Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hiltunen vertaa opintotukea taskurahaan: ”Tämä ei ole kestävä ratkaisu”

Jukka-Pekka Flander / SDP
SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen.

Tänään julkaistut tuoreet ehdotukset opintotuen kehittämisestä nostavat SDP:n kansanedustaja Pia Hiltusen mukaan esiin sen, että opintotukeen on tehtävä panostuksia, sillä se ei vastaa tarpeeseen.

Demokraatti

Demokraatti

– Opintotuen taso ei vastaa nykyisiä elinkustannuksia, ja opiskelijoiden velkaantuminen on jo monille ainoa keino selvitä arjesta. Tämä ei ole kestävä ratkaisu, Hiltunen toteaa tiedotteessaan (sd.).

Työryhmä ehdottaa opintorahan tason nostamista, sen sitomista indeksiin sekä tukikuukausien lisäämistä. Työryhmä myös näkee, että asumislisän tulisi vastata asumiskustannusten nousuun. Samalla kun työryhmä ehdottaa tuen sitomista indeksiin, hallitus kuitenkin leikkaa kaudellaan opiskelijoiden asumisesta jopa 639 miljoonaa euroa.

Hiltunen kertoo Demokraatille, että luvun taustalla on Suomen ylioppislaskuntien liiton (SYL) laskelma.

– Opintotuki ei ole enää tuki – se on taskuraha, joka ei riitä edes peruselämiseen. On myös syytä kysyä, miten opiskelijan pitäisi maksaa asumisensa? Asumistuki ei riitä enää kattamaan nousevia vuokria, kun opintoraha hupenee jo pelkästään peruselämiseen, kuten ruokaan ja laskuihin, Hiltunen pohtii.

HILTUNEN näkee, että nykyinen opintotuki pakottaa monet opiskelijat venymään äärirajoille yhdistämällä opintoja, työntekoa ja jatkuvaa taloudellista epävarmuutta.

– Työn tekemisessä ei ole mitään pahaa – moni opiskelija haluaa ja joutuu tekemään töitä opintojen ohella. Mutta se ei saa olla edellytys toimeentulolle eikä hidaste valmistumiselle. Kaikilla aloilla ei ole samoja mahdollisuuksia yhdistää opintoja ja työskentelyä, joten työnteko ei yksin ratkaise opiskelijoiden toimeentulo-ongelmaa, Hiltunen toteaa tiedotteessaan.

Tämän lisäksi työryhmä haluaa parantaa opintolainan käyttökelpoisuutta, mutta todellisuudessa lainasta on tullut Hiltusen mielestä opiskelijan pakkovalinta. Hiltunen sanoo, että opiskelijat ovat ainoa ryhmä, jonka odotetaan elävän valtion takaamalla lainarahalla ja velkaantuvan selviytyäkseen.

– Opintotuen on oltava sellaisella tasolla, että se turvaa opiskelijan arjen ja mahdollistaa täysipainoisen opiskelun ilman uupumusta ja jatkuvaa taloudellista stressiä. Meidän on varmistettava, että opiskelijat pystyvät valmistumaan ajallaan niin, että he ovat työkykyisiä – eivät valmiiksi loppuun palaneita, Hiltunen päättää.

Juttuun lisätty lukema 639 miljoonaa euroa ja tieto sen perustumisesta SYL:n laskelmaan kello 17.52.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE