Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Helsingin kaupunginvaltuustolta 350 000 euroa Gazaan äänin 50-30

Helsinki päätti eilen lahjoittaa 350 000 euroa humanitaarista apua Gazan siviileille. Kaupunginvaltuusto hyväksyi vasemmistoliiton valtuutettu Mia Haglundin aloitteeseen pohjautuvan ehdotuksen äänin 50-30.

Demokraatti

Demokraatti

Helsingin lahjoittama summa jaetaan Punaiselle Ristille, UNICEFille, Pelastakaa Lapsille sekä Lääkärit Ilman Rajoja -järjestölle käytettäväksi humanitaarisen apuun Gazassa.

Valtuusto on ennen lahjoittanut vastaavan summan Ukrainaan.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Haglundin aloite valmisteltiin yhteistyössä vihreiden, sosiaalidemokraattien ja RKP:n valtuustoryhmien kanssa, Helsingin vasemmistoliitto kertoo tiedotteessaan.

Tiedotteen mukaan kyseessä on ennakkotapaus, sillä vastaavia päätöksiä avun myöntämisestä Gazaan ei ole tehty muissa suomalaisissa kaupungeissa.

Hävinneessä ehdotuksessa asia olisi haluttu palauttaa valmisteluun ja asiassa tulisi toimia kaupunginhallituksessa esitetyn alkuperäisen pohjaesityksen mukaisesti.

“Pidämme tilannetta Gazassa vakavana ja kestämättömänä. Kansainvälisen yhteisön on löydettävä tapa päättää väkivaltaisuudet ja inhimillinen kärsimys alueella. Katsomme kuitenkin virkavalmistelun esittämän mukaisesti, että kunnan toiminnan lähtökohtana on toiminnan paikallisuus ja keskittyminen kunnan omalle alueelle ja vastuu Suomen roolista kansainvälisen humanitaarisen avun antamisessa on Suomen valtiolla”, siinä sanottiin.

Lisää aiheesta

Päätöksestä jätettiin yksi eriävä mielipide.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE