Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Hillary Clintonin mystinen sairaus – “En kuunnellut tätä viisasta neuvoa”

Hillary Clinton joutui poistumaan kesken syyskuun 11. päivän terrori-iskujen muistotilaisuudesta sunnuntaina New Yorkissa.

Yhdysvalloissa keuhkokuumeesta kärsinyt demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton kertoo Twitterissä voivansa hyvin ja olevansa paranemaan päin.

Clinton kertoo myös pian palaavansa kampanjoimaan. Hän joutui aiemmin perumaan alkuviikon kampanjamatkansa Kaliforniaan. Clintonin kampanjan mukaan hän ei myöskään osallistu keskiviikon kampanjatilaisuuteen Nevadan osavaltiossa.

Clintonin terveydentila nousi Yhdysvalloissa keskusteluun viikonloppuna, kun hän joutui poistumaan sunnuntaina etuajassa syyskuun 11. päivän terrori-iskujen muistotilaisuudesta huonovointisuuden takia.

Myöhemmin Clintonin lääkäri kertoi presidenttiehdokkaan sairastavan keuhkokuumetta, joka diagnosoitiin jo viime perjantaina.

Lisäksi Clinton kertoi uutiskanava CNN:lle maanantaina, että sunnuntain muistotilaisuudessa häntä huimasi, mutta hän ei pyörtynyt.

– Minua huimasi ja menetin tasapainoni hetkeksi. Kun pääsin autoon istumaan ja viilentymään sekä juomaan vettä, tunsin oloni heti paremmaksi, Clinton sanoo.

Clintonin mukaan hän palaa kampanjoimaan seuraavien parin päivän aikana. Hän myös sanoo, että hänen aikataulunsa on ollut turhan kiireinen.

Lisää aiheesta

Clinton kertoo, että häntä oli kehotettu lepäämään viiden päivän ajan, kun hän sai lääkäriltä keuhkokuumediagnoosin perjantaina.

– En kuunnellut tätä viisasta neuvoa, Clinton sanoo.

Clintonin mukaan kampanja ei kertonut lääkärin diagnoosista aiemmin, koska hän ei uskonut asiasta tulevan niin “iso juttu”.

Bill Clinton: Huonovointisuutta aikaisemminkin.

Clintonin aviomies, Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton kertoi aiemmin CBS This Morning -ohjelmassa, että Hillarylla on ollut vastaavanlaista huonovointisuutta myös aikaisemmin.

– Harvoin, mutta useammin kuin kerran, monen vuoden aikana vastaavaa on tapahtunut, kun hän on kärsinyt nestehukasta, Bill Clinton sanoo haastattelussa.

CNN:n haastattelussa Hillary Clinton puolestaan muistelee, että vastaavaa olisi tapahtunut vain kahdesti.

– Sitä on tapahtunut ja olen tietoinen siitä. Yleensä olen pystynyt välttämään huonovointisuuden, Clinton sanoo.

Clintonin tiedottaja Brian Fallon sanoi aiemmin uutiskanava MSNBC:lle, ettei Clintonilla ole keuhkokuumeen lisäksi muita terveysongelmia.

Maanantaina Fallon myös sanoi, että kampanja aikoo julkaista Clintonin terveystiedot lähipäivien aikana. Myös Clintonin kilpailija, republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on luvannut julkaista ainakin joitain terveystietojaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE