Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

1.2.2020 14:12 ・ Päivitetty: 1.2.2020 14:12

Helsingissä puhkeamassa jäätelö-gate? – Heinäluoma: ”Syytä ottaa järki käteen”

Jäätelö kiinnostaa ja puhuttaa.

Suomalaiset syövät vuosittain jäätelöä reilut 13 litraa henkeä kohden, muistuttaa SDP:n Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.

Demokraatti

Demokraatti

”Meillä on seuraavassa lautakunnassa päätettävänä helsinkiläisille jäätelönystäville tärkeä asia eli jäätelökioskipaikkojen vuokraukset vuoteen 2028 asti. Pohjaesityksen mukaan vuokraus tehtäisiin jatkossa ensisijaisesti hinnan perusteella. Tämä on mielestäni huono lähtökohta ja asettaa pienet jäätelöfirmat heikompaan asemaan suhteessa isoihin yrityksiin”, Heinäluoma taustoittaa Facebook-päivityksessään.

Heinäluoma kertoo kannattavansa sitä, että esitystä muutetaan ja valintakriteereihin lisätään kokonaisharkinta, jonka perusteella voidaan rajoittaa sitä, ettei esimerkiksi yksi iso yritysketju osta kaikkia kioskipaikkoja.

Heinäluoma tarjoilee esimerkin uhkaavasta tilanteesta. Esimerkiksi vuodesta 1922 asti toiminut Helsingin Jäätelötehdas myy tällä hetkellä neljässä kioskissa pääkaupunkiseudulla valmistettavaa jäätelöä.

”Mikäli vain hinta ratkaisisi kioskipaikkojen vuokrauksessa, ei tällä pitkän paikallishistorian omaavalla Helsingin Jäätelötehtaalla välttämättä olisi mahdollista enää jatkaa yritystoimintaansa Helsingissä. Nyt onkin syytä ottaa järki käteen ja muuttaa esitystä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU