Pääosassa on nimenomaan Ahteen elämä, josta ei totisesti vaiheita ja erilaista tarttumapintaa, taisteluja sekä kokemus- ja tunnekirjon ääripäitä puutu.

Ahde on tehnyt uraa niin ay-liikkeessä kuin isojen kaupunkien kunnallispolitiikassakin, mutta työmarkkinakenttään tai Ahteen politiikkaan liittyviä näkemyksiä kirja ei juuri avaa.

Lyhyt taistolaisvaihe ja palaaminen nopeasti demariruotuun nostetaan esiin. ”Olihan se aika järkytys, kun myöhemmin tajusin olleeni naiivi ja vähän hyväksikäytetty hölmö”, Ahde kommentoi, muttei toisaalta myöskään kirjailijan sanoin ymmärrä, miten ”nykypäivänä taistolaiset ovat kuin kirosana ja että heidän pitäisi hävetä valintojaan ja menneisyyttään”.

“Vaikka elämääni on mahtunut paljon skandaaleja, surua ja vastoinkäymisiä, on se kuitenkin pääsääntöisesti ollut henkisesti rikasta ja äärimmäisen onnellista. Optimistina olen aina luottanut, että kaikki kääntyy parhain päin. Sinisilmäisenä olen myös aina luottanut ihmisiin ja aion luottaa jatkossakin”, Ahde itse kirjoittaa laatimassaan esipuheessa.

VALKEAKOSKELLA varttuneelle Ahteelle työväenaate periytyi suvussa isovanhemmilta. Äiti Kerttu valmensi tyttärensä rytmisen kilpavoimistelun huipulle.

Kilpaura, vaikkakaan ei työskentely lajin parissa, loppui 19-vuotiaana, kun Hilkka rakastui itseään kaksitoista vuotta vanhempaan kansanedustaja Matti Ahteeseen. Hän muutti Ouluun. Kirja kuvaa koskettavasti, miten äiti katkaisi välit tyttäreensä liki puoleksi vuodeksi pidettyään tätä liian nuorena sitoutumaan ja miten nyt jo edesmennyt Matti Ahde onnistui aikoinaan edesauttamaan äidin ja tyttären suhteen toipumisessa.

”Näin hänet ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen kääntyessäni kirkon alttarilla seurakuntaan päin. Oli liikuttava hetki, kun katseemme kohtasivat”, Hilkka Ahde kuvaa äitinsä kohtaamista jälleen omissa häissään.

Kirjan loppupuolella käydään läpi Hilkka Ahteen kokemuksia, kun hän toimi niin syöpään vuonna 2017 sairastuneen ja 2019 menehtyneen miehensä kuin äitinsä omaishoitajana.

Hilkan äiti Kerttu oli saanut aivoverenvuodon vuonna 2013, minkä jälkeen hän sai leikkauksen yhteydessä kaksi aivoinfarktia halvaantuen osittain. Myöhemmin äidille puhkesi Alzheimerin tauti.

Tämän vuoden alussa menehtynyttä äitiään Ahde hoiti myös yhdessä tyttärensä kanssa. Työnsä ohessa Hilkka ajoi ensin joka viikko Valkeakoskelle äitinsä luokse. Pari kuukautta Matin kuoleman jälkeen Hilkka Ahde tyhjensi heidän kotinsa ja järjesti uuden vuokra-asunnon ja äidin muuton sinne. Helsingin sijaitsevaan asuntoon saatiin yhteisten tilojen lisäksi huone äidille, tyttärelle Tiinalle ja hänelle itselleen.

”Minulle oli tavallaan pelastus, että Matin kuoleman ja hautajaisten jälkeen oli niin paljon tekemistä. Menin eteenpäin päivästä päivään enkä jäänyt voivottelemaan. Olin käynyt mielessäni tarkasti läpi suunnitelman, että äiti muuttaa kanssani – ja päätin, että jaksan”, Ahde kuvaa.

KIRJASSA Ahde avaa perusteellisesti myös vaiheita, joita hän kävi läpi miehensä tultua erotetuksi Veikkauksen toimitusjohtajan paikalta sekä omia vaihetaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:ssä.

”Taustalla oli pitkä, osittain poliittinen, osittain henkilökohtainen ajojahti ja loppujen lopuksi myös poliittinen valtataistelu Veikkauksen sisällä”, Matti Ahdetta puolustanut Hilkka Ahde summaa näkemyksensä miehensä kokemasta.

AKT:n viestintäpäällikkönä Ahde joutui kärsimään työpaikkakiusaamisesta. AKT:n entinen puheenjohtaja Timo Räty sai tuomion muun muassa Ahteen työsyrjinnästä.

Molempien edellämainittujen tapauksien käsittelyä seurattiin julkisuudessa valtavalla intensiteetillä.

Liisa Talvitie kirjoittaa Ahteen menettäneen työpaikkakiusaamisen vuosina fyysisen terveytensä ja melkein mielenterveytensäkin.

”En kuitenkaan pudonnut kuilun pohjalle, kuten Matin potkujen aikana, vaan takerruin tiukasti kuilun reunoihin. Osasin pyytää lääkitystä ja pidin huolta fyysisestä kunnostani. Itkin kuitenkin lähes joka päivä, niin kylässä kuin kotona. Kymmenen vuotta elämästäni meni”, Hilkka Ahde kuvaa.

LASTENTARHANOPETTAJAKSI kouluttautunut Ahde on ehtinyt tehdä uraa myös viihdemaailman puolella sekä hyväntekeväisyystyössä. Kirjan kertomukset ja anekdootit tältä saralta ovat oma mielenkiintoinen juonteensa.

Ahde juonsi esimerkiksi vuosina 1994-1997 Ylen TV2-kanavalla Suomen Tietoviisas -ohjelmaa.

Hän on myös työskennellyt Lastenklinikoiden Kummien toiminnanjohtajana, josta hän lähti toimitusjohtajaksi Blue West -viihdeyritykseen, joka järjesti muun muassa neljän suomalaisen tunnetun naisartistin Leidit lavalla -kiertueen.

Monenlaisten erittäin raskaidenkin julkisten elämänvaiheiden jälkeen Hilkka Ahde toteaa kirjassaan, että omaa julkisuuskuvaansa voi hallita tiettyyn rajaan asti ja tuoda näkemyksiään sekä tärkeäksi kokemiaan asioita esille.

”Summa summarum: perhettämme ravistelleista mediakohuista huolimatta koen olevani julkisuuden suhteen sittenkin plussan puolella”, hän sanoo.

Kirjan loppupuolelle on piilotettu myös pieni yksityiselämään liittyvä uutinen. Liisa Talvitie kirjoittaa, että kahden vuoden kuluttua Matin kuolemasta Hilkka Ahde tietää selvinneensä pahimman surun yli.

“Sellainenkin ihme tapahtui, että kohtasin ihmisen, jonka kanssa on ihana viettää aikaa. Myös hän oli menettänyt puolisonsa ja tapaamisemme alkoivat pitkillä kävelylenkeillä puhtaasti vertaistuen merkeissä. Vasta kaksi vuotta Matin kuoleman jälkeen aloimme tapailla uudestaan. Suhdettamme ei ole määritelty mitenkään, eikä määrittelylle ole tarvettakaan. Pääasia on, että tapailemme ja meillä on hauskaa ja yhteisiä keskustelunaiheita. Muun muassa politiikka!” Hilkka Ahde kertoo.