän katsoo, että käytännössä oppositio ei ole pystynyt haastamaan hallituksen leikkauspolitiikkaa.

”Luonteenomaista Suomen yhteiskuntapolitiikalle on myös se, että seuraavaan hallitukseen hamuavat suurimmat oppositiopuolueet eivät ole systemaattisesta kritiikistään huolimatta sitoutuneet peruuttamaan seuraavalla vaalikaudella Orpon hallituksen tekemiä leikkauksia ja uudistuksia”, Saari sanoo.