Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Heinäluoma iloitsee Uudenmaan erillisratkaisusta – “Mahdollistaa laadukkaisiin sote-palveluihin panostamisen”

Kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu Eveliina Heinäluoma (sd.) on tyytyväinen sote-uudistuksen yhteydessä syntyneeseen Uudenmaan erillisratkaisuun.

Demokraatti

Demokraatti

“Pidän tärkeänä Uudenmaan erillisratkaisun syntymistä, jonka myötä Helsingin kaupungin vastuulla säilyy sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen. Järjestämisvastuu mahdollistaa laadukkaisiin sote-palveluihin panostamisen”, Heinäluoma sanoo.

Uudistuksen myötä koko maassa hoitoon pääsyä parannetaan ja matalan kynnyksen palveluja tehostetaan. Painopiste siirtyy erikoissairaanhoidosta ennaltaehkäisyyn ja peruspalveluihin. Ihmisten tasa-arvoiset ja yhdenvertaiset palvelut turvataan asuinpaikasta riippumatta.

“Sote-uudistuksen rahoituksessa on tärkeää ottaa kaupunkiseutujen erityispiirteet huomioon. Erityisesti pääkaupunkiseudulla väestömäärä kasvaa, vuokrat ovat korkeammat ja maahanmuuttajaväestön osuus on suuri. Lisäksi alueiden välistä segregaatiota tulee ehkäistä myös sosiaali- ja terveyspalveluiden kautta.”

“Uudistuksen rahoitus pohjautuu kriteereihin, joiden avulla halutaan varmistaa rahoituksen riittävyys ja oikeasuhtaisuus ihmisten palveluiden tarpeeseen nähden. Olenkin tyytyväinen, että Helsingin rahoitusosuus tulee kasvamaan. Rahoituksen kasvun myötä riittävä henkilöstömäärä sekä laadukkaat palvelut turvataan.” Heinäluoma sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE