Joululomalla on tavanomaista enemmän aikaa lukea, ajatella, katsoa dokumenttejakin. Hyvien kaunokirjallisten teosten lisäksi olen nauttinut suuresti Ylen Koivisto-sarjasta, kuten niin lukuisat muutkin suomalaiset. Samalla on täytynyt aiheen innoittamana palata tutkailemaan myös Mauno Koiviston presidenttiaikojen muistelmia Historian tekijät – Kaksi kautta.

Koivisto-sarjaa tai Koivistoa itseään voisi tarkastella lukemattomista eri näkökulmista. Juuri nyt tuntuu erityisen ajankohtaiselta ja mielenkiintoiselta peilata suurta fundeeraajaa vasten nykyhetken mediaa, keskustelukulttuuria ja poliittista viestintää.

Kaupallinen media puolestaan on riippuvainen klikeistä. On kerrottava välittömiä tunteita synnyttäviä tarinoita. Henkilöt ja heidän välisensä suhteet ovat tietenkin politiikassakin kiinnostavia, vaikeasti hahmottuvat, yksityiskohtaiset asiasisällöt ehkä eivät.

Poliitikkoja moititaan liian vaikeasta puheesta, monimutkaisista lauserakenteista ja sivistyssanoilla hämäämisestä. Syytös on tietenkin usein täysin aiheellinen. Yleisesti ottaen poliitikon pitäisi ilmaista asiat mahdollisimman selkokielisesti, pyrkiä olemaan tulkki asiantuntijakielen ja maallikkopuheen välillä. Toisaalta on tunnistettava ja tunnustettava myös yksinkertaistamisen ongelmat. Iskevät yksinkertaistukset, joissa liian paljon olennaista informaatiota jää piiloon, ovat poliittisen propagandan tehokkaimpia ja järeimpiä välineitä.

Mauno Koivisto hallitsi tietenkin poliittisen pelin ja imagon rakentamisen, mutta ennen kaikkea hän oli intohimoinen lukija, omaperäinen kirjoittaja ja ajattelija, syvästi ja laajasti sivistynyt ihminen, joka hahmotti verrattomasti suuria kokonaisuuksia ja kehityslinjoja. Paavo Lipposen sanoin hän oli filosofikuningas. Koivisto ei luvannut ihmisille yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista eikä useinkaan suostunut antamaan helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin.

Koiviston muistelmissa on osuva katkelma Helsingin Sanomien haastattelusta, jossa häneltä jälleen kerran tivattiin vastausta vuoden 1982 presidentinvaalien polttavaan sosialistikysymykseen. Toimittaja: “Oletteko sosialisti?”  Koivisto: “Ei tyydytä siihen, että vastaan kvalifioidusti, vaan haluttaisiin, että mä vastaisin yksinkertaisesti, jotta sitä vastausta voitaisiin käyttää. Voitaisiinko ihmiset jakaa tällä tavalla, lyödä leima ja todeta, että tämän jälkeen tiedämme hänestä kaiken. Mä olen omasta mielestäni antanut tähän kysymykseen useitakin hyviä vastauksia, mutta haluttaisiin vaan, että mun pitäisi antaa yksinkertainen tyhmä vastaus.”

Kuka presidenttiehdokas uskaltaisi nykyään vastata toimittajalle näin? Dokumenttisarjan viimeisessä osassa pohditaan, voisiko Mauno Koiviston kaltainen hahmo menestyä nykypolitiikassa. Entinen ministerikollega Pirkko Työläjärvi oli sitä mieltä, että tässä mediamaailmassa ja ilmapiirissä ei voisi. Siinäpä riittääkin meillä kaikilla fundeerattavaa.

Kirjoittaja on Porin kaupunginvaltuuston varajäsen (sd.).