Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Hizbollah tulitti Tel Avivia ja Haifaa – Israel iski lähelle Libanonin suurinta sairaalaa

LEHTIKUVA / AFP / IBRAHIM AMRO
Ihmiset etsivät eloonjääneitä raunioista Beirutissa Israelin iskun jälkeen 22. lokakuuta.

Äärijärjestö Hizbollah kertoo tulittaneensa raketeilla Tel Avivia ja Haifaa Israelissa. Järjestön mukaan kohteina olivat muun muassa Tel Avivin lähellä sijaitseva Gilotin sotilastiedustelun yksikkö ja laivaston Stella Maris -tukikohta Haifassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Israelin armeijan mukaan keskiseen Israeliin ammuttiin Libanonista viitisen rakettia, joista valtaosa torjuttiin. Samoin Galileaan ja Golanin kukkuloiden pohjoisosiin ammutuista noin 15 raketista osa torjuttiin ja loput putosivat avoimille alueille.

Armeijan mukaan hyökkäysten ei tiedetty vaatineen uhreja.

Libanonin terveysministeriön mukaan ainakin 13 ihmistä kuoli ja liki 60 haavoittui Israelin iskettyä lähelle Libanonin suurinta sairaalaa Beirutin eteläisessä lähiössä.

Libanonin valtiollisen uutistoimiston mukaan Israel teki eilisiltana Beirutin eteläisiin lähiöihin ainakin 13 ilmaiskua.

Libanonilainen turvallisuuslähde kertoi maan kansallisen lentoyhtiön Middle East Airlinesin joutuneen vaihtamaan käyttämäänsä pääkiitotietä Beirutin lentokentällä Israelin pommitusten vuoksi. Beirutin lentokenttä on maan ainoa kansainvälinen lentokenttä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE