Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Historiallista: itsenäisyyspäivän lipunnostoa ei järjestetä Helsingissä

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen lipunnosto järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti Hämeenlinnassa, Suomalaisuuden Liitto kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun 64:ttä kertaa järjestettävässä tapahtumassa nostetaan lippu salkoon Helsingin ulkopuolella.

Helsingin koronavirustilanne estää lipunnoston sen perinteisellä paikalla Tähtitorninmäellä.

– Hämeenlinnassa lipunnoston järjestäminen on mahdollista, kasvomaskeja käyttäen ja turvavälejä noudattaen. Viranomaismääräyksiä tullaan noudattamaan tarkasti. Tarvittaessa tämä arvokas tilaisuus järjestetään ilman paikalla olevaa yleisöä, Suomalaisuuden Liiton hallituksen jäsen ja liputusasiantuntija Antti Ahonen sanoo tiedotteessa.

Itsenäisyyspäivän lipunnosto nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1927, ja vuosittain lipunnosto on järjestetty vuodesta 1957.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE