Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Herkän kaunis Fragile on pieni esityksellinen helmi

Äärimmäisen harvoin pääsee näkemään esityksen, jossa lähes täydellisesti toteutuu käsiohjelman sisältökuvaus niin, että katsojakin kokee ja ymmärtää sen samoin.

Annikki Alku

Demokraatti

Nykysirkusesitys Fragile, jonka ensi-ilta oli Kulttuurikeskus Caisassa, on tällainen.

Fragile on ihmisten välisiä suhteita eri näkökulmista käsittelevän trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa Fierce nähtiin vuonna 2019. Ydintekijäryhmä on sama, akrobaatit Haidi Sadonkorpi ja Matti Koskela, koreografi Riku Lehtopolku sekä valosuunnittelija Kauri Klemelä. Duetosta on nyt siirrytty trioon, jonka kolmas osapuoli on akrobaatti Ile Poikela. Musiikista ja äänestä niin nauhoitettuna kuin livenä lavalla vastaa Mikko H. Haapoja.

Esitys on nimensä mukainen. Kolmen ihmisen välisissä suhteissa on voimaa ja lämpöä, mutta myös pehmeyttä ja herkkävaistoista toisen huomioimista. Vastapuoli sekä duetoissa että trioissa ei ole itsestään selvyys, vaan häntä on kuunneltava ja oltava valmis reagoimaan. Ja vaikka varmasti lisää herkkyyttä esitykseen toi viime hetkien paikkaus, oli kokonaisuus hyvin levollisesti soljuva.

Koskelan sairastumisen vuoksi koreografi oli ensi-illassa hänen tilallaan. Lehtopolku ei ole akrobaatti, vaan tanssija, mutta en osaa sanoa, onko koreografiaa sen vuoksi jouduttu muuttamaan. Ainakaan paikkausta ei mistään huomannut.

FRAGILE
Kulttuurikeskus Caisa
Koreografia Riku Lehtopolku ja esiintyjät
Sävellys, äänisuunnittelu ja musiikin esitys Mikko H. Haapoja
Valot Kauri Klemelä
Esiintyjät Haidi Sadonkorpi, Ile Poikola, Riku Lehtopolku

Jo trilogian ykkösosan kohdalla puhuin Lehtopolun luomasta uudenlaisesta esitystyylistä, sirkustanssista, jossa akrobatia ja nykytanssi sulautuvat uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Liikesanasto pohjaa akrobatiaan, mutta sitä käsitellään tanssin keinoin.

Tuloksena on omalla laillaan virtaavaa ja hengittävää liikettä. Samalla huomaa kuinka lähellä toisiaan nykytanssi ja akrobatia liikekieleltään ovat.

Nyt kokonaisuuteen liittyy ilma-akrobatia. Sadonkorven rengastrapetsin ja korkkiruuvin tavoin kierteisen pystytrapetsin osuudet sekä Poikelan köysinumero ovat tyylillisesti täysin linjassa esityksen kokonaistunnelman kanssa. Taitava liike on unenkaltaista, yhtä aikaa hallitun kontrolloitua ja pehmeästi hengittävää.

Fragile on myös visuaalisesti herkkä ja kaunis. Pääasiassa lämmin keltainen valo on pehmeää ja välillä Klemelä luo valoilla ja savulla hengästyttävän upeita näkyjä. Luonnonvalkoiset kietaisuhousuasut eivät vie huomiota, mutta tuovat mukaan hivenen arkaaista sävyä.

Esitys ei kuitenkaan olisi sitä, mitä se on, ilman muusikko Mikko H. Haapojaa. Hänen upea soittonsa sellolla, bassojouhikolla tai kanteleella lisättynä luonnonääniä tai rytmipohjan sisältävillä taustoilla kulkee elävässä vuorovaikutuksessa muiden esiintyjien kanssa.

Se ei ole vain taustaa ja säestystä liikkeelle, vaan antaa lisäsävyjä ja tulkintaa näyttämötapahtumille.

Fragile on esitys, jossa kaikki toimii. Se on kuin tanssillista kamarimusiikkia, jonka intiimiys ja tekijöiden itseään korostamaton taitavuus lumoaa katsojan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE