Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

8.3.2025 07:26 ・ Päivitetty: 8.3.2025 19:06

Helsingin telakan omistajalle uusi tilaus – tuo 500 työpaikkaa

Kari Hulkko

Helsingin telakan omistava Davie on saanut Kanadan hallitukselta tilauksen uuden raskaan jäänmurtajan rakentamisesta, kanadalaisyhtiö kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Jäänmurtajan rakentaminen aloitetaan Helsingissä ja viimeistellään Kanadassa yhtiön toisella telakalla.

Kyseessä on ensimmäinen uusi laivanrakennusprojekti Helsingin telakalla sen jälkeen, kun Davie osti telakan toissa vuonna. Davien arvion mukaan jäänmurtajan rakentaminen tuo Helsingin telakalle noin 500 uutta työpaikkaa.

Uusi alus perustuu Helsingin telakan kehittämään Polar Max -jäänmurtajakonseptiin. Suunnitelmien mukaan valmis alus luovutetaan Kanadan hallitukselle vuonna 2030.

Jäänmurtajatilaus on osa Kanadan kansallista laivanrakennusohjelmaa.

- Kun Davie hankki Helsingin telakan, tavoitteemme oli palauttaa se toimintaan ja viedä sen osaaminen takaisin läntisille markkinoille. Polar Max -projektin myötä pääsemme vihdoin toteuttamaan tätä tavoitettamme, sanoi Davien toimitusjohtaja James Davies tiedotteessa.

Laivanrakennusprojekti ei ole suoraan osa Suomen, Yhdysvaltojen ja Kanadan välistä ICE Pact -jäänmurtajasopimusta. Davien mukaan se on kuitenkin konkreettinen esimerkki yhteistyöstä, jollaista voi syntyä sopimuksen seurauksena.

Juttua korjattu kello 13.21: Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Helsingin telakka olisi saanut tilauksen uudesta jäänmurtajasta. Tilauksen sai telakan omistaja Davie. Rakennustyöt alkavat Helsingin telakalla ja viimeistellään Kanadassa. Muutettu myös otsikkoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU