Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Henriksson Saarikon ideasta antaa Vastaamon tapaus Otkesille: Ei oikein sovi krp:n tehdessä esitutkintaa

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko nosti tänään esiin mahdollisuutta, jossa Onnettomuustutkintakeskus tutkisi ikään kuin suuronnettomuutena Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Pidän perusteltuna sitä, että voisimme yhdessä arvioida, voisiko jopa Onnettomuustutkintakeskus tehdä tästä oman arvionsa ja selvityksensä, Saarikko sanoi medialle ennen Säätytalolla Helsingissä koolla ollutta hallituksen iltakoulua.

Saarikon mukaan Otkes voisi käydä läpi vastuut ja auttaa varmistumaan siitä, että vastaava ei toistu.

Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi totesi Demokraatille, että Otkesilla on valmius tarttua asiaan.

– Jos oikeusministeriö ja valtioneuvosto tällaisen katsoo, niin sitä varten me täällä olemme.  Se on toinen juttu, täyttyvätkö edellytykset. Sitä saa sitten tietysti taas oikeusministeriö pohtia, Nurmi totesi.

Jos, niin esitutkinnan jälkeen

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kertoo nyt Demokraatille, ettei ollut kuullut aikaisemmin kaavailusta, jossa Otkes selvittäisi asiaa.

– Sanoisin nyt näin, että nythän on kysymys varsin laajasta rikosvyyhdestä. Meillä keskusrikospoliisi tekee nyt esitutkintaa ja keskittyy siihen. Sitten meillä on myös tietosuojavaltuutettu, joka omalta osaltaan toimii voimassa olevan lainsäädännön puitteissa ja tarkastelee tapausta. Näin ollen katson, ettei tähän tilanteeseen juuri nyt ennen kuin esitutkinta on valmistunut tällainen Otkesin tekemä tutkimus oikein sovi, Henriksson sanoo.

Hän kuitenkin lisää, että varmasti on hyvä keskustella Otkesin johtajan kanssa, miten tämä näkee tilanteen.

Henrikssonin kommentit jättävät käytännössä vaikutelman, ettei asia välttämättä soveltuisi tai päätyisi juuri Otkesin pöydälle. Hän painottaa, että krp:n pitää saada tehdä oma työnsä rauhassa ja keskittyä esitutkintaan.

– Viestini on se, että jos tätä halutaan pohtia suuronnettomuuteen rinnastettavana tapahtumana, ajankohta on sitten kun esitutkinta on valmis. Ja sen jälkeenkin on mietittävä, soveltuuko se silloinkaan tähän, Henriksson summaa kantansa vielä pyydettäessä.

Hän lisää, että on kuitenkin hyvä, että erilaisia ideoita nostetaan pöydälle.

Myös ruotsiksi luvassa yhä enemmän apua

– Nyt on tärkeää, että uhrit saavat tukea, Henriksson painottaa viestinään.

Hänen mukaansa tässä onkin toimittu ripeästi ja esimerkiksi oikeusministeriön hallinnon alalta rahoituksensa saavat Rikosuhripäivystys on nostanut kapasiteettiaan.

Myös Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on avannut muiden viranomaisten kanssa Tietovuotoapu.fi-sivuston, jonne kootaaan tietoa tietomurron uhrien auttamiseksi.

Henrikssonin käsitys on, että jo aivan tuota pikaa sivustolle tulee myös ruotsiksi ja englanniksi tietoa.

Iltakoulussa käsiteltiin myös mahdollisuutta vaihtaa entistä helpommin henkilötunnusta. Henrikssonin mukaan asia tarvitsee vielä poikkihallinnollista yhteistyötä. Valmistelu siis jatkuu ja Henrikssonin mukaan ei ole poissuljettua, että tietomurron uhrit voisivat vaihtaa henkilötunnuksensa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE